|
||||||||
|
|
Karting SM-sarja 2010Kartingin SM-sarja jatkui Töysän osakilpailulla
KF3, KF2 ja KZ2 luokkien SM-sarjan toinen osakilpailu ajettiin viikonloppuna Töysässä Etelä-Pohjanmaalla. Viikonlopun tulosten perusteella KF2:n mestaruustaistelusta näyttäisi tulevan yhden miehen näytös, mutta muissa luokissa taistelusta on tulossa sitäkin tiukempi. Sarja-avauksessa Porissa kolme viikkoa sitten nähtiin kaksoisvoitot sekä KF2- että KZ2 -luokissa; Teemu Suninen ensimmäisessä ja Aleksi Tuukkanen jälkimmäisessä. Töysässä taasen nähtiin kuudessa finaalissa kuusi eri voittajaa!
KF3 Sunnuntaina edellispäivän kakkossijasta silminnähden sisuuntunut Pakari toisti Tiihosen tempun voittamalla alku-erät ja finaalin, ja laittoi vielä plussat päälle voittamalla myös aika-ajon, ansaiten siitä kolme SM-pistettä lisää. Kolmas oli jälleen Ovaska. Kisan jälkeen ruutupaperille lasketun epävirallisen SM-pistetaulukon mukaan Pakari johtaa Tiihosta pisteellä, joten kauden loppupuoliskosta on tulossa äärimmäisen mielenkiintoinen!
KF2 Sunnuntaina oli edessä paluu Sunisen komentoon; aika-ajoissa Teemu Petjoi oli vielä nopeampi, mutta finaalissa osat vaihtuivat Sunisen ajaessa voittoon Petjoin seuratessa maaliin saakka muutaman sekunnin etäisyydellä. Lauantaina moottoririkon finaalin loppumetreillä kärsinyt Jari Huttunen piti itsensä mukana SM-taistelussa kolmannen sijan tuomilla pisteillä. KF2-luokassa ajetaan vain neljä SM-osakilpailua, ja kun vain kuusi parasta tulosta lasketaan loppupisteisiin, on Sunisella jo toinen käsi tiukasti mestaruuspystissä kiinni.
KZ2
Lauantaina vaisusti ajanut, SM-sarjan johtaja Seppo Mönkkönen uinui myöskin sunnuntaina aina finaaliin saakka, jossa vauhti löytyi kuin varkain ja "Super-Seppo" ajoi selvään voittoon. Ylivoimaista vauhtia pitänyt, joukon keskivaiheilta lähtenyt Kurki-Suonio nousi viimeisellä kierroksella toiseksi ohi Aleksi Mustosen, joka samalla avasi podiumtilinsä myös vaihteellisten autojen luokissa. SM-sarja jatkuu 2.-3.7. Lahdessa.
Lisätietoja: AKK-Motorsport, Mika Mäki, 0207 219 428, mika.maki@autourheilu.fi |
|||||||
| AKK-Motorsport ry - Kellokukantie 7 - 01300 Vantaa +358 0207 219 400 | ||||||||