AKK:n Tiedote 2/2004
1. Tietoa toimistolta
1.1 Tuula Viljanen eläkkeelle
Tuula Viljanen siirtyi ansaituille eläkepäiville 3.2.2004
alkaen. AKK-Motorsport ry kiittää Tuulaa pitkäaikaisesta
työpanoksestaan suomalaisen autourheilun hyväksi.
Tuulan tehtäviä pääsääntöisesti hoitavat:
Kaarina Ekegren, talousasiat
Tiia Maunu, jäsenasiat
Jukka Niemelä, uudet seurat, ansiomerkit, yleiset kokoukset
2. Tekniikka
Ryhmässä F on moottorin tiivisteiden paksuus vapaa
(enimmäispaksuus 5 mm koskee ryhmiä N ja A ,art 251.2.3.8)
SS paloseinät tarkennus sääntöihin:
Takapenkin selkänojan takana oleva osa ei ole ohjaamoa, joten
siellä sijaitsevat ns tavaratilat eivät kuulu ohjaamoon. Kuitenkin
moottorin (lohko, kansi ja öljytilat) tulee sijaita alkuperäisessä
moottoritilassa , joten moottoria ei saa sijoittaa näihin
tavaratiloihin. Sen sijaan moottorin apulaitteet saavat sijaita
edellämainitussa tilassa, mutta paloseinäsääntö ohjaamon suuntaan
tulee toteutua.
Istuimien kv-luokituksista on poistettu Corbeau Forza
luokitusnumerolla CS.992.00.
Luokiteltujen autojen voimassaoleva kv-lista löytyy osoitteesta www.fia.com kohdasta Homologated
Vehicles. Sieltä löytyy myös lista voimassaolevista lisäsivuista.
Siirtokilpiautojen katsastuspaikoista on poistunut Rovaniemen
katsastusasema.
3. Jokamiehenluokka
3.1 Kalenterimuutoksia
15.2. JM jäärata Pieksämäen UA, uusi päivämäärä 6.6.
6.3. Pikkusuon Töyssyt Anjalankosken UA, uusi päivämäärä 10.4.
7.3. Kevätlahden Kumaus Lieksan UA, uusi päivämäärä 21.3.
23.5. JM-Lapinlahti Lapinlahden AU, uusi päivämäärä 22.5.
12.6. Vantaa JM Vantaan AU, uusi päivämäärä 20.5.
7.8. Keihäskankaan 3500 Luumäen UA, uusi päivämäärä 25.7.
19.9. Mellilä 4500 Loimaan UA, uusi päivämäärä 3.10.
3.10. JM-Lapinlahti Lapinlahden AU, uusi päivämäärä 2.10.
31.10. Reiskan Rähinät Kyrön SUA, uusi päivämäärä 19.9
3.2 Sääntökirjan korjauksia/tarkennuksia
JM-säännöt kohta 5.4. Jälki-ilmoittautuminen
Jälki-ilmoittautuneelle kuljettajalle annetaan kilpailussa uusi
numero, ei kenenkään peruuttaneen kilpailijan numeroa. Mikäli hän
ajaa samalla autolla, jolla on ilmoittauduttu kilpailun johonkin
muuhun luokkaan, annetaan hänelle silloin ko. auton numero.
JM-säännöt kohta 5.5.1. Rikkoontuneen auton vaihto
Ensimmäinen lause pitää olla&Kun auto rikkoontuu kilpailussa
aikaisemmin ajetuissa luokissa niin pahoin, että sillä ei pystytä
jatkamaan kilpailua, palautetaan tällä autolla vielä ajamattomiin
luokkiin ilmoittautuneille kilpailijoille osallistumismaksu
takaisin. Lauseesta puuttui siis sanat aikaisemmin ajetuissa
luokissa.
JM-säännöt kohta 6.1. Lähdön kokoontuminen
Kilpailijan on tultava ensimmäiseen lähtöönsä lähettäjän
käskynalaisuuteen moottori käyden, jotta hän voi päästä jatkamaan
kilpailussa. Sama sääntö koskee 2-päiväisissä kilpailuissa jatkoon
selvinneiden kilpailijoiden toisen päivän ensimmäistä lähtöä,
siihenkin on saavuttava lähettäjän käskynalaisuuteen moottori
käyden, jotta voi päästä jatkamaan kilpailua.
