Haetaan tekniikan lajipäällikköä

1.6.2015

« Takaisin

AKK-Motorsport ry on autourheilun kansallinen lajiliitto, joko toimii autourheilua harrastavien tai edistävien yhteisöjen liittona. Liitto on kansainvälisen autourheiluliitto FIA:n oikeuksienhaltija Suomessa. AKK:n tarkoituksena on johtaa ja valvoa Suomen autourheilua, edistää vastuullista autourheilutoimintaa ja sen hyväksyttävyyttä ja arvostusta yhteiskunnassa. Liitto koostuu noin 320 jäsenseurasta ja se hallinnoi kaikkiaan viittätoista eri autourheilulajia. Liiton palveluksessa on yhdeksän täysipäiväistä henkilöä. AKK-Motorsportin ja sen omistaman markkinointiyhtiö AKK Sports Oy:n yhteiset toimitilat sijaitsevat Vantaalla.

Nykyisen tekniikan lajipäällikön siirryttyä muihin tehtäviin etsimme joukkoomme uutta

Tekniikan lajipäällikköä

AKK-Motorsportin tekniikan lajipäällikön tehtäviin kuuluu eri autourheilulajien ja luokkien teknisten sääntöjen luominen ja kehittäminen, sekä kansainvälisten sääntöjen seuraaminen ja niiden soveltaminen kansalliseen toimintaan. Tehtäviin kuuluu myös kilpailunjärjestäjien katsastushenkilökunnan koulutuksen kehittäminen. Lajipäällikön apuna asiantuntijaelimenä toimii vapaaehtoispohjainen tekniikan lajiryhmä.

Odotamme Sinulta
Autoalan teknistä asiantuntemusta sekä toimenkuvaan soveltuvaa ammatillista koulutusta (esim. teknikko/insinööri). Katsomme autourheilukokemuksen eduksi. Odotamme sitoutumista ja operatiivista kykyä kehittää autourheilun teknistä kokonaisuutta. Edellytämme hyvää viestintä- ja esiintymistaitoa sekä asiakaspalveluhenkisyyttä. Tehtävien käytännön hoitaminen vaatii hyvää kykyä kommunikoida suomeksi ja englanniksi.

Tarjoamme Sinulle
Vastuullisen, haastavan ja innostavan työn kotimaisen autourheilun ytimessä.
Ympäriltäsi löytyvät ajanmukaiset työskentelyvälineet, nuorekas, osaava ja dynaaminen työyhteisö sekä viihtyisät toimitilat Vantaalla. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan ja hyvät henkilöstöedut.

Lisätietoja tehtävästä antaa tarvittaessa liiton toimitusjohtaja Jani Backman, 040 522 4346, jani.backman@autourheilu.fi

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 23.6.2015 klo 16:00 mennessä osoitteeseen jani.backman@autourheilu.fi

Design Mainostoimisto Ajaton Oy