Yhteystiedot|Sivukartta|Linkit|Extranet|Jäsenrekisteri |
FIA NEZ
Etusivu > Seurat > Tiedotteet > Seuratiedote 3/2002

Seuratiedote 3/2002

10.5.2002
 
1 JÄSENREKISTERIT
 
Seuratiedotteen liitteenä postitettiin seuranne jäsenrekisteri tarkastettavaksi ja korjattavaksi. Jäsenrekisterit on ajettu päivämäärällä 8.5.2002. Tämän jälkeen tulleet korjaukset tai muutokset eivät näy listassa, vaikka ne olisivatkin tehty. Huomioikaa myös, että helmikuun jälkeen lähetettyjä jäsenrekisterin päivityksiä ei ole kaikkia viety vielä rekisteriin rekisterijärjestelmän uudistumisen takia. Lisätkää puuttuvat jäsenet listaan - varsinkin, jos ette muista lähettäneenne tietoja tämän kevään aikana.
Muutokset ja korjaukset pyydetään tekemään ao. listaan. Samoin siitä yliviivataan poistettavat jäsenet (ei tussilla, nimestä täytyy saada selvää). Jättäkää myös jäsennumero (Sportti-ID) näkyviin. Jäsennumero on muuttunut rekisterijärjestelmän vaihtumisen takia, mutta se otetaan käyttöön vasta ensi vuonna (tänä vuonna pätevät vanhat jäsennumerot, joita ei nyt näy jäsenlistassa).
Jos rekisteristä puuttuu syntymäaikoja, tulisi ne ottaa selville. Varsinkin nuorisojäsenten kohdalla niillä on merkitystä, koska heitä ei pystytä muutoin tunnistamaan ja heidät merkitään aikuisjäseniksi. Jäsenmaksupalveluun kuulumattomien seurojen ei tarvitse välittää listauksen jäsenlaji-kohdasta. Myöskään lehtikoodista ei tarvitse välittää.
Älkää muuttako jäsenten osoitetietoja, jos ette ole aivan varmoja, että omassa rekisterissänne on ajan tasalla oleva osoitetieto. Uudessa AKK:n jäsenrekisterissä on Postin osoitepäivitys, joten sen pitäisi olla ajantasainen.
Rekisterit tulee tarkastuksen jälkeen palauttaa liiton toimistoon 28.6.2002 mennessä (postitse). Vaikka listaan ei ole mitään korjattavaa, se tulee kuitenkin palauttaa. Ottakaa itsellenne kopio listasta ennen palautusta.
Palautettavan listan tulee olla juuri tämä lähetetty, eikä seuran oma jäsenluettelo. Tämä siksi, että emme saa koneella näkymään koko seuran rekisteriä, vaan rekisteriä käsitellään henkilö kerrallaan. Lisäarkkeja voi tietysti käyttää liitteenä.
 
Varmaan muistattekin, että rekisterissä olevien jäsenten määrän tulee olla sama kuin suoritetun jäsenmaksun henkilöjäsenmaksujenkin.
 
Lisätietoja antavat tarvittaessa toimistosta Liisa Mattila, puh. (09) 7258 2231 ja Tiia Maunu, puh. (09) 7258 2222. Heille osoitetaan myöskin rekisterien palautukset.
 
1.1 Toimitsijalisenssit
 
Liitteenä postitettiin myös erillinen toimitsijalistaus. Listaan on merkitty lisenssien voimassaolon päättymisaika.
 
2 KYSELY LISENSSIEN JA SÄÄNTÖKIRJOJEN TOIMITTAMISESTA
 
AKK:n lisenssi- ja jäsenrekisterin ATK-järjestelmää ollaan uudistamassa, jotta jäsenyhteisöille tarjottavia palveluja voidaan parantaa. Uuden järjestelmän avulla seurojen on mahdollisuus vähentää omaa työtään, joka koskee lisenssien ja sääntökirjojen käsittelyä. Samassa yhteydessä uudistetaan lisenssin ja sääntökirjan toimittamistapaa seuroille/lisenssinhaltijoille. Tähän uudistukseen liittyen sääntökirjat (iso, karting, pienoisautoilu ja historic K-liite) tullaan yhdistämään yksiin kansiin. Ajatuksena on, että lisenssi ja sääntökirja voidaan toimittaa lisenssinhaltijoille suoraan kotiin.
Liitteenä postitettiin seuroille kysely tulevasta uudistuksesta. Jotta voitte vaikuttaa uuteen lisenssien ja sääntökirjojen toimittamiskäytäntöön, palauttakaa kysely eräpäivään mennessä liiton toimistoon.
 
3 NUORISOTOIMINTA
 
Valtakunnallinen nuorten autourheiluleiri CAMP Pohjanmaa järjestetään 13. - 16.6.2002 Vaasassa ja Oulaisissa. Lajeina leirillä ovat karting, pienoisautoilu ja jokamiehenluokka. Ilmoittautuminen leirille päättyy 24.5.2002. Lisätietoja ja ilmoittautumislomakkeen löydät internetistä (www.akk-motorsport.fi) ja AKK-Motorsport -lehdestä. Tiedusteluihin vastaa AKK:n nuoriso- ja valmennuspäällikkö Eero Simojoki, (09) 7258 2236, 040 837 0371.

<< Takaisin