AKK-Motorsport ry:n hallituksen vastine avoimeen kirjeeseen
Liiton hallitus on tutustunut Hannu Lehessaaren laatimaan avoimeen kirjeeseen ja toteaa seuraavaa:
|
Yksityyppirengas - tasapuolisuuden periaate Yksityyppirengassäännöllä on annettu samanlaiset mahdollisuudet kaikille kilpailijoille renkaiden osalta. Tilastoihin tutustumalla ei asiasta voi suoraan vetää johtopäätöksiä, koska yleensä nopeimmat kuljettajat ovat kärjessä myös yksityyppirenkailla. Sääntö on sinänsä mitä parhain esimerkki urheilun tasapuolisuudenperiaatteesta.
Taloudellisesti voi todeta, että 4 -vetoluokka ostaa ja käyttää viime vuoden tilastojen mukaan n. 70% renkaista ja 2-vetoluokka 30%. Lisäksi nelivetoluokan kärkikuljettajat ostavat eniten renkaita, joten taloudellinen tasapuolisuuskin toteutuu hyvin, vaikka he saavat myös palkintorenkaita. Tosin niin kuin kaikessa, myös poikkeuksia löytyy.
Lähtöjärjestys SM-kilpailuissa
Lähtöjärjestys on viime vuodet perustunut siihen, että kilpailijat laitetaan sarjajärjestäjän toimesta nopeusjärjestykseen turvallisuussyistä (sekä kilpailija- että yleisöturvallisuus). SM-sarjassa on tätä noudatettu jo monta vuotta ja viimeksi syksyllä kilpailijoille tehdyssä kyselyssä tästä asiasta ei saatu toisenlaista palautetta. Liiton rallin sarjatyöryhmä seuraa aktiivisesti tilannetta ja se tuleekin jälleen suorittamaan yleiskyselyn rallin SM-kuljettajien joukossa kevätkesästä voidakseen reagoida tulevaisuudessa mahdollisesti tarvittaviin muutoksiin.
Salaliittoteoria
Tv-ohjelmien tuottamisella ei ole, eikä koskaan ole ollut mitään merkitystä lähtöluettelon laadintaa koskevien sääntöjen kanssa.
Sarjan tv-julkisuus Sarjan osakilpailuista tuotettavat tv-ohjelmat tehdään ohjelmat näyttävän tv-kanavan ohjeiden ja kriteereiden mukaisesti suurelle yleisölle. Tuolloin noudatetaan normaalin tulosurheilun periaatteita, johon kuuluu luonnollisena osana se, että urheilullisesti menestyvät saavat eniten myös julkisuutta.
Vantaalla 22.1.2010
Jani Backman
pääsihteeri
|
<< Takaisin