Jokamiehenluokan SM Nuoret ja Naiset 2015

16.8.2015

« Takaisin

Roninkankaan SM-kisat sujuivat loistavasti aurinkoisessa säässä

Sunnuntaina jokamiesluokan naisten ja nuorten SM-kisat on ajettu loistavassa säässä ja päivä on sujunut erinomaisesti, niin kuskien kuin toimitsijoidenkin puolesta. Yleisöä on ollut kahden päivän aikana noin 2 500. 

AKK:n lajipäällikkö Timo Lampinen oli tullut Puolangalle seuraamaan SM-kisoja. Hän kertoi käyvänsä katsomassa valikoivasti kisoja ja tänne hän tuli muun muassa siksi, että kisojen yhteydessä ajettava Crosskart-osakilpailu sujuu hyvin.

- Kisat ovat menneet erittäin hyvin. Täällä on poikkeuksellisen hyvin hoidettu asiat kuntoon, sillä yleensä useimmissa kisapaikoissa järjestelyt ovat kesken vielä kisa-aamuna. Huomaa, että täällä osataan tehdä kilpailuja, Lampinen kertoi kisojen jälkeen.

- Roninkankaan rata on tehty valmiiksi moottoriradaksi, eikä niin kuin yleensä johonkin hiekkakuoppaan tehty jokkisrata. Täällä voisi järjestää jopa kansallisia rallicross-kisoja, hän kertoi.  

Nuorten luokan Suomen mestaruuden vei Niko Mattila Hämeenkyrön urheiluautoilijoista ja naisten luokan voitti Jonna Ruotsalainen Lapinlahden urheiluautoilijoista.

Nuorten luokassa toiseksi tuli Riku Haukka Suonenjoen UA:sta ja kolmanneksi Panu Pöntynen Luumäen UA:sta. Naisten luokassa toiseksi tuli Nita Simonen Lempäälän UA:sta ja kolmanneksi Heini Mäkelä Oriveden UA:sta.

Teksti: Anne Moilanen
Kuva: Puolanka-Lehti

Lisää tuloksia voi katsoa jokkis.net sivustolta, sivulle tästä.

Design Mainostoimisto Ajaton Oy