|
||||||
|
|
Kilpailulupa ja harjoitusajoilmoitusAutosuunnistuksen kalenterikilpailujen ja kalenteriin myöhemmin anottavien aluekilpailujen lupahakemusten aikatauluissa on ilmennyt liiaksi jälkijättöisyyttä. Vaikka AS-kilpailujen järjestäminen on tehty lupakäytännön osalta todella helpoksi, säännöistä pitää silti pitää kiinni jo pelkästään sen vuoksi, ettei kisan markkinointi jää aivan viime tippaan. Valvojan allekirjoittaman kilpailulupahakemuksen pitää olla lajipäällikkö Jari Saariolla viimeistään kuukausi ennen ko. kisaa, mutta mikään ei estä toimimasta huomattavasti tätä aiemmin. Kalenterin ulkopuoliset aluekilpailut pitää anoa kaksi kuukautta ennen tapahtumaa, ettei järjestäjältä peritä korotettua lupamaksua. Jos asiaa tulkittaisiin ahtaasti, alle kahden kuukauden varoitusajalla ei kisoja edes myönnettäisi. AS-harjoitusajoja ei anota AKK-Motorsportilta, mutta niistä pitää tehdä kilpailulupahakemuspohjalle (löytyy tämän sivun oikeassa ylälaidassa olevan Materiaalipankki-painikkeen alta kohdasta Lomakkeet) tehty harjoitusajoilmoitus, jonka järjestäjä faksaa tai postittaa ennen tapahtumaa AKK-Motorsportille. Ko. ilmoitus täytetään normaalin kilpailulupahakemuksen tapaan (mm. johtajan ja valvojan allekirjoitukset), ja se pitää laittaa esille harjoitusajon lähtöpaikan ilmoitustaululle. - PeVi |
|||||
| AKK-Motorsport ry - Kellokukantie 7 - 01300 Vantaa +358 0207 219 400 | ||||||