F-Rallisarjan kilpailijakysely tuotti vastauksia hyvällä prosentilla

23.5.2017

« Takaisin

AKK-Motorsport ry:n rallin lajiryhmä toteutti huhtikuussa kyselyn kaikille kausina 2016 ja 2017 F-Rallisarjaan ilmoittautuneille kuljettajille. Kysely lähetettiin yhteensä 186 kilpailijalle, ja lopulta vastausprosentti muodostui niinkin korkeaksi kuin 54,8%. Tämä osoittaa sen, että sarjan asiat kiinnostavat kilpailijoita, ja näin ollen vastaukset myös antavat lajiryhmälle todella hyvän työkalun sarjan kehittämiselle tulevaisuuteen.

Tässä katsaus kyselyn sisällöstä, sekä läpileikkaus siitä, minkälaisia vastauksia kysely tuotti.

Sarjan rakenne ja pistelasku

Kyselyn ensimmäisessä osiossa tiedusteltiin mielipidettä sarjan rakenteesta, luokkajaosta sekä pistelaskusta. Talvikauden 2017 aikana nousi esille jonkin verran keskustelua siitä, riittäisikö sarjaan nykytilanteessa vain kaksi talvirallia. Talvi on varsinkin eteläisessä suomessa olosuhteiden kannalta varsin herkkä muutoksille, ja näin ollen myös riskit esim. rengaskulujen osalta on kasvanut viimeisten vuosien aikana.

Kyselyssä kysyttiin, olisiko parempi ajaa nykymuotoinen sarja, joka sisältää kolme talvikisaa ja kolme kesärallia, vai kenties siirtyä viiteen ajettavaan kilpailuun, eli kaksi rallia talvella ja kolme kesällä. Myös vaihtoehto, jossa ajettaisiin 2 rallia talvella ja neljä kesällä oli vaihtoehtona. Näistä vaihtoehdoista n. 40% kannatuksen sai nimenomaan viiden kilpailun sarja, ja tämä on se pohja, josta tulevan kauden sarjaa nyt lähdetään rakentamaan. Perusajatus on nimenomaan se, että sarja olisi mahdollisimman kustannustehokas kilpailijoille. Mikäli tulevaisuudessa sarjan tilanne muuttuu, ollaan toki valmiita tutkimaan kilpailumäärän kasvattamista.

Sarjan pistelasku todettiin nykyisellään varsin toimivaksi, eli n. 75% vastaajista ei löytänyt pistelaskusta sen suuremmin korjattavaa. Toki ensi kaudella korjataan esim. pisteiden pyöristyksistä jonkin verran keskustelua herättäneet epäkohdat, mutta muilta osin pistelaskuun ei siis ole muutospaineita. Pistelaskussa tullaan varmasti huomioimaan myös se, että n. 55% vastaajista kannatti sitä, että yhden osakilpailun (heikoimman) pisteet voidaan jättää loppupisteistä huomioimatta.

Kyselyssä kysyttiin myös mahdollisista korotetuista pisteistä yhdessä osakilpailussa, joka voisi olla joko sarjan viimeinen osakilpailu, tai mahdollisesti jokaisen kilpailijan yksi valitsema osakilpailu kauden aikana. Vastaukset näissä antoivat selkeästi sen signaalin, että F-Rallisarjan tyyppiseen kokonaisuuteen korotetut pisteet eivät istu, vastaavasti kuin esim. Ralli SM-sarjaan tai Rallisprintin SM-sarjaan.

Yksi pistelaskuun tulevaisuuteen pohdittava asia olisi mahdollisesti ns. ”Power Stage”, eli jokaisessa kilpailussa yksi (viimeinen) erikoiskoe, jossa kuljettajilla olisi mahdollisuus lisäpisteisiin. Tämä mahdollisuus sai 60% kannatuksen, eli asiaa tullaan varmasti tutkimaan ja selvittämään tämän toteutusmahdollisuus tulevalle kaudelle.

Yleisesti nykyistä luokkajakoa sarjassa pidetään varsin toimivana n. 76% vastaajien mielestä.

Ennakkotutustuttava vai ei?

F-Rallisarjan osalta on myös käyty paljon keskustelua sarjan ”lieveilmiöistä”, joihin yhtenä kuuluu osittain lähes ikuiselta tuntuva ja jopa myyttinen keskustelu mahdollisesta salaharjoittelusta. Tämän myötä esille on nostettu myös vaihtoehto, että sarja muutettaisiin kokonaan ennakkotutustuttavaksi. Kokonaan ennakkotutustuttavaksi sarjaa ei olla muuttamassa, mutta kyselyssä esitettiin ajatus toteutusmallista, jossa perinteisen F-Rallisarjan yhteyteen liitettäisiin myös oma Cup-muotoinen mestaruussarja, jossa kilpailut olisivat ennakkotutustuttavia. Tässä vastausjakauma pysyi lähes identtisenä siihen, miten yleisesti ralliharrastajien keskuudessa jakautuu mielipide pimeiden rallien ja ennakkotutustuttavien kilpailujen kesken. Yli 70% vastaajista on halukas pitämään sarjan nykyisellään, ja n. 30% kannattaisi mahdollista ennakkotutustumista.

