Palaute | Lehtiarkisto
Autourheilu.fi
Verkkolehti 02/10
19.2.2010
Etusivu > Euroopan rallicross-parhaimmisto Kouvolaan heinäkuussa

Lajit
Euroopan rallicross-parhaimmisto Kouvolaan heinäkuussa
Julkaistu: 19.2.2010

Suomi on jälleen kansainvälisen autourheilutapahtuman näyttämönä, kun rallicrossin parhaimmisto kokoontuu heinäkuun alussa Kouvolaan ajamaan lajin EM-pisteistä.

ERC

Heinäkuun toisena viikonloppuna (9.-11.7.) Kouvolan Tykkimäellä ajetaan rallicrossin EM-kauden kuudes osakilpailu. Kiivaan kisaviikonlopun aluksi ajetaan perjantaina kutsukilpailu Suomi-Ruotsi-Norja -maaotteluhengessä, varsinaiset kisalähdöt alkueristä finaaleihin kaasutellaan lauantaina ja sunnuntaina.

- EM-sirkus tulee Kouvolaan suoraan edellisestä Ruotsin osakilpailusta. Kilpailumme on keskellä sarjaa, mikä takaa kovaa kamppailua pisteistä. Mikään ei ole silloin vielä ratkennut, sanoo Pekka Mustakallio Aviator Oy:stä.

Rallicross elää tällä hetkellä voimakasta nousua Suomessa. Edellisestä EM-osakilpailusta on kuitenkin yli 10 vuotta, tuolloin EM-pisteitä jaettiin Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa. Kotimaisen rallicrossin promoottori Aviator Oy sekä AKK-Motorsport tulevat tekemään yhdessä Kouvolan kaupungin sekä paikallisen autourheiluväen kanssa parhaansa, että vuoden 2010 EM-osakilpailu tulee luomaan uuden standardin koko sarjalle. Kaupunki tulee sykkimään EM-huumaa koko kisaviikon ajan, ja tiedossa onkin kilvanajon lisäksi viihdettä ja vauhtia kaupunkikuvassa.

Rallicrossin EM-osakilpailu ajetaan Kouvolan Tykkimäellä 9.-11.7.2010.

Lisätietoja: Aviator Oy/Pekka Mustakallio, 040 513 5155, pekka.mustakallio@aviatorgroup.fi

<< Takaisin etusivulle