Kartingin SM-sarja jatkuu Lahden osakilpailulla
Kauden kolmas kartingin SM-osakilpailu ajetaan tulevana perjantaina ja lauantaina Lahdessa, Pipon moottoriurheilukeskuksessa sijaitsevalla radalla. Monen kuljettajan suosikkeihin kuuluvalla radalla ajettava osakilpailu on useana vuonna ollut SM-sarjan päätösosakilpailu, mutta uusi paikka keskellä mestaruustaistelua ei tapahtuman jännitystä vähennä. Viikonloppuna saatetaan kuitenkin jo kruunata yksi tuore Suomen mestari.
KF3
SM-sarjan kärjessä on kaksikko Mikko Pakari (Seinäjoki / Redstep Karting) ja Niklas Tiihonen (Vantaa / Pirkola Racing), eroa heillä on vain yksi piste Pakarin eduksi. Kahden viikon takaisessa Töysän osakilpailussa kumpainenkin avasi voittotilinsä, ja taistelu mestaruudesta tulee olemaan tiukkaa loppumetreille saakka. Kultajahdissa ovat hyvin vielä mukana myös Pyry Ovaska (Seinäjoki / Redstep Karting) ja Ville Mäntylä (Mänttä / Speed Motorsport), joista molemmat ovat myöskin voittaneet yhden SM-finaalin kuluvalla kaudella.
KF2
Kolmesta luokasta ainoastaan KF2:ssa on mestaruus katkolla jo tässä vaiheessa kautta. Syitä on kaksi: ensiksi SM-osakilpailuita ajetaan yksi vähemmän kuin muissa luokissa (4 viikonloppua, 8 kilpailua) jolloin loppupisteisiin lasketaan vain kuusi parasta tulosta, ja toiseksi Teemu Sunisen (Jokela / Redstep Karting) ylivoimaiset otteet sekä Porin- että Töysän osakilpailuissa. Kolmen voiton ja yhden kakkostilan myötä Sunisen johto lähimpään haastajaan (Santeri Varis, Savonlinna / Speed Motorsport) on jo 26 pistettä. Sijoitukset kärkikolmikkoon riittävät suurella varmuudella mestaruuden varmistumiseen Lahdessa.
KZ2
KF3:n tavoin vaihteellisten autojen KZ2 -luokan mestaruustaistelu on kääntymässä kahden kokeneen kuljettajan väliseksi mittelöksi. Viime kauden hopeamitalistilla Seppo Mönkkösellä (Helsinki / Speed Motorsport) on kuuden pisteen etumatka myös Formula Renault -luokan SM-sarjaa ajavaan Oskari Kurki-Suonioon (Helsinki / Hemet Racing). Mielenkiintoa ja väriä viikonloppuun lisää vieraileva kuljettaja, italialainen Yuri Lucati, joka kuuluu luokan parhaimmistoon Euroopassa.
Teksti ja kuva: Aki Rask
<< Takaisin