Haetaan F-Rallisarjan osakilpailujärjestäjiä kaudelle 2018

6.4.2017

« Takaisin

Rallikilpailujen kalenterihaku kaudelle 2018 päättyy huhtikuun lopulla, eli sunnuntaina 30.4.

AKK:n rallin lajiryhmä vastaa suositun F-Rallisarjan käytännön toteutuksesta nyt toista vuotta, ja hakee osakilpailujärjestäjiä sarjan osakilpailuille myös kaudelle 2018.

Vaikka sarjan kilpailijamäärät ovat hienokseltaan laskeneet, on sarjan osakilpailut edelleen hyvin suosittuja ja tarjoavat kilpailijamääriltään loistavat puitteen järjestäjille onnistuneiden rallikilpailujen toteutukselle.

Huhtikuun aikana Rallin Lajiryhmä toteuttaa F-Rallisarjassa 2 viimeisen vuoden aikana ajaneille kuljettajille kyselyn, jolla selvitetään mahdollisia kehityskohteita sarjasääntöihin ja tällä pyritään saamaan jälleen osallistujamäärät kääntymään kasvuun kaudelle 2018.

Sarjan alustavaksi konseptiksi on suunniteltu mallia, jossa sarjan osakilpailujen määrä on viisi. Näistä kaksi ajettaisiin talvella ja kolme kesäkaudella.

Alustavat F-Rallisarjan runkopäivämäärät ovat seuraavat:

20.1.2018

24.2.2018

26.5.2018

18.8.2018 *Riippuen sarjan lopullisesta konseptista, joka päätetään lajiryhmän toimesta 15.5.

8.9.2018

6.10.2018

* On myös mahdollista, että sarjassa kilpaillaan edelleen kuusi osakilpailua, tällöin kesäkaudelle ajettaisiin 4 osakilpailua. Sarjan lopullinen konsepti ja kilpailumäärä päätetään kilpailijakyselyn lopputulosta hyödyntäen.

F-Rallisarjan osakilpailut toteutetaan kansallisina kilpailuina, joiden sääntöjen määrittämä vähimmäispituus on 60 erikoiskoekilometriä.

Kaudelle 2018 tutkitaan myös mahdollisuutta toteuttaa F-Rallisarjan yhteydessä mahdollisuus ennakkotutustuttaville kilpailuluokille, joten sarjan osakilpailujen järjestämisestä kiinnostuneita seuroja toivotaan toimittamaan kalenterihakemusten yhteydessä AKK:lle selvitys mahdollisesta ennakkotutustumisen toteutusmahdollisuudesta omassa kilpailussa.

Koska kyseessä on arvosarja, osakilpailuja järjestäviltä seuroilta edellytetään kilpailun toteutuksessa tietyt peruselementit sarjakilpailujen toteutukselle. Näitä ovat mm.

  • Kilpailullisesti haastava reitti ja erikoiskokeet
  • Toimiva kilpailukeskuskokonaisuus
  • Kilpailun toteutus näkyvästi kilpailupaikkakunnalla
  • Kilpailijoille mielekkäät palkinnot

Sarja on valtakunnallinen, joten kaikki anomukset huomioidaan ja lajiryhmän pyrkimys on tarjota sarjakilpailuja järjestettäväksi kattavasti koko suomeen.

Sarjan osakilpailuista tuotetaan myös kaudella 2018 TV-lähetykset MTV3 MAX-kanavalle, Moottoriurheilu.tv-portaaliin sekä YouTubeen.

Lisätietoja F-Rallisarjan osakilpailuista antavat:

Lajipäällikkö Henrik Frank, 050-5349977, henrik.frank@autourheilu.fi

Sarjakoordinaattori Jorma Mikkola, 050-0490812, jorma.mikkola@hanaa.fi

Rallin Lajiryhmän puheenjohtaja Markus Silfvast, 044-9723805, markus.silfvast@gmail.com

Design Mainostoimisto Ajaton Oy