|
- Muistan vieläkin, kuinka Vähätalon Pekka hahmotteli Nuori Suomi -ohjelman tavoitteiden mukaista lasten ja nuorten urheiluseuratoimintaa. Hän esitteli kuvaa Rolexeista todeten, että "meidän ´rolexeja´ tulevat olemaan Sinettiseurat!" muistelee kehityspäällikkö Eija Alaja laatuohjelman alkuvaiheita 90-luvun alussa.
Kansainvälisestikin ainutlaatuinen Nuori Suomi Sinettiseurajärjestelmä valmistui yhteistyössä lajiliittojen kanssa vuonna 1992. Jo samana vuonna hyväksyttiin ensimmäiset Nuori Suomi Sinettiseurat. Näin juhlavuoden alussa Sinetin saavuttaneita seuroja on jo miltei 600.
Laatutyössä ei levätä laakereilla
Nuori Suomi Sinetin ydinlupaus on yhä 20 vuoden jälkeen sama kuin syntyessään: Sinettiseurat ovat laatuseuroja, jotka toimivat lapsen ja nuoren parhaaksi.
- Laatuseuran statuksesta tunnetaan ylpeyttä. Leimallinen piirre Sinettiseuroissa on vahva tahtotila oman toiminnan jatkuvaan kehittämiseen, kiittelee Alaja.
- Kaikki vuodet toimintaa ohjaavana tekijänä on ollut erittäin hyvä lajiliittoyhteistyö. Aluejärjestöjen rooli puolestaan on korostunut erityisesti auditoinneissa.
Verkoston valttina aito yhteisöllisyys
Sinettiseurojen keskinäistä verkostoa Alaja kuvaa "valtavaksi ideasammoksi". Välittömissä vuorovaikutustilanteissa, kuten Sinettiseuraseminaareissa ja aluetapaamisissa ei todellakaan kytätä kyräillen vaan ammennetaan ideoita ja kokemuksia avoimesti. Yhteisiä haasteita riittää.
- Seuratoiminta profiloituu ja kehittyy koko ajan ammattimaisempaan suuntaan, vaikka vapaaehtoistoiminnasta edelleen onkin kyse. Samalla kun uusia toimintamalleja omaksutaan työelämästä, tarvitaan myös uuden sukupolven osaajia seuratoimijoiksi. Myös lasten vanhemmat vaativat yhä laadukkaampaa toimintaa, Alaja listaa haasteita.
Kirkas tavoite
Ovatko omaa toimintaansa kehittämään tottuneille laatuseuroille haasteetkin enemmän mahdollisuuksia?
- Niin se tuntuu olevan, että lapsille ja nuorille suunnattu laadukas toiminta sitouttaa jämäkämmin myös vapaaehtoistoimijat. Urheiluseura on niin mielettömän hyvä paikka kaiken ikäisille harjoitella kaikkea muutakin kuin urheilua, pohtii Alaja.
- Kirkkaana Sinettiseuratoiminnan johtotähtenä on jatkossakin se, että lapsille ja nuorille tarjotaan innostavaa ja osaavaa valmennusta sekä yksilöllisiä haasteita.
Lue AKK:n sinettiseuratoiminnasta tästä
Teksti: Paula Suomela/Nuori Suomi
|