Etusivu
>
Jokamiehenluokan SM-liigafinaali ensimmäistä kertaa asfaltilla
Jokamiesluokan SM-liigafinaali ensimmäistä kertaa asfaltilla
Kemoralla ratkaistaan joukkueiden Suomenmestaruus
|
Jokamiehenluokan kausi arvokilpailujen osalta huipentuu tulevana viikonloppuna Vetelin Kemoralla ajettavaan joukkueiden liigafinaaliin. Liigafinaali on tapahtumana erittäin jännittävä ja takavuosina mestari on ollut selvillä vasta ihan viimeisten lähtöjen aikana. Kemoran kilpailu on liigahistoriassa ensimmäinen pelkästään asfaltilla ajettava finaali.
Tämän vuoden liigaan ilmoittautui 34 joukkuetta. Ideana on, että joukkue ei tarvitse edustaa varsinaisesti jotain seuraa, vaan joukkue saa hankkia kuljettajat mielensä ja mahdollisuuksien mukaan. Toki mukana on puhtaasti seurajoukkueitakin. Joukkueeseen tulee nimetä vähintään viisi ja enintään kymmenen kilpailijaa.
Kaikki joukkueet osallistuvat lauantaina ajettavaan karsintaan, josta 12 joukkuetta jatkaa sunnuntaille. Liigamestari on selvillä sunnuntaina 5.9. iltapäivällä.
Teksti ja kuva: Vesa Rauhala
|
<< Takaisin
|