Aluetiedote 1 / 2009 Pohjanmaa
Yleistä
Kalenterihakemukset 2010
Vuoden 2010 kilpailukalenterihakemusten jättämiselle on vielä vajaa kaksi viikkoa aikaa. Hakemukset tulee toimittaa aikaisemmasta poiketen liiton toimistolle 28.2. mennessä. Kuoreen merkintä "kilpailukalenterihakemus". Lomakkeet voit ladata myös nettisivujen materiaalipankista kohdasta "Kilpailun järjestäminen" ko. lajin kohdalta.
Lajipäälliköt esikäsittelevät kilpailukalenterihakemukset ja mahdolliset päällekkäisyydet pyritään sopimaan kilpailunjärjestäjien kanssa. Tämän jälkeen kalenterihakemukset toimitetaan alueiden käsittelyyn viimeistään 31.3.2009. Aluekierroksen yhteydessä on tarkoitus pitää myös alueelliset kalenterikokoukset.
Kalevi siirtyy eläkkeelle
Pitkän ja kunnioitettavan uran AKK:n lajipäällikkönä tehnyt Kalevi Sulkava jää eläkkeelle 5.3. Kalevin tehtäviä opiskelemassa on vuoden alusta lähtien ollut Kalle Jokinen, kalle.jokinen@autourheilu.fi p.0207219428. Kalle ottaa maaliskuussa hommat käsiinsä kokonaisuudessaan. Kallen lajeja ovat JM, RC, Drifting, Rata ja Jäärata.
Pohjanmaa autourheilu 2009 kirja (taskutieto)
Kirjat ovat ilmestyneet ja toimitettu niitä tilanneisiin seuroihin, jos tilaus kuitenkin on unohtunut, kirjoja on vielä tilattavissa ottamalla yhteyttä: Aluekoordinaattori jyri.ahonen@autourheilu.fi / 050-325 7547. Taskutietojen hinta on 1 eur / kpl. (minimitilaus 20 kpl ). Laskut kirjoja tilanneille seuroille lähetetään maaliskuun aikana.
Toimitsijalisenssit
Pää- ja perustoimitsijalisenssit käsittelee ja myöntää alueenne aluekoordinaattori. Uusittu hakukaavake löytyy liiton nettisivuilta materiaalipankista. Kun entisen 1- lisenssin voimassaoloaikana haetaan uutta päätoimitsijalisenssiä, lisenssi myönnetään ilman koulutusvelvoitetta.
Kilpailuiden järjestäjien on hyvä huomioida että sääntökirjassa vaaditaan kaikille nimetyissä tehtävissä oleville toimitsijoille pää- tai perustoimitsijalisenssi, tehtävä nimikkeestä riippuen.
Seuratuki 2009
Seuratukea voi tänä vuonna hakea 2.2.2009-15.3.2009.Huomioithan muuttuneen hakuajan, aikaisemmin tuet on haettu syksyllä. Seuratuesta löytyy lisätietoa osoitteesta www.seuratuki.fi
Koulutukset ja tutkinnot
Tutkintokalenterin löydät osoitteesta:
http://www.autourheilu.fi/koulutuskalenteri/tutkintokalenteri/
Koulutukset löydät osoitteesta
http://www.autourheilu.fi/koulutuskalenteri/
Alueilla on jatkossa tarvetta uusille tutkintokouluttajille. Lisätietoja tehtävistä ja tulevista tutkintokouluttajien koulutuksista saa Aluekoordinaattoreilta.
Pohjanmaan Alue
Aluetyöryhmätoiminta
Aluetyöryhmät valitaan vuosittain alueiden syyskokouksissa seurojen tekemien esitysten perusteella. Aluetoiminnasta kiinnostuneiden henkilöiden toivomme lähtevän rohkeasti mukaan. Lisätietoja tehtävistä saa aluekoordinaattoreilta. Alla lueteltuna aluetyöryhmien neljä tehtävä aluetta.
Tutkintovastaava
Suunnittelee ja järjestelee alueen tutkintotoimintaa
Seura- ja Koulutusvastaava
Järjestelee alueen koulutustoimintaa ja toimii kontaktina seura-asioissa
Nuorisovastaava
Mukana alueellisen nuorisotoiminnan järjestelyissä.
Sporttivastaava
Vastaa alueen aluemestaruus kilpailuiden valinnasta ja pistelaskusta.
Aluetyöryhmä 2009
Aluekoordinaattori
Jyri Ahonen
Tanskantie 11,62200 Kauhava
jyri.ahonen@autourheilu.fi 050 325 7647
Sporttivastaava
Kari Saastamoinen
Jaakolantie 1
86600 Haapavesi
kari.saastamoinen@kotinet.com 044 7591394
Tutkintovastaava
Margot From
Hämeenlinnankatu 4 B 16
65350 Vaasa
margotfrom@gmail.com 0505467154
Nuorisovastaava
Mika Kokko
Työväenkatu 2-6 as 2
65200 Vaasa
mika.kokko@botniarenas.fi 050 3016263
Seura- ja Koulutusvastaava
Petri Hannus
Pulmustie 9
84100 Ylivieska
petri.hannus@kotinet.com 0405568936
Pohjanmaan tapahtumakalenteri
Kokoukset
3.4.2009 Kalenterikokous / Aluekierros Kokkola
( kutsut lähetetään seurojen sporttirekisterissä oleviin sähköpostiosoitteisiin )
Koulutukset
28.3.09 Tekniikan perus- ja päätoimitsija koulutus Oulainen
Ilmoittautuminen 21.3 mennessä Kari Saastamoiselle 0447591394
Kari.saastamoinen@kotinet.com
Tutkinnot
13.3 JM-Tutkinto Kokkola
25.3 JM-Tutkinto Kauhava
4.4 JM-tutkinto, på svenska Jepua
18.4 Endurance tutkinto Jurva
18.4 JM-Tutkinto, myös nuoret Veteli
9.5 JM-Tutkinto, myös nuoret Kauhajoki
Nuoriso
17-19.7 Tartu Rattiin leiri järjestetään perinteisesti Jurvassa Botniaringin moottoriradalla. Leirin ensimmäinen suunnittelukokous pidetään helmikuussa.
Leirillä tarvitaan toimitsijoita erilaisiin tehtäviin, jos haluat mukaan tekemään autourheilun tulevaisuuttaa. ota yhteyttä Aluekoordinaattoriin.
Lisää Tartu Rattiin toiminnasta :
http://www.autourheilu.fi/nuoriso/tarturattiin/
Kevät Terveisin
Jyri Ahonen
Aluekoordinaattori
<< Takaisin