Vastaus antaa selkeän kuvan siitä, että F-Rallisarjan ydin on nimenomaan ns. ”pimeät rallit”, mutta lajiryhmä tulee tutkimaan mahdollisuutta, toteuttaa rinnalla mahdollisuuksien mukaan myös oma ns. ”nuottisarja” niille kilpailijoille, jotka mieluummin nuotista haluavat ajaa. Tähän asiaan vaikuttaa toki myös tulevan kauden osakilpailujärjestäjät, eli löytyykö järjestäjillä halua ja mahdollisuutta ennakkotutustumisen toteutukselle. Kauden ensimmäisessä kesäkilpailussa Toivakassa on mukana myös sarjan ulkopuoliset ”nuottiluokat”, joten tuo kilpailu toki toimii osittain hyvänä ”pilottina” tulevaisuuden suunnitelmia tehtäessä.

Mikäli mahdollista F-Rallisarjan rinnalla ajettavaa nuottimestaruutta lähdetään kokeilemaan, tullaan se toteuttamaan yhtenä luokkana.

Miksi sarjaa ajetaan tai ei ajeta?

Kyselyssä haluttiin myös tietoa siitä, miksi kilpailijat ennen kaikkea kokevat F-Rallisarjan tärkeäksi harrastekentäksi.

Lähes 70% vastaajista kokee, että ennen kaikkea sitoutuminen sarjaan on tärkeää. Myös hyvät kilpailut (n. 53%) ja yleinen fiilis sarjassa (n. 52%) koetaan tärkeäksi. Vaikka palkinnoista käydään ajoittain kiivastakin keskustelua, itse palkinnot ovat peruste sarjassa kilpailemisella vain n. 16%:lle vastaajista.

Kyselyssä esitettiin myös avoin kysymys, jolla kerättiin näkemyksiä sille, miksi sarjassa kilpaileminen ei nykyisellään ole mahdollista ja mitkä on ne syyt miksi kilpailijamäärä on vuosien saatossa F-Rallisarjassa pudonnut. Vastauksia tähän kysymykseen tuli varsin paljon, ja mielipiteitä esitettiin laidasta laitaan, mutta selkeimpinä asioina nousi esille:

  • Korkeat kilpailemisen kustannukset
  • Taloudellinen tilanne ja yhteistyökumppanien hankinnan haastavuus
  • Sarjan markkinointi ja yhteistyörahan löytäminen nimenomaan Cup-kilpailuille
  • Autojen tekninen kehitys ja sen myötä hintojen nousu
  • Osakilpailujen näkyvyys ja eroaminen ”kyläkisoista”
  • Osakilpailujen laatu ja palkinnot
  • Rengaskulujen kasvu
  • Tekniikkasääntöjen kankeus
  • Sarjapalkinnot

Selkeää yksittäistä syytä sarjan suosion hiipumiseen ei taloustilanteen lisäksi ollut kysymyksissä havaittavissa, vaan erilaisia asioita tuli esille vastaajista riippuen. Taloustilanne toistui hyvin monen vastaajan näkemyksissä, eli sarjan kustannustehokkuutta tulee ottaa huomioon mahdollisimman tehokkaasti tulevaisuudessa.

Sarjaan rekisteröityminen, sarjamaksu ja palkinnot

Sarjaan ilmoittautuminen on toteutettu AKK:n KITI-järjestelmässä nyt kahtena vuonna. Tämä on jonkin verran herättänyt ”närää” kilpailijoissa, koska sarjaan ilmoittautuminen onnistuu vasta siinä vaiheessa, kun tulevan kauden lisenssi on voimassa. Samalla se on vaikuttanut negatiivisesti siihen, että sarjan ”ennakkohypen” rakentaminen on ollut vaikeaa, jos ei jopa mahdotonta kun ei ole ollut tiedossa kuka sarjaan tulee mukaan.

Jatkossa ilmoittautuminen voidaan toteuttaa myös vaihtoehtoisella tavalla, vaikka kyselyn perusteella yli 90% vastaajista ei koe KITI-ilmoittautumista ongelmana.

Sarjan ilmoittautumismaksu on kahtena vuonna ollut 200€/kilpailija. Summaa piti sopivana n. 50% vastaajista, mutta toinen 50% vastasi, että summa voisi olla myös suurempi, mikäli sillä on vaikutusta sarjapalkintoihin.

Tuosta nykyisestä 200€ sarjamaksusta sarjan pyörittämiseen on kohdennettu 150€ ja palkintoihin 50€. Jotta palkintopottia pystyttäisiin kasvattamaan, kyselyssä esitettiin vaihtoehtoisena mallina se, että sarjamaksua nostettaisiin tulevaisuudessa 350 euroon, josta edelleen 150€ kohdennetaan sarjan juokseviin kuluihin ja 200 €/kilpailija palkintopottiin. Nykyisellä automäärällä palkintopotti muodostuisi n. 20 000 eurona suuruiseksi. Vastