Toomas Heikkinen rallicrossiin
Joensuun Urheiluautoilijoita edustava Toomas Heikkinen teki melkoisen muutoksen autourheilijan urallaan jättäen taakseen formulaluokat siirtyen ajamaan rallicrossia divisoona 1:een. Heikkinen ajaa kauden 2010 SM-sarjan sekä heinäkuun alussa lajin Suomen EM-kilpailun Kouvolassa ja mahdollisesti myös EM-osakilpailun Ruotsin Höljesissä. Harkinnassa on myös osakilpailuja Ruotsin mestaruussarjassa sekä SM-kauden jälkeen jäljellä olevia EM-osakilpailuja eri puolilla Eurooppaa.
Kalustoksi on valittu legendaarisen Per Eklundin Saab 93 SportSedan, joka divisioona 1:n virityksissä kehittää tehoa hurjat yli 600 hevosvoimaa. Divisioona 1-auto on aina myöskin nelivetoinen.
Eklund Motorsport toimittaa kaluston jokaiselle kilpailupaikalle ja itse maestro Per Eklund on paikalla valmentamassa, opastamassa ja ohjaamassa 18-vuotiasta suojattiaan. Näillä näkymin Eklund itsekin sonnustautuu Topin auton kanssa identtisen Saabiin osallistuen ainakin Joensuun ja Kauhajoen SM-osakilpailuihin.
Toomas Heikkinen lähtee uteliaana ja hyvin mielellään mukaan uuteen kuvioon.
-On mahtava lähteä mukaan lajiin, jossa suomalaisilla on upea historia monine Euroopan mestaruuksineen. Myös tallipomoni Pärre on lajin Euroopan mestari ja SM-sarjassa ajaa myös lajin elävä legenda, 5-kertainen Euroopan mestari Matti Alamäki. Tällaisessa seurassa ei passaa polvien tutista vaan on otettava ratista kiinni miehen lailla ja ei ole epäselvää, etteikö näin tule tapahtumaan, Topi lupaa.
-On selvää, että opittavaa on roppakaupalla. Yksistään autoni huima teho ja neliveto ovat outoja asioita. Olen tässä talven aikana opiskellut nelivetoisen kikkoja ajamalla mm. Kiteen ja Joensuun rallicrossradoilla vuokraamallamme Mitsubishin ralliautolla. Riku Tahko on istunut opettajana vieressä ja nythän se jo alkaa sujua. Kevään aikana on myös luvassa kova ajoleiri Per Eklundin johdolla Ruotsin puolella, jossa ajamme rallycrossrataa ensin Mitsulla ja sitten sama Saabilla. Divisioona 1 SM-sarjassamme on niin kovatasoinen ja autot hyviä, että tässä on syytä tehdä nöyränä töitä ja paljon, jatkaa Heikkinen.
Monimutkainen päätös
Jarmo Heikkinen on toiminut koko kilpailu-uran poikansa managerina ja lähimpänä tukijana sekä henkisesti että taloudellisesti. Jarmolla on mielenkiintoisia ajatuksia ja näkökulmia nyt tehdyn valinnan suhteen.
-Olemme kartingin jälkeen ajaneet Formula Renault-luokassa ja on sanottava, että kumpaankin on rahaa palanut ihan kiitettävästi. Tutustuessani rallicrossiin lajina viime syksystä alkaen ja keskusteltuani mm. hinnoittelusta Per Eklundin kanssa, havaitsin, että tässä lajissa on vielä joku järki hintalapuissa. Halvaksi tätäkään ei voi mainita, mutta silti järkeä on valtavasti karting- ja formulahinnoitteluun verrattuna, jossa tilanne on melkoisen ylikuumentunut.
-Hobby Heikkisen kaikki yhteistyökumppanit puhuvat suomea. Siksi on upeaa, että saamme heille julkisuutta sarjan oman TV-tuotannon ja sarjalehden avulla sekä painetun median ja internetin kautta. Lisäksi vieraamme pääsevät vaivatta seitsemänä viikonloppuna kotimaassa halutessaan seuraamaan kilpailutoimintaamme. Vaikuttaa siltä, että esimerkiksi SM-sarja ja luokkamme divisioona 1 alkavat olla Euroopan huippua, joten SM-sarja korkealaatuisena tuotteena vetää varmasti yleisöä osakilpailuihin.
-Topilta ja minulta on kysytty, onko tämä väliaikainen valinta ja seuraako joskus paluu formuloihin? Emme missään nimessä sano ei koskaan formuloille, mutta nyt panostamme vakavasti rallicrossiin ja tähtäimessä on siirtyminen EM-sarjaan kaudella 2011. Tämän laji on seurattu ja yleisön suosiossa. Myös täältä aukeaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia olla motorsportin ammattilainen. Ei F1 ole suinkaan ainoa tie, päättää Jarmo Heikkinen.
Teksti ja kuva: Harri Pöntinen
Rallicrossin SM-sarja 2010: 8.5. Hämeenlinna - Ahvenisto, 29.5. Hyvinkää - Vauhtipuisto, 19.6. Oulu - Iinatti, 17.7. Kauhajoki - Sotka, 7.8. Joensuu - Ylämylly., 21.8. Kouvola/Valkealan UA.
Lisäksi 9.-11.7. Kouvola - Tykkimäki / EM-rallycross.
<< Takaisin