3.3 Nuorten/Naisten JM-liiga
Nuorten/Naisten liigalle on valittu järjestäjä. Kilpailu ajetaan
Kaanaassa Tampereen UA:n järjestämänä 19-20.6.2004 kalenterissa
olevan Titaaniliiga kilpailun yhteydessä. Ilmoittautuminen on myös
meneillään ja päättyy 19.5.2004. Tällöin on ilmoittautumisten, sekä
joukkueet että kuljettajat, oltava perillä AKK:n toimistossa.
Ilmoittautumiskaavakkeita ja nuorten/naisten liigan asetusta on
saatavissa lajipäälliköltä.
4. Ralli
4.1 Muutos sääntöihin
2.5 Seurakilpailut
1-ohjaajalla tulee olla voimassa oleva ajokortti sekä sääntöjen
edellyttämä kilpailijalisenssi, tutkintokortti sekä
henkilökohtaiset turvavarusteet.
2-ohjaajalla tulee olla voimassa oleva ajokortti, vähintään
kertalisenssi sekä henkilökohtaiset turvavarusteet.
5. Karting
5.1 Sääntöasiat:
Korjaus tiedotteeseen 1/2004 kohtaan renkaat.
Luokissa ICA-jun, ICA ja FA kuivankelin rengas on Vega XS,
saderengas Vega W4 (Made in Italy).
Korjauksia ja lisäyksiä sääntökirjaan:
Kohta 5.2. Osanottajien ikä: Raket 12-16 v., ICA-jun luokassa voi
ajaa myös yli 15-vuotiaana.
Kohta 9.2.10. Ohjaus: Ohjauspyörän ylä- ja/tai alaosasta 1/3 saa
olla suoraa&
Kohta 5.7. Lippumerkit: Lippupisteessä heiluu kaksi keltaista
lippua, kun rata on kokonaan tai lähes kokonaan tukossa tai radalla
on henkilöitä tai kilpailu keskeytetään punaisella lipulla,
valmistaudu silloin pysähtymään.
Kohta 5.24. Kilpailun keskeyttäminen: Kilpailun johtajan näyttäessä
punaista lippua, kaikissa ratavalvontapisteissä heiluvat tupla
keltaiset (2) osoittaakseen kilpailemisen päättyneeksi.
Nordic Yamaha Trophy: PM-kilpailuiden yhteydessä ajettavan Yamaha
luokan moottorin teknisiä sääntöjä ei vieläkään saatu Suomen
yrityksestä huolimatta yhdenmukaisiksi. Kilpailut ajetaan Tanskan
Thyssa 6.-8.8. ja sinne lähtevien kilpailijoiden on varauduttava
siihen, että pinnoitetut kampiakselit ovat kiellettyjä.
CIK:n sallimat öljyt löytyvät AKK:n nettisivuilta kohdasta
lajit/karting/sarjasäännöt. Nämä CIK:n listalta löytyvät öljyt ovat
siis sallittuja sääntökirjassa (9.2.17.) kerrottujen lisäksi.
ICA-jun, ICA ja FA luokissa SM-kilpailuissa vain CIK:n listan
öljyt.
SM- ja CUP-kilpailuiden sarjasäännöt löytyvät AKK:n nettisivuilta
kohdasta lajit/karting/sarjasäännöt.
Raket Karnevaalikilpailusarjan säännöt löytyvät AKK:n nettisivuilta
lajit/karting/sarjasäännöt.
5.2 Kilpailukalenterimuutokset:
Hyvinkää Kartingin uusi päivämäärä on 21.8.
Lahti Racingin uusi päivämäärä on 5.-6.6.
Hartola Kartingin uusi päivämäärä 24.7.
LMM kartingissa 22.-23.5. on mukana myös Yamaha luokka.
Ulvilan kesäkisa on kaksipäiväinen 12.-13.6.
AKK:n nettisivuilla oleva karting-kilpailukalenteri on päivitetty
versio, josta kannatta tarkistaa kilpailuiden ajankohdat.
Kalenterista pääset myös kilpailukutsuun, jos järjestäjä sen on
sivuille käynyt päivittämässä. Kilpailukutsussa ilmoitetaan
ajettavat luokat.
