Yhteystiedot|Sivukartta|Linkit|Extranet FIA NEZ
Etusivu > Tiedotteet > AKK:n Tiedote 3/2008

AKK:n tiedote 3/2008

1 Tietoa toimistolta

1.1 Kilpailukalenteri 2009
Runkokalenteriversio 1/2009 on julkaistu liiton internet sivuilla. Kommentit ja muutosesitykset tulee toimittaa ao. lajipäällikölle 15.8. mennessä.

1.2 Jäsenkorttien hologrammimerkinnät
AKK:n luvalla järjestettävien kansallisten- ja kansallisten mestaruuskilpailujen (ei FIA:n mestaruuskilpailut) ilmaiseen sisäänpääsyyn oikeuttavat jäsenkorttien hologrammimerkinnät on toimitettu jäsenseuroille. Vuoden 2008 aikana myönnettyjen päätoimitsijalisenssien haltijat voivat hakea hologrammimerkinnän omasta jäsenseurastaan. Voimassaolevat vanhan säännön mukaiset I-tason toimitsijalisenssit oikeuttavat samaan sisäänpääsyyn kuin hologrammimerkintä.

1.3 Toimitsijalisenssit
Toimitsijalisenssijärjestelmän siirtymäkauden aikana, vuoden 2008 loppuun asti, voimassaolevilla ns. vanhan säännön II-tason toimitsijalisenssinhaltijoilla on oikeus toimia lajikohtaisissa päätoimitsijatehtävissä. Vuonna 2009 päätoimitsijatehtävissä toimittaessa vanha II-taso tulee olla korotettu päätoimitsijatasolle päätoimitsijakoulutuksen myötä.

1.4 Urheilun oikeusturvalautakunnan päätös 15.5.
Urheilun oikeusturvalautakunta on antanut päätöksensä Jouko Puhakan tekemään valitukseen koskien AKK:n päätöstä kieltäytyä antamasta suostumusta Ruotsin autourheiluliitolle ruotsalaisen kilpailijalisenssin myöntämiseen Puhakalle. Lautakunta on tehnyt päätöksen Jouko Puhakan hyväksi Puhakan todistettua muuttaneensa pysyvästi asumaan Ruotsiin.

1.5 Mitaligaala
Mitaligaala järjestetään 5.-6.12.2008. Drivers on the Rocks gaalaristeilyn tapahtumapaikkana toimii uusi Tallink Baltic Princess -laiva.

1.6 Lisenssien epäämiset/seuraamukset
Aimo Teppo (25514759, RoiUA) ja Tero Lokka (22445371, YkUA), lisenssin epääminen 27.5.2010 saakka.
Syy: Kilpailun reittiä koskevan kielletyn materiaalin hallussapito.

2 Rata-ajo

2.1 Lisenssikäytäntö SM-rata sarjan Viron osakilpailussa
Rata-ajon SM-sarjan Pärnun osakilpailu on Kiti-kisapalvelun piirissä, ja se ajetaan täysin AKK:n kansallisten sääntöjen mukaisesti. Näin ollen ko. osakilpailun lisenssivaatimukset ovat täysin samat kuin muissakin SM-rata sarjan osakilpailuissa.

2.2 Lippumerkinannot
SM-rata luokissa päätettiin siirtyä kansainvälisiin lippumerkinantoihin ratatuomaripisteissä. (FIA.liite H,kohta 4.1.2).

2.3 Formula Ford
Kolmannet kisalähdöt sijoitetaan Pärnuun ja Botniaringille.

Rengassääntö kilpailuissa joissa on kolme lähtöä: Jokainen kilpailija saa merkkauttaa kuusi uutta ja kaksi käytettyä varalle. Käytetyksi renkaaksi luetaan rengas joka on merkitty johonkin aikaisempaan SM-lähtöön kisa- tai vararenkaaksi. Vararenkaan käyttömahdollisuutta koskevat normaalit SM-säännöt.

3 Ralli

3.1 Rallin arvosarjojen säännöt 2009

3.1.1 Ralli SM ja Nuorten Ralli SM

Luokat:
Rallin Suomen mestaruuksista kilpaillaan kahdessa luokassa edellyttäen, että luokkaan on ilmoittautunut vähintään 10 kilpailijaa 31.12.2008 kello 16:00 mennessä:
Luokka 1: Nelivetoiset autot Ryhmä N yli 2000 cm³ / Super 2000-Rally
Luokka 2: Kaksivetoiset autot Ryhmä N, FIA R2, FIA R3 ja FIN R enintään 2000 cm³

Luokassa 2 ajetaan lisäksi Rallin Nuorten Suomenmestaruudesta. Kyseisestä tittelistä kilpailevat kyseiseen
luokkaan ilmoittautuneet kilpailijat, jotka täyttävät kilpailuvuoden aikana enintään 25 vuotta.

