Palaute | Lehtiarkisto
Autourheilu.fi
Verkkolehti 04/10
12.5.2010
Etusivu > Nuoret rallisprint-harrastajat mestarin opissa

Lajit
Nuoret rallisprint-harrastajat mestarin opissa
Julkaistu: 12.5.2010

Rallilajien lajiryhmä järjesti huhtikuun lopulla Kouvolan Tykkimäellä nuorille rallisprintistä kiinnostuneille kuljettajille sekä heidän huoltajilleen koulutustilaisuuden. Oppia oli antamassa mies rallimaailman huipulta.

Nuortenluokan koulutus

Koulutukseen osallistui 12 nuorten luokan kuljettajaa. Osalla oli jo jonkin verran ajokokemusta, mutta olipa mukana myös niitä, jotka eivät olleet aloittaneet vielä rallisprint-harrastusta. Huoltajia koulutuspäivään osallistui yhdeksän.

Kouluttajana toimi Toni Gardemeister, jolla on mittava kokemus asfaltilla kilpailemisesta Rallin MM-sarjasta, IRC-sarjasta sekä erilaisista Euroopan kilpailuista esimerkiksi Italiassa.

Monipuolinen koulutussisältö

Koulutukseen sisältyi niin teknistä asiaa kuin myös asiaa lajin vaatimista turvallisuusseikoista sekä varusteista. Koulutuksen ajankohdan valinnalla oli pyritty ottamaan huomioon niin nuorten luokan tekniset muutokset kuin myös turvavarustesääntöjen kehittyminen. Teoriaosuudessa käytiin läpi mm. huoltajan vastuut ja velvollisuudet nuoren kuljettajan kannalta sekä tekniikka-asioita ottaen huomioon ensi vuoden sääntömuutokset. Lisäksi käytiin läpi ajosuorituksessa huomioon otettavia seikkoja.

Käytännön ajo-osuudessa panostettiin asvaltilla ajamiseen, onhan se oudompi alusta meille suomalaisille. Käytännön harjoittelu aloitettiin kävelemällä rata ympäri Toni Gardemeisterin antaessa kurssilaisille hyviä ajovinkkejä ja -ohjeita. Sitten päästiin tositoimiin! Kurssilaiset ajoivat Tykkimäen rataa ympäri opettajan seuratessa ja analysoidessa silmä tarkkana ajosuorituksia.

Jatkoa luvassa

Koulutuspäivän puuhamiehiin kuuluva AKK:n rallilajien lajiryhmään kuuluva Pasi Lönnqvist oli erittäin tyytyväinen päivän antiin ja suosioon.

- Osallistujamäärä oli erittäin sopiva tällaiseen tilaisuuteen ja tähän paikkaan. Jokainen sai ajosuorituksistaan henkilökohtaista palautetta Tonilta ja olikin hienoa huomata selkeä kehitys muutaman ajotunnin aikana, Lönnqvist kertoo.

Sama ryhmä kokoontuu syksyllä jatko-opintoihin. Tällöin on tarkoitus harjoitella ajoa juuri rallisprintiin tarkoitetulla radalla.

- Olemme iloisia, että voimme kohdentaa Killeri Rallisprintistä saadut tuotot nuorten kuljettajien kouluttamiseen. Tällaiselle tilaisuudelle oli selkeä tarve, kiteyttää Lönnqvist.

Teksti: AKK-Motorsport, kuva: Pasi Lönnqvist
AKK:n jäsenseurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: AKK-Motorsport, Autourheilu.fi 4/10

<< Takaisin etusivulle