5.3 CIK:n 2004 sääntökirja
CIK:n 2004 sääntökirjan voi tilata lajipäällikön kautta 16.4.
mennessä. Hinta on 30 ¬ postin kautta kotiin toimitettuna.
6. Rallisprint
6.1 Selvennös rallisprint-kilpailujen sääntöihin § 14.6.7 SK
2004 sivulla 146:
Kilpailijoille ja kilpailujen järjestäjille korostetaan kyseisen
säännön sisällöstä seuraavaa:
- Kilpailijalla on oikeus uusintaan vain silloin kun kilpailun
johto keskeyttää kilpailun / lähettämisen punaisella lipulla.
- Kilpailun johdon on käytettävä punaista lippua keskeyttäessään
kilpailun turvallisuussyistä.
- Kilpailijalle näytetty kaksi keltaista lippua heilutettuna
tarkoittaen reitin olevan tukossa; tämä liputus ei sinänsä tarkoita
uusintaan oikeuttavaa tilannetta.
- Kilpailun järjestäjälle on aina oikeus keskeyttää lähettäminen
olosuhteiden niin vaatiessa. Tämä ei välttämättä tarkoita kilpailun
keskeyttämistä turvallisuussyistä.
- Keskeytettyään lähettämisen mistä syystä tahansa, kilpailun
järjestäjä voi kuitenkin harkintansa perusteella jatkaa
lähettämistä varmistuttuaan kilpailemisen edellytysten
olemassaolosta.
- Kilpailun järjestäjä voi määritellä tapahtuneen tilanteen
harkintansa mukaan nk punaisen lipun tilanteeksi (ja siten
mahdollistaa kilpailijalle oikeuden uusintaan) myös jälkikäteen.
Tämä päätös on tehtävä kuitenkin välittömästi lähettämisen
käynnistyttyä uudelleen.
6.2 Rallisprintin lajipäivät
pidetään Vantaalla la 5.6. iltapäivällä alkaen klo 15.00
myöhemmin ilmoitettavassa paikassa. Paikka ilmoitetaan AKK:n
nettisivuilla ja toukokuussa ajettavien kilpailujen
ilmoitustauluilla.
6.3 Rallisprintin radantarkastajien koulutuspäivä
pidetään yksipäiväisenä koulutuksena la 22.5. Kyseiseen
koulutukseen halukkaiden on ilmoitettava halukkuutensa alueensa
yhdyshenkilölle 19.4. mennessä. Lajiryhmä valitsee koulutettavat
huhtikuun lopussa.
6.4 Kalenterimuutokset:
- Kajaani Sprint, Kajaanin UA, uusi pv on 11.7. 2004
- Järvisprint, Järviseudun UA, uusi pv on 18.9. 2004
7. Rata-Ajo
7.1 Rataleimatutkinto
Kauden 2004 ainoa rataleimatutkintokokonaisuus järjestetään
seuraavasti:
Teoriavaihtoehto B, Kurikassa Hotelli Pitkä-Jussi, su 18.4. klo
10.00 17.00.
Ilmoittautuminen päättyy 8.4.
Ajo-osuudet Alastaron Moottoriradalla 23-25.4. seuraavasti: Pe
nuortenluokat klo 12.00 17.00.
La ja su päivittäin klo 09.00 17.00 erikseen päiväjaot
teoriaosuuksilla sovittuna.
Tutkinnon hinta sisältäen aterian ja ip-kahvit molempina tutkinnon
päivinä, materiaalit, ratamaksut, tapaturmavakuutuksen
(lisenssivakuutus) sekä Sääntökirjan 2004 on 190 ¬.
Rataleimatutkintokokonaisuuden informaatio on liittomme
nettisivuilla.
7.2 Formula Ford luokan SM- ja PM-sarjojen kalenteri 2004:
1.5. Knutstorp (S) PM, RM
16.5. Falkenberg (S) RM
29.-30.5. Ahvenisto SM
6.6. Jyllandsringen (DK) PM
19.-20.6. Botniaring PM, SM
3.7. Falkenberg (S) PM, RM
31.7.-1.8. Alastaro SM, RM
15.8. Karlskoga (S) PM, RM
4.-5.9. Ahvenisto PM, SM
19.9. Padborg (DK) PM
RM= Riksmästerskap Sverige
8. Pienoisautoilu
8.1 SM-sarjojen säännöt
Kilpailuihin ilmoittautumisessa on ilmoitettava kilpailunumero.
