Rallin historic-EM starttaa Espanjasta - Suomessa EM-pisteistä ajetaan elokuussa

11.3.2015

« Takaisin

Rallin historic-autojen EM-sarja on yksi Kansainvälisen Autoliitto FIA:n virallisista arvosarjoista. Sarjan kilpailukalusto on nimensä mukaisesti vanhoja historic-luokkien autoja, ja kunkin aikakauden ajokit kisaavat omassa kategoriassaan. Yhteensä kategorioita on neljä eri ikäkausien mukaan. Kussakin kategoriassa EM-pisteistä kilpaillaan sekä kuljettajien että kartanlukijoiden sarjoissa, lisäksi jaossa on myös tiimien Euroopan mestaruus.

- Sarjassa kilpailevien autojen ikäjakauma on melkoisen suuri: vanhimmat autot ovat 1950-60 -luvuilta ja uusimmat 1990-luvun alusta. Osakilpailut tarjoavatkin yleisölle täysverisen kilvanajon lisäksi hienon mahdollisuuden nähdä konkreettisesti sekä lajin että kaluston kehityksen vuosikymmenten saatossa, kertoo historic-asioista vastaava lajipäällikkö Janne Levänen AKK-Motorsport ry:stä.

Suomalaiskilpailijoita EM-sarjassa on viime vuosina ollut mukava määrä, ja menestys on ollut varsin hyvää. Kaudella 2014 suomalaiskuskit ja -kartturit saavuttivat eri kategorioissa yhteensä kolme EM-hopeaa ja yhden pronssin. Lisäksi Historic Rally Club Finland vei nimiinsä tiimien Euroopan mestaruuden.

Historic-autojen vetovoiman ovat huomanneet myös mm. Jari-Matti Latvala ja Mikko Hirvonen, jotka molemmat on nähty sarjan Suomen osakilpailussa, Lahti Historic Rallyssä. Rallin MM-sarjassa tällä hetkellä kuudentena oleva Latvala on kilpailun nelinkertainen voittaja, ja juuri MM-kuvioista eläköitynyt Hirvonen nähtiin viime vuonna 0-auton ratissa. Tällä kaudella Hirvonen on nähty "harrasteautollaan" (Ford Escort RS 1800) sekä Peurunkarallissa että SM Vaakuna-Rallissa.

Kilpailijoiden lisäksi suomalaisia nähdään lajin ja sarjan organisaatioissa. Juha Liukkonen on edustajamme FIA:n Historic Motor Sport -komissiossa, ja EM-sarjan teknisenä tarkkailijana toimii Ralf Pettersson. Myös osakilpailuiden tuomaristossa nähdään suomalaisosaamista, mm. Lahti Historic Rallyn järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Juha Rostedt ja rallin lajipäällikkö Henrik Frank.

Kaudella 2015 rallin historic-autojen EM-sarjassa ajetaan yhteensä 15 osakilpailua. Kilpailukalenteri on jaettu kolmeen osioon ja saadakseen EM-pisteitä kilpailijan on osallistuttava vähintään kahteen osakilpailuun jokaisessa osiossa. Kausi alkaa tulevana viikonloppuna Espanjasta ja päättyy lokakuun puolessa välissä ajettavaan Unkarin osakilpailuun.

Suomessa ajettava Lahti Historic Rally on sarjan yhdestoista osakilpailu. Elokuussa jo 14. kerran järjestettävä EM-osakilpailu on yksi sarjan viidestä sorakisasta, ja sen haastavat erikoiskokeet sekä nautinnolliset hypyt tarjoavat eksotiikkaa erityisesti ulkomaisille kilpailijoille. Kilpailu onkin saavuttanut suuren suosion keski- ja eteläeurooppalaisten kilpailijoiden keskuudessa.

- Lahti Historic Rallyn reitti uusiutuu tälle vuodelle huomattavasti. Luvassa on nopearytminen ja haastava reitti, jonka varrelta jokainen myös löytää upeita paikkoja seurata kilpailun etenemistä. Ralliviikonlopustamme on tulossa eräs sarjan mielenkiintoisimmista osakilpailuista ja osanottajina näemme varmasti jälleen EM-sarjakärjen, kertoo Lahti Historic Rallyn järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Juha Rostedt.

Elokuun alkupuolella Lahden seudulla ajettava kilpailu starttaa perinteiseen tapaan perjantaina 7.8. Lahden satamasta, ja samaan paikkaa autot saapuvat maaliseremonioihin lauantai-iltapäivänä. Reitin yhteispituus on noin 450 km, josta ek-kilometrejä on noin 135.

Lisätietoja:
AKK-Motorsport: rallin lajipäällikkö Henrik Frank (040 534 9977, henrik.frank@autourheilu.fi) ja historicin lajipäällikkö Janne Levänen (050 522 6653, janne.levanen@autourheilu.fi)
Lahti Historic Rally: järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Juha Rostedt (040 510 9244, juha.rostedt@lahti.fi)

Kuva: Marko Mäkinen

Design Mainostoimisto Ajaton Oy