Autourheilun suosio kasvaa yhä
Autourheilu on kohentanut merkittävästi
asemiaan suomalaisessa yhteiskunnassa viime vuosikymmenen aikana.
Sitä seurataan paljon laajemmin ja myös suhtautuminen siihen on nyt
huomattavasti myönteisempää kuin 1990-luvun alussa. Nämä
johtopäätökset tulevat vahvoina esiin kansallisen lajiliiton AKK
Motorsportin teettämästä tuoreesta tutkimuksesta. Sen tuloksia
voidaan verrata vastaavaan tutkimukseen vuodelta 1998 sekä SVUL:n
vuonna 1990 teettämään tutkimukseen.
Huhtikuussa tehdystä kyselystä ilmenee, että moottoriurheilu
kamppailee Suomessa seuratuimman urheilulajin paikasta tasapäisesti
jääkiekon ja mäkihypyn kanssa. Kolmannes suomalaisista sijoittaa
moottoriurheilun omassa arvoasteikossaan ensimmäiselle tai toiselle
sijalle. Autourheilun eri alalajeista suosituin on edelleen formula
1, jota ilmoitti seuraavansa peräti 84 % vastaajista. Eniten
suosiotaan on lisännyt rallin MM-sarja. Sitä seuraa nyt 56 %
väestöstä. AKK Motorsportin toimitusjohtaja Jarmo Mahonen näkee
tälle selvän syyn. -MM-ralli on tuotu lähemmäs suurta yleisöä ja
sen parempi näkyvyys televisiossa on houkutellut uutta väkeä lajin
pariin.
Vastaajien suuri enemmistö pitää sekä formula 1:n ja rallin
MM-sarjan tämänhetkistä TV-näkyvyyttä sopivana. Enemmän
televisioaikaa saavan f1:n kohdalla tyytyväisyysprosentti on peräti
79, rallin näkyvyyttä pitää sopivana 60 %. Parempaa näkyvyyttä
toivotaan ennen kaikkea SM-tason tapahtumille. Autourheilun
seuraaminen lehdistön kautta on lisääntynyt selvästi aivan viime
vuosina. Kun vielä neljä vuotta sitten yli puolet vastaajista
ilmoitti, ettei seuraa lajia lainkaan lehtien sivuilta, on lukema
nyt pudonnut noin kolmannekseen. Melko paljon tai erittäin paljon
painetun sanan autourheilutarjontaa sanoo seuraavansa noin
neljännes. -Voimme olla hyvin tyytyväisiä, että olemme pystyneet
parantamaan asemiamme aikana, jolloin yleisesti urheilun
seuraamiseen käytetty aika on jonkin verran vähentynyt, sanoo Jarmo
Mahonen. Sekin osa väestöstä, joka ei itse aktiivisesti seuraa
autourheilua, mieltää sen nyt entistä myönteisemmin. Kun 90-luvun
alussa 57 % suomalaisista suhtautui lajiin erittäin tai melko
positiivisesti, on heidän osuutensa nyt jopa 84 %. Vastaavasti
melko tai erittäin negatiivisesti suhtautuvien määrä on kutistunut
15 %:sta 2,5 %:iin. Yli kymmenenkin vuoden aikajaksolla muutos on
poikkeuksellisen suuri. -Tämä johtuu varmasti suurelta osin viime
vuosien loistavasta kansainvälisestä menestyksestämme. Se on
antanut autourheilulle lisää "salonkikelpoisuutta", arvioi Jarmo
Mahonen
<< Takaisin