Yhteystiedot|Sivukartta|Linkit|ExtranetFIANEZ
Etusivu > Nuoriso

Nuorisotoiminta

Autourheilun nuorisotoiminta on koko perheen yhdistävä harrastus. Usein vanhemmat toimivat mekaanikkoina, valmentajina ja huoltajina tiiviisti mukana lasten ja nuorten harrastuksessa. Autourheilun voi aloittaa jo nuorena kartingin tai pienoisautoilun parissa, joissa lajin pariin tullaan yleensä 6-7 vuotiaana. Nuorisotoimintaa tehdään autourheiluseuroissa. Seuroissa toimintaa järjestetään useissa eri lajeissa ja osa seuroista on keskittynyt toiminnassaan tiettyyn lajiin esim. kartingiin. Yksi autourheilun erityispiirteitä on se, että pojat ja tytöt kilpailevat samoissa sarjoissa ja kilpailuluokissa.

Pienoisautoilua lukuun ottamatta kaikissa lajeissa kuljettajan ikä määrittelee milloin kilpailutoiminnan voi aloittaa. Niin sanotuissa isoissa autoissa tämä ikäraja on 15-17 vuotta lajista ja kilpailuluokasta riippuen. Nuoremmat harrastajat aloittavatkin usein kartingista, josta ajan myötä siirtyvät eteenpäin omien kiinnostuksen kohteidensa mukaan.

Autourheilussa nuorisotoimintaa löytyy myös toimitsijapuolella. AKK-Motorsportin nuorisolisenssi on autourheilun parissa toimivien nuorten käyntikortti. Se on osoitus aktiivisesta toiminnasta autourheilussa: toimitsijalisenssi joka sisältää myös etuuksia. Nuorisolisenssi on tarkoitettu 12-15 vuotiaille aktiivisille toimitsijatehtäviä tekeville autourheilunuorille.

Nuorisotoiminta

Karting

Karting on harrastajamääriltään merkittävin autourheilun nuorisolaji. Mukaan lajin pariin tullaan 6-7 vuotiaina. Kansallista kilpailutoimintaa järjestetään 10-vuotiaista ylöspäin aina SM-sarjoihin ja kansainvälisiin kilpailuihin saakka. Kilpakartingia ajetaan ulkoradoilla ja luonteeltaan se eroaa sisähallikartingista, joka on pääasiassa yrityksille ja yksityisille suunnattua elämystoimintaa. Aloitteleville harrastajille järjestetään karting ajokorttikoulutuksia autourheiluseurojen ja -alueiden toimesta. Koulutus ei ole edellytys harrastuksen aloittamiselle, vaan sen tarkoitus on tutustuttaa lajin saloihin ohjatusti. Ajokorttiohjelma koostuu perusmuodossaan neljästä teemaillasta ja aloittelijaleiristä, joiden avulla tutustutaan karting-harrastuksen sekä teoriassa että käytännössä. Lisätietoa kartingin lajisivuilta.Karting

Pienoisautoilu

Pienoisautoilu voidaan jakaa kahteen eri harrastusmuotoon: Ura-autoihin ja radio-ohjattaviin RC-autoihin (Radio Controlled). Ura-autoradat ovat puurakenteisia ja voivat olla yli 30 metriä pitkiä ja 6-8 kaistaisia. Radio-ohjattaville autoille tarkoitettuja ratoja on kolmea tyyppiä, joista maastoautoradat (nk. crossiradat) ja asfalttiradat ovat ulkoratoja. Mattoradat rakennetaan yleensä liikuntasaleihin tai vastaaviin tiloihin käyttöön soveltuvasta kokolattiamatosta ja tarvittavista oikaisuesteistä. Pienoisautoilussa ei ole ikä- eikä sukupuolirajoja, vaan samassa kilpailuluokassa voivat esimerkiksi isä ja poika ottaa mittaa toisistaan. Lisätietoa pienoisautoilun lajisivuilta.Pienoisautoilu

Jokamiesluokka

Jokamiesluokka eli jokkis on harrastajamääriltään suurin autourheilulaji. Se on myös yleinen sisääntulolaji harrastuksen pariin nuorilla alle ajokortti-ikäisillä pojilla ja tytöillä. Jokkikseen pääsee mukaan 15-vuotiaana suoritettuaan JM-tutkinnon sekä lisäksi nuorten luokan tutkinnon. Nuorten luokassa sekä pojat että tytöt ajavat yhdessä. Lisätietoa jokkiksen lajisivuilta.

Jokkis

Rata-ajo

Kartingista urheilijan harrastus jatkuu usein rata-autoiluun ja siellä vielä usein formulaluokkiin. Formula Renaultista haetun kokemuksen myötä siirrytään isompiin formuloihin ja mahdollisuus on aina maailman huipulle. Formula Renaultien lisäksi Suomessa ajetaan SM-tasolla Formula Ford ja Formula 3 -luokkia. Formulaluokkien alaikäraja on 16-vuotta ja Formula 3 -luokassa 17-vuotta. Lisätietoa rata-ajon lajisivuilta.Rata

Autosuunnistus

Autosuunnistuksessa kuljettajalla on oltava ajokortti, mutta kartanlukija voi olla alle 18-vuotias. Autosuunnistus soveltuu siis hyvin vaikkapa perheen yhteiseksi harrastukseksi. Perinteisestä juoksusuunnistuksesta AS eroaa merkittävästi siinä, että kilpailijapari yrittää pysyä koko ajan ratamestarin suunnittelemalla reitillä. Autosuunnistuksessa ei etsitä tiettyjä rastipisteitä, sillä suunnistusta kontrolloivien rastipisteiden paikat ovat salaisia. Lisätietoa autosuunnistuksen lajisivuilta.Autosuunnistus

Rallisprint

Rallista poiketen rallisprintissä ei ole kartanlukijaa kuljettajan apuna. Rallisrpintrata on saman tyyppinen kuin rallin erikoiskoe, mutta lyhyempi pituudeltaan (n. 2-4 kilometriä). Kilpailija ajaa saman reitin kaksi tai kolme kertaa määrätyssä järjestyksessä ja paras aika on hänen tuloksensa. Rallisprintin nuorten luokkaan voi osallistua 16-vuotiaasta ajokortti-ikäiseksi saakka. Ajokortti-ikäisenä siirrytään juniori- ja yleisiin luokkiin, joihin kuljettajat jaetaan kokemuksen ja taidon perusteella. Lisätietoa rallisprintin lajisivuilta.sprint02_koskelo.jpg