Koko moottoriurheilun kirjo esittäytyy Helsingin Jäähallissa 16.-17.1.2010.
|
Hankkeen puuhamiehen Risto Laineen oma tausta on vankasti autourheilussa, mutta hän piti tärkeänä saada mukaan näyttelyyn myös muut moottoriurheilun lajit. Tässä onnistuttiin ja edustettuna ovat AKK:n lisäksi myös Suomen Moottoriliitto ja Suomen Veneilyliitto omine lajeineen. "Esillä on koko moottoriurheilun kirjo kilpailijoista kilpakalustoon, tapahtumajärjestäjistä välinekauppiaisiin ja alan palvelujen tarjoajiin," iloitsee Laine.
AKK:n mittavalla osastolla voi perehtyä kaikkiin 12:een meillä harrastettavaan autourheilumuotoon, pienoisautoilla kisaamisesta kartingiin, jokamiesluokkaan, autosuunnistukseen jne. "Me tuomme messuvieraiden eteen näytille, mitä on virallinen autourheilu Suomessa", lupaa pääsihteeri Jani Backman.
VM Motorsport Show´n käytössä on Helsingin Jäähallin areenaosan lisäksi myös katsomojen takana sijaitsevat yleisötasot sekä harjoitushalli. Runsaasta tilasta huolimatta kaikki osastot tulivat myydyksi hyvissä ajoin. Tämä on varsin rohkaiseva merkki jokavuotiseksi tarkoitetulle tapahtumalle. "Viime ajat eivät yleisesti ottaen ole olleet helppoja näyttelyjen järjestämiselle, mutta meidän uusi tuotteemme on selvästi heti löytänyt paikkansa tapahtumakentässä. Tulijoita olisi ollut enemmänkin ja se lupaa hyvää seuraaville vuosille," kertoo Risto Laine.
Näyttelyn eräänlaisena polttopisteenä tulee olemaan areenaosaan pystytettävä lava, jolla iso joukko maamme moottoriurheilutähtiä tulee vierailemaan Anette Latva-Piikkilän ja Timo Pulkkisen haastateltavina. Vieraiden luettelo tulee olemaan mielenkiintoinen, sillä siihen odotetaan mahtuvan niin maailmanmestareita kuin myös nousevia kykyjä.
Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta osoitteesta www.motorsportshow.fi
Teksti: Terhi Heloaho |
<< Takaisin etusivulle