Rengasmääräykset:
Rallin SM-kilpailuissa on sallittua käyttää vain alla määritetyn kokoisia Pirellin valmistamia renkaita, jotka on
hankittu Pirellin tätä tehtävää varten nimeämältä edustajalta:
Luokka 1: Talvi 145/85R16, kesä 205/65R15
Luokka 2: Talvi 145/85R16, kesä 195/70R15
Renkaiden mallityyppi määritetään myöhemmin.
Suurin sallittu määrä renkaita / kilpailu lasketaan seuraavasti:

Erikoiskoekilometrit Rengasmäärä
enintään 90 km 6kpl
90 - 120 km 8kpl
120 - 150 km 10kpl
150 - 180 km 12kpl
jne.


SM-pisteisiin oikeutetut kilpailijat:
SM-sarjan pisteisiin ovat oikeutetut kaikki SM-sääntöjen mukaisesti sarjaan ilmoittautuneet kilpailijat, joilla on AKK:n myöntämä vähintään yleisenluokan kilpailijalisenssi.

Sarjamainokset:
Kaikki SM-sarjan osakilpailuihin osallistuvat kilpailijat ovat velvoitettuja käyttämään sarjapromoottorin määrittämiä mainoksia.
Sarjaan ilmoittautuminen
Kilpailija on oikeutettu saamaan SM-pisteitä siitä kilpailusta eteenpäin, jonka ilmoittautumisajan päättymistä ennen hän on sarjaan ilmoittautunut. Ilmoittautuminen on pätevä vasta kun sarjan ilmoittautumismaksu on kirjaantunut AKK Sports Oy:n tilille. Sarjaan ilmoittaudutaan KITI-järjestelmän kautta.
SM-kilpailut ja pistelaskenta
Sarjassa on yhteensä seitsemän osakilpailua, jotka kaikki ovat ennakkotutustuttavia.
Sarjan pistelaskenta tapahtuu seuraavasti:

Osakilpailut 1 ja 7:
Sijoitus: 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10.
Pisteet: 24 20 16 13 10 8 6 5 4 3
Osakilpailut 2-6:
Sijoitus: 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10.
Pisteet: 15 12 10 8 6 5 4 3 2 1


Loppupisteisiin huomioidaan kunkin kilpailijan kaikki sijoitukset. Nuorten SM-pisteet lasketaan osakilpailuista 2-7.

Tasapisteissä katsotaan paremmaksi se kilpailija, jolla on mukaan laskettavista kilpailuista enemmän voittoja, toisia, kolmansia jne. sijoja. Mikäli tämä ei tuo ratkaisua katsotaan paremmaksi se kilpailija, jolla on parempi sijoitus kilpailussa jota ei ole huomioitu loppupisteisiin. Samaa laskentatapaa noudatetaan myös sarjan aikana julkaistavissa pistetilanteissa.
Osakilpailujen lähtöjärjestys
SM-luokkien lähtöjärjestys laaditaan AKK:ssa.
SM-lopputulokset
Mikäli SM-mitaleille sijoittunut kilpailijapari on ajanut yhdessä kaikki ne osakilpailut, jotka kuljettajan osalta otetaan huomioon lopputuloksissa, jaetaan myös 2- ohjaajalle SM-mitali.

3.1.2 Suomi Cup

Luokat:
Suomi Cup-sarjassa ajetaan seuraavissa neljässä luokassa, kussakin omasta sarjavoitosta:
Luokka 3: FIN R 4WD
Luokka 4: FIN R ja ryhmä A enintään 1400 cm³
Luokka 5: V1600
Luokka 6: Ryhmä F, kuutiotilavuus vapaa

Rengasmääräykset:
Luokan 3 rengasmääräykset ovat samat kuin nelivetoisten SM-luokalla. Muissa luokissa renkaat ovat vapaat.
CUP-pisteisiin oikeutetut kilpailijat
CUP-pisteisiin ovat oikeutetut kaikki sääntöjen mukaisesti sarjaan ilmoittautuneet kilpailijat, joilla on AKK:n myöntämä A-juniori tai yleisenluokan kilpailijalisenssi.

Sarjaan ilmoittautuminen:
Kilpailija on oikeutettu saamaan CUP-pisteitä siitä kilpailusta eteenpäin, jonka ilmoittautumisajan päättymistä ennen hän on sarjaan ilmoittautunut. Sarjaan ilmoittaudutaan KITI-järjestelmän kautta. Sarjaan ei ole ilmoittautumismaksua.

Osakilpailujen lähtöjärjestys:
Suomi Cup-sarjan kilpailijat sijoitetaan lähtöjärjestykseen heti SM-luokkien jälkeen AKK:n laatimassa järjestyksessä.
Suomi Cup-kilpailut ja pistelaskenta
Suomi Cup-sarjan osakilpailut ovat samat kuin Ralli SM-sarjassa. Pistelaskenta suoritetaan kuten Ralli SM-sarjassa.*
Suomi Cup-lopputulokset:
Mikäli Cup-sarjassa luokkansa voittanut kilpailijapari on ajanut yhdessä kaikki ne osakilpailut, jotka kuljettajan osalta otetaan huomioon lopputuloksissa, palkitaan myös 2- ohjaaja Cup-palkinnolla.

* = korjattu tiedotteen internet versioon.

