AKK:n liittovaltuusto valitsi valtuustolle puheenjohtajan sekä vahvisti liiton erinomaisen tilinpäätöksen kevätkokouksessaan Jyväskylässä

23.4.2018

« Takaisin

AKK-Motorsport ry:n liittovaltuuston sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Jyväskylässä 21.4.

Sakari Klemola (s. 1962), Vetelin UA, valittiin AKK:n liittovaltuuston puheenjohtajaksi kaudelle 2018-2019. Päätös puheenjohtajan valinnasta ratkaistiin äänestyksellä Tapani Erosen ja Sakari Klemolan välillä. Klemola valittiin liittovaltuuston puheenjohtajaksi äänin 24 - 4. 

Kokouksessa vahvistettiin myös liiton vuosikatsaus ja tilinpäätös vuodelta 2017. Vuosi 2017 oli AKK-Motorsportille talouden osalta erinomainen; liiton tilinpäätös on 72000 euroa ylijäämäinen. Myös liiton markkinointiyhtiön talous on hienossa kunnossa noin 380 000 euron tuloksellaan.

-Tavoitteemme liiton taloudellisen aseman vahvistamisessa onnistui erittäin hyvin. Vaikka vuosi 2017 oli taloudellisesti paras puheenjohtajakausiltani, emme tyydy saavutettuun tilanteeseen. Suomalaisen autourheilun menestyksen jatkumiseksi haluamme tehdä merkittäviä panostuksia lajiemme hyvinvoinnin eteen, joka edellyttää hyvää taloudellista menestystä myös jatkossa, sanoi liiton puheenjohtaja Juhani Pakari tuoreeltaan kokouksen jälkeen.

Mennyttä vuotta värittivät lukuisat onnistuneet kilpailutapahtumat, joiden kansainvälisenä kärkenä Esapekka Lapin voitto Suomen rallin MM-osakilpailussa Neste Rallissa. Kartingin EM kilpailujen järjestäminen suomessa pitkän tauon jälkeen toi kansainvälisen kartingin huiput Alahärmän Power Parkiin mittaamaan vauhtiaan ennätysmääräisen suomalaisjoukon kanssa. 

-Meille on erittäin tärkeää nuorisotyö, harrasteurheilu, sekä tavoitteellisen kilpaurheilujapolun tarjoaminen niille, jotka haluavat tavoitella maailman huippua. Nuorisopäällikön rekrytointi on tästä hyvä esimerkki. Tässä työssä tarvitaan myös aktiivisia seuroja, johdonmukaista kehitystyötä ja joskus uskaliaitakin suunnitelmia. Kiitos kuuluukin koko autourheiluyhteisölle, Pakari toteaa.

 

AKK-Motorsport ry

Design Mainostoimisto Ajaton Oy