Kilpailijalisenssit Lahden EM-Historic Rallissa

17.6.2015

« Takaisin

Elokuussa ajettava Lahti Historic Rally kuuluu Historic-autojen EM-sarjaan. Kilpailun tiimoilta on noussut jonkin verran keskustelua viimevuotiseen tapaan kilpailijoiden lisenssivaatimuksista. Myös liiton toimistolle on asiasta tullut jonkin verran kyselyitä, ja valitettavasti asiasta on virheellisesti annettu hieman ristiriitaista informaatiota.

Kansainvälinen autoliitto FIA teki linjauksen vuonna 2013 koskien rallin Historic EM-osakilpailuja, eli kilpailuihin osallistuakseen kilpailija ei tarvitse enää kansainvälistä kilpailijalisenssiä, vaan osallistumiseen riittää korkein kansallisen tason kilpailijalisenssi. Meillä Suomessa tämä on AKK:n myöntämä yleisen luokan kilpailijalisenssi. Lisäksi kilpailijoilla on oltava suoritettuna rallitutkinnon jatko-osa, eli ns. "nuottitutkinto". II-ohjaajalla ei ole rajoitusta lisenssiluokassa, ainoastaan velvoitteena hyväksytysti suoritettu rallitutkinnon jatko-osa ja kansallinen kilpailijalisenssi.

Jos kilpailija haluaa kerätä pisteitä Historic EM-sarjasta, tulee kilpailijalla olla tällöin kansainvälinen kilpailijalisenssi (myös II-ohjaajalla), sekä kilpailijan on ilmoittauduttava EM-sarjaan. Muussa tapauksessa kilpailija kilpailee ainoastaan yksittäisestä kilpailusijoituksesta, eikä ole oikeutettu sarjapisteisiin.

Henrik Frank
lajipäällikkö

Design Mainostoimisto Ajaton Oy