Yhteystiedot|Sivukartta|Linkit|Extranet|Jäsenrekisteri |
FIA NEZ
Etusivu > Lajit > Karting > Tiedotteet > Suninen varmisti KF2-luokan mestaruuden Lahdessa

Suninen varmisti KF2-luokan mestaruuden Lahdessa

Kartingin SM-sarjan kolmas osakilpailu ajettiin poikkeuksellisella aikataululla viime perjantaina ja lauantaina Lahdessa, Pipon radalla. Lauantaina kruunattiin kauden ensimmäinen Suomen mestari, Teemu Suninen KF2-luokassa.

Teemu Suninen

KF3

Lahteen saavuttaessa pistetaulukon kärjessä olivat pisteen välein Mikko Pakari (Seinäjoki, Redstep Karting) ja Niklas Tiihonen (Vantaa, Pirkola Racing). Kauden 2009 SM-hopeamitalisti Tiihonen ajoi yhden uransa komeimmista viikonlopuista, kuitaten nimiinsä molempien päivien voitot sekä myös paalupaikan sunnuntaina. Näin kerätyt 33 SM-pistettä nostivat hänet pistetaulukon kärkeen 11 pisteen erolla Pakariin. Viikonlopun toiseksi menestynein kuljettaja oli maskulainen Niclas Nylund, joka ajoi sijoille kaksi ja kolme. Palkintokorokkeella nähtiin toista kertaan kuluvalla kaudella tulokaskuljettaja Valtteri Semin (Kuopio, Semi Karting) ajaessa sunnuntaina kolmanneksi.

KF2

Muiden luokkien viidestä osakilpailusta poiketen KF2-luokassa ajetaan vain neljä. Porin ja Töysän osakilpailuista kolme voittoa ja yhden kakkossijan kuitanneella Teemu Sunisella (Jokela, Redstep Karting) oli mahdollisuus varmistaa uransa ensimmäinen Suomen mestaruus jo ennen viimeistä Joensuun osakilpailua. Pistetilanteesta hyvin tietoinen Suninen kuittasi kilpailuista sijat kaksi ja kolme, joiden myötä mestaruus varmistui. Lauantaina Juuso-Matti Pajuranta ajoi kauden toiseen voittoonsa, nousten samalla vahvasti mukaan taisteluun SM-hopeasta. Siinä on kiinni myös Kuopion Johannes Heinonen, joka hallitsi sunnuntaita aika-ajoista finaaliin saakka, ottaen näin uransa ensimmäisen SM-finaalivoiton KF2-luokassa.

KZ2

Vaihteellisten autojen KZ2-luokassa nähtiin todellinen yllätysten viikonloppu. Lauantaina Aleksi Mustonen ajoi Töysän osakilpailun tavoin paalupaikalle, mutta lopulta päivä oli helsinkiläisen Daniel Lindholmin. Luokan terävimpään kärkeen jo vuosia kuulunut Lindholm kävi finaalissa tiukkaa taistelua Oskari Kurki-Suonion kanssa, joka kuitenkin keskeytti moottoririkkoon. Näin Lindholmille uran ensimmäinen SM-finaalivoitto KZ2-luokassa. Todellinen tahtosuoritus nähtiin sunnuntaina, Joona Lehtosen ajaessa kauden ensimmäiseen ja uran toiseen SM-finaalivoittoon. Hämeenlinnalainen Lehtonen joutui jättämään Porin avauskilpailun väliin murtuneen kylkiluun takia, ja vielä Lahdessakin mies ajoi järeän lasikuitusuojan kanssa! Pistetaulukon kärjessä jatkaa edelleen Seppo Mönkkönen (Helsinki, Speed Motorsport).

SM-sarja jatkuu Oulussa 16-18. Heinäkuuta. Silloin luokkina ovat mukana KF3, KZ2 sekä kerrasta poikki SM-kilpailuna ajettava lajin kuninkuusluokka KF1. KF1:ssä ovat mukana kaikki SM-sarjan kovimmat nimet sekä myös vierailevia tähtiä, kuten kartingin kaikkien aikojen menestynein suomalaiskuljettaja Aaro Vainio, MM-hopeamitalisti vuodelta 2009.

Teksti ja kuva: Aki Rask

<< Takaisin