Laskentalinjan leveys tulee merkitä selvästi laskentaepäselvyyksien
välttämiseksi.
8.2 TP-10
Pykälässä 3.4.2. Kori muutetaan vastaavat lauseet seuraaviksi:
Koriin saa leikata seuraavat aukot; polttoainetankin täyttöaukolle
(max 50 mm), tankkausaukon keskipisteen täytyy olla
polttoainetankin korkin keskipisteen kohdalla ylhäältäpäin
katsottuna sekä lisäksi tankkausaukon ja tuulilasissa olevan
jäähdytysaukon väli saa olla min 5 mm, moottorin hehkutulpalle (max
35 mm), kaasuttimen neulalle (max 10 mm), antenniputkelle (max 10
mm) sekä äänenvaimentimen ulostuloputkelle.
Koriin pitää jättää takapuskuri (korkeus maasta max 50 mm mitattuna
10 mm maavaralla) sekä realistisesti maalatut (tai tarra) takavalot
Pykälässä 3.4.3. Auton mitat TP-10 muuttuu seuraavat mitat:
- korkeus 120-175mm (pl. antenni), (mitattuna 10mm maavaralla)
- takaspoilerin jänne max 50mm (+max 5mm gurney strip)
- sivulevyt 35 x 50 mm
- paino 1700 g (tankki tyhjänä / transponderin kanssa)
8.3 Pykälä 2.2.1.B Runko EM-24, TS-24 muutetaan seuraavan
mukaiseksi:
Sarjatuotantorunko, sallittuja ovat AKK:n hyväksymät mallit.
Runkoa ei saa taivuttaa alkuperäisestä muodosta (oikaiseminen
sallittu). Runkoa ei saa leikata millään tavoin. Rungon viilaaminen
kielletty, terävät purseet saa poistaa. Takalaakerien reiät saa
suurentaa, rungon moottorin kiinnityskorvakkeen reiän saa suurentaa
Runkoa saa vahvistaa vapaasti yläpuolelta (rajoittajalankojen
juottaminen kielletty). Teipin ja lyijypainojen lisääminen
sallittu. Taka-akselin yläreunan ja rungon pohjan väli min. 8,6 mm.
Runkoon tulee lisätä suora yksiosainen etuakseli, jonka tulee mennä
alkuperäisten reikien läpi. Rungon alapinnalle ei saa lisätä mitään
(pl. ohjuri prikkoineen ja virtaharjat). Neulaputkien tulee olla
juotettu kiinni runkoon ja niiden tulee mennä alkuperäisten
korinkiinnitysreikien läpi. Alkukatsastuksessa merkittyä runkoa ei
saa vaihtaa. Kuulalaakereiden käyttö kielletty.
AKK :n hyväksymät EM-24, TS-24 rungot vuodelle 2004:
- Champion Astro
- Champion Turbo-Flex
- Parma Flexi-3
- Parma Flexi-II
- Parma FlexiKar
- Trinity (SlotWorks) Spyder 2000
8.4 Pykälä 2.2.1.C Moottori EM-24, EJ-24, TS-24 muutetaan
seuraavan mukaiseksi:
Mura -tyyppinen moottori (kuori ja päätykappale), jossa
muunmerkkisten
ankkurin, hiilien, jousien, prikkojen, shunttilankojen, eristeiden
ja
liukulaakereiden käyttö on sallittu. Moottorin kuoren (kannun)
keventäminen on kielletty, mutta taka-akselia varten saa tehdä
kuoreen max 3*4 mm loven, koneen laakerireiän saa suurentaa.
Moottorissa pitää olla G12/G15 luokkiin tarkoitettu ankkuri, jonka
ankkuripakan halkaisija on min 0.500" (12,7 mm) ja siinä on
vähintään 50 käämikierrosta, max AWG 29 lankaa (D 0,2845 mm ilman
lakkaa). Magneettien liimaaminen kuoreen ja ilmaraon sovittaminen
(shimmaus) on sallittu, magneettien lyhentäminen ja madaltaminen on
kielletty. Kobolttimagneettien ja kuulalaakereiden käyttö on
kielletty. Moottorin saa purkaa ja huoltaa.
