SM-rallikausi päättyi Tampereella - neljä suomenmestaria selvillä

28.9.2015

« Takaisin

Rallin SM-sarja päättyi lauantaina Tampereella Pirelli Rallin merkeissä. Kauden kuudes osakilpailu tarjosi tapahtumia koko kaksipäiväisen kilpailun ajan.

SM1-luokassa Juha Salo hallitsi kilpailua alusta loppuun asti ja kun pahimmat kilpakumppanit Vihavainen ja Vainionpää keskeyttivät lauantaina, ei Saloa uhannut enää kukaan. Toiseksi luokassa ajoi Niko Veikkanen, joka jäi vajaat viisi minuuttia Salolle. Kolmanneksi luokassa sijoittui Jukka Kasi, jonka ero Saloon kasvoi lopulta reilusti yli viiteen minuuttiin.

Samalla Salo varmisti peräti yhdeksännen rallin suomenmestaruuden. Hopealle SM1-luokassa ajoi Jussi Vainionpää ja pronssille Niko Veikkanen. Salolle mestaruus oli erityisen tärkeä saavutus, sillä kalusto vaihtui täksi kaudeksi.

- Viiimeinen erikoiskoe tultiin vähän varovasti, kun se tuntui aika liukkaalta. Todella hyvältä tuntuu voittaa nyt mestaruus, sillä ajoin pitkään Mitsubishillä ja nyt vaihdoin Peugeotiin tälle kaudelle. Tämä on iso asia niin merkille kuin koko tiimille. Tämä on meidän kaikkien mestaruus, Salo tunnelmoi kilpailun maalissa.

SM2-luokassa Joni Nikko nappasi Tampereen osakilpailun voiton lopulta selvästi. Toiseksi tuli Teemu Asunmaa ja kolmanneksi Kristian Kiviniemi.

Luokan mestaruuden vei Asunmaa, hopeaa nappasi Nikko ja pronssi meni Kiviniemelle. Mestaruuden varmistaminen oli Asunmaalle pääasia, ja hän myöns sen näkyneen vauhdissa.

- Kyllä hyvä mieli jäi tästä rallista ja koko kaudesta. Erityisesti lämmittää suoritusvarmuuden taso, sillä ajoimme kaikki tämän vuoden erikoiskokeet läpi. Tässä kisassa en edes oikeastaan lopulta yrittänyt haastaa Nikkoa, vaan ajoin virheitä vältellen. Todella mahtavaa saavuttaa SM2-luokan mestaruus, Asunmaa iloitsi.

SM3-luokassa kilpailu oli tiukkaa viimeiselle erikoiskokeelle asti. Luokan johdossa ennen päättävää erikoiskoetta ollut Jari Huttunen joutui kuitenkin luovuttamaan kilpailun voiton lopulta Tommi Järviselle 3,5 sekunnin erolla. Kolmanneksi luokassa ajoi Juuso Nordgren.

Luokan voittanut Järvinen nautti täysin siemauksin Tampereen seudun teistä.

- Ennen viimeistä erikoiskoetta meillä oli kahdeksan sekunnin ero Huttuseen. Päätettiin lähteä ajamaan omaa ajoa, mutta lisätä myös vauhtia tarkoituksella, koska epäilin, että Huttunen saattaisi varmistella. Niinhän siinä sitten kävi ja kuittasimme voiton, Järvinen avasi viimeisen erikoiskokeen tapahtumia.

Jari Huttunen kuitenkin varmisti Pirelli Rallin toisella sijallaan SM3-luokan mestaruuden. Hopealle luokassa ajoi Joonas Tokee ja pronssille Jaro Kinnunen.

Huttunen oli kilpailun maalissa helpottunut haastavan kauden saadessa kuitenkin kultareunuksisen päätöksen.

- Ei tunnu kyllä yhtään missään, että tämän kilpailin voitto menettiin viimeisellä erikoiskokeella, sillä tuo mestaruuden varmistaminen maistuu niin makealta. Niin paljon on vastoinkäymisiä ollut tänä vuonna, että ei oikein voin sanoin kuvailla, kuinka hyvältä nyt tuntuu. Ensi kaudeksi siirrytään tehokkaampaan kalustoon, jos saadaan budjetti kasaan, Huttunen tiesi kertoa juhlahumun keskellä.

SM4-luokan voitto meni tällä kertaa Joonas Lindroosille, joka ajoi kirjaimellisesti jäljet selkään kilpakumppaneilleen. Toiseksi tuli Marko Mänty ja kolmannen sijan Pirelli Rallissa pokkasi Esa Ruotsalainen.

Lindroos arvuutteli vielä maalissa, oliko Hautamäen jo varmana pidetty mestaruus kuitenkaan niin varma.

- Voittaminen on toki aina mukavaa, mutta katsotaan nyt lopulta miten nuo pisteet lasketaan, että olemmeko me nyt hopeassa vai kullassa kiinni. Kaiken kaikkiaan hyvä ralli ja ei tarvinnut ihan kaasu pohjassa väkisin vääntää, Lindroos luonnehti kisan kulkua.

Pistelasku kuitenkin osoitti, että SM4-luokan mestaruus meni Ville Hautamäelle ja Lindroos otti hopeaa. Pronssille luokan mestaruuspisteissä ajoi Kimmo Linden.

Hautamäki ei osallistunut Pirelli Ralliin, mutta mestari tavoitettiin kuitenkin maalialueelta katsojan roolissa.

- Hienoa olla välillä ihan katsojankin roolissa ja kun pakko ei ollut tänne lähteä ajamaan, niin tässä taloustilanteessa kaikki säästömahdollisuudet on käytettävä. Mestaruus on todella hieno asia ja tästä on hyvä suunnata sitten kohti ensi kautta, Hautamäki iloitsi.

Rallin SM-sarjan kausi 2016 alkaa Rovaniemellä Arctic Lapland Rallyn merkeissä 28.-30.1.2016.

SM-pisteet 6/6 ajetun osakilpailun jälkeen:

SM1-luokka

1. Juha Salo 145,0

2. Jussi Vainionpää 92,0

3. Niko Veikkanen 73,5

4. Teemu Suninen 40,0

5. Jukka Kasi 39,5

SM2-luokka

1. Teemu Asunmaa 112,0

2. Joni Nikko 104,8

3. Kristian Kiviniemi 63,8

4. Kees Burger 47,5

5. Juha Pasanen 37,0

SM3-luokka

1. Jari Huttunen 117,5

2. Joonas Tokee 105,0

3. Jaro Kinnunen 95,0

4. Tommi Järvinen 67,5

5. Ville-Markus Marttinen 66,0

SM4-luokka

1. Ville Hautamäki 85,5

2. Joonas Lindroos 68,75

3. Kimmo Linden 64,5

4. Jussi Teppo 63,0

5. Jarkko Savolainen 62,25

Tiimimestaruuspisteet

1. Hannu’s Rally Team 237,0

2. Printsport 180,5

3. L.A.D.-Service 164,5

4. Dynamo 75,75

5. Jan Dohmen Rally Team 59,0

6. Suzor Rally Team 15,0

teksti: Ralli-SM tiedotus/Sami Kolsi
kuva: Taneli Niinimäki

Design Mainostoimisto Ajaton Oy