3.1.3 F-Cup
Sarjassa ajetaan kuusi (6) osakilpailua. F-Cupin sarjasäännöt päätetään myöhemmin sarjakoordinaattorin esityksen perusteella.

3.1.4 Lady Cup

Luokat:
Lady Cup -pisteistä ajetaan yhdessä luokassa 2-vetoisilla vapaasti hengittävillä moottoreilla varustetuilla N, F, FIA R2, FIA R3, FIN R tai V1600-luokan autoilla.
Cup-pisteisiin oikeutetut kilpailijat
1-ohjaajan on oltava nainen. Lisenssiluokka vapaa. 2- ohjaaja ei saa ajaa autoa kilpailun aikana.

Sarjaan ilmoittautuminen:
Lady Cup-sarjaan ei ole sarjailmoittautumista.

Cup-kilpailut ja pistelaskenta:
Osakilpailut ja pistejako ovat samat kuin F-Cupissa.

Lähtöjärjestys:
Lady Cup-luokka sijoitetaan lähtöjärjestyksessä heti F-Cup luokkien jälkeen. Luokan kilpailijat sijoitetaan pistejärjestyksessä siten, että eniten pisteitä saavuttanut kilpailija lähtee ensimmäisenä, sitten toiseksi eniten pisteitä saavuttanut, jne. Kilpailijat, joilla ei ole Cup-pisteitä, sijoitetaan lähtöjärjestykseen pisteitä saavuttaneiden kilpailijoiden jälkeen osakilpailun järjestäjän laatimassa järjestyksessä.

3.1.5 Historic Rally Trophy
Sarjassa ajetaan seitsemän (7) osakilpailua. Historic Rally Trophyn säännöt päätetään myöhemmin sarjakoordinaattorin esityksen perusteella.

3.1.6 Rally Trophy

Luokat:
Rally Trophystä kilpaillaan seuraavissa luokissa:
- FIN R ja ryhmä A enintään 1400 cc
- V1600

Trophy-pisteisiin oikeutetut kilpailijat:
Rally Trophy -pisteisiin ovat oikeutettuja kilpailijat, joilla on AKK:n myöntämä kilpailijalisenssi. Rally Trophy-sarjaan ei ole sarjailmoittautumista.

Osakilpailut ja pistelaskenta:
Osakilpailut ovat samat kuin Historic Rally Trophyn osakilpailut. Pistelaskenta suoritetaan luokittain seuraavalla kaavalla:

kaavio.JPG


Loppupisteisiin huomioidaan kunkin kilpailijan kuusi (6) parasta sijoitusta. Mikäli kilpailijan suoritus hylätään jossain sarjan osakilpailussa, huomioidaan kyseinen hylkäys (0 pistettä), yhtenä mukaan laskettavista sijoituksista. Luokasta riippumatta eniten pisteitä kerännyt kilpailija on Rally Trophyn voittaja.
Tasapisteissä katsotaan paremmaksi se kilpailija, jolla on mukaan laskettavista kilpailuista enemmän luokkavoittoja, toisia, kolmansia jne. sijoja. Mikäli tämä ei tuo ratkaisua katsotaan paremmaksi se kilpailija, jolla on parempi sijoitus kilpailussa jota ei ole huomioitu loppupisteisiin. Samaa laskentatapaa noudatetaan myös sarjan aikana julkaistavissa pistetilanteissa.

Osakilpailujen lähtöjärjestys:
Rally Trophyn -kilpailijat sijoitetaan lähtöjärjestykseen heti Historic -luokkien jälkeen kilpailunjärjestäjän laatimassa järjestyksessä.

4 Tekniikka

4.1 Sääntötarkennuksia

4.1.1 Korjaus sääntökirjaan
Turvakehikkomääräyksissä on kuvien numerot 253-46 ja 253-47 kahteen kertaan. Jälkimmäiset kuvat pitää numeroida 253-48 ja 253-49.
Endurance Saloon kohta 17.70.11. ...kuvien 253.12, 253.13 tai 253.14 mukaisesti varustettuna.

4.1.2 Autokrossin ohjausjärjestelmä

Yksinivelinen ohjausakseli sallitaan, jos autossa käytetään sen alkuperäistä ohjausakselia. Nascar verkko voi korvata teräsverkon kuljettajanpuoleisessa etusivuikkunassa. Kohdassa Kori tulee lokasuojaviittauksen numeron olla 279.3.4.

4.1.3 FIN R 4WD
Hukkaportin ohjausjärjestelmää saa muuttaa, mutta hukkaportin tyyppi on säilytettävä.
Pakojärjestelmä on vapaa pois lukien ahdin ja hukkaportti (4.16.)
Antureiden lisääminen on sallittu (11.1.) ja elektroninen säätölaite on vapaa (4.8.1.). Poistetaan kohdasta
11.1. Sähköjärjestelmän nimellisjännite...

5 Historic

Uudet Historic Technical Passport anomukset tulee osoittaa Historic ryhmälle, osoitteeseen
risto.laine@autourheilu.fi tai puhelimitse numeroon 0207 219 456.

<< Takaisin