8.5 Tuomarityöskentely
Ratatapahtumien tuomarointia muutetaan seuraavaksi: Kilpailussa
on normaalin käytännön mukaisesti kaksi tuomaria ja näiden lisäksi
valitaan 2-3 ratatuomaria per luokka ja vähintään yksi per
kilpailulähtö. Ratatuomareilla tulee olla vähintään kilpailija-,
huoltaja-, mekaanikko- tai toimitsijalisenssi (vähintään taso III).
Ratatuomari raportoi tapahtumat välittömästi kilpailunjohtajalle
sekä merkitsee tapahtumat muistiin erilliselle lomakkeelle.
Kilpailunjohtaja määrää rangaistukset, ei ratatuomari. Eli
ajotapahtumia seuraa nyt joka erässä vähintään yksi ratatuomari,
joka on velvollinen tekemään ilmoituksen ratatapahtumista
kilpailunjohtajalle. Kilpailunjohtaja tai valvoja merkitsee
tapahtuman ylös ja päättää rangaistuksesta. Ratatuomarit valitaan
ennen ajajakokousta ja valintoja tehdessä tulee huomioida kokemus
ja tausta lajista sekä halukkuus tehtävään. Mahdolliset
jääviysasiat pitää myös ottaa huomioon (esim samassa luokassa
samoista finaalipaikoista ajavat). Ratatuomarikäytäntö tulee
selostaa ajajakokouksessa, jolloin käytäntö viimeistään pitää olla
selvillä ratatuomareille. Normaalit tuomarit toimivat nykyisen
käytännön rinnalla ratatapahtumien valvojina, mutta pääasiassa
tarkkailevat järjestelmän toimivuutta ja puuttuu siihen, jos näkee
tarvetta.
9. Endurance
Endurance työryhmä on tehnyt seuraavat tarkennukset vuoden 2004
sääntökirjassa oleviin lajin sääntöihin;
Kohta 19.2. Kilpailut
Kilpailun lupamaksu on 180 euroa.
Kohta 19.6. Osanotto-oikeus
Nuorten luokan kuljettajia, siis 16 vuotta täyttäneitä mutta alle
18 vuotiaita, saa joukkueessa olla vain yksi kuljettaja.
Kohta 19.7. Vuosinumerot ja mainosmääräykset
Mainos tai häikäisysuojan korkeus tuulilasissa on enintään 10 cm.
Kohta 19.27.4. Myyty auto Racing luokka
Myydystä autosta saa poistaa sammuttimen, joka on pakollinen
varuste.
Kohta 19.50.5.1. Moottori Racing luokka
Kohta 19.50.5.2. Akselivälin muuttaminen on kielletty lause muuttuu
seuraavasti;
Akselinvälin muuttaminen on sallittu ± 5 cm.
Vankel moottorilla varustetut autot ovat sallittuja, moottorin
tilavuuskerroin on tällöin 1.5.
Kohta 19.70.4. Moottori Saloon luokka
Vankel moottorilla varustetut autot ovat sallittuja, moottorin
tilavuuskerroin on tällöin 1.5.
Moniventtiilimoottorin koko on enintään 2000 cc ja sylinterien
lukumäärä on vapaa.
Kohta 19.70.7. Pyörät ja renkaat
Golway Intermediate rengasta käytetään ainakin vuoden 2004 ajan.
Vaihtoehtoisena renkaana saloon luokassa on käytössä Continental
Premium Contact, jonka enimmäiskoko on sama kuin Colway
Intermediate renkaalla, eli 205/50-15.
Sekarengastus on kielletty, eli kaikki autossa olevat pyörät tulee
olla samaa merkkiä.
Rengaspäätökset tehdään luokkaan vuodeksi kerralla, eli nyt on
kyseessä vuoden 2004 renkaat. Työryhmä käsittelee syksyllä kaikki
sääntöasiat aina vuodeksi kerralla, joten vuoden 2005 säänöihin ja
rengasasiaan palamme tämän vuoden lopussa.
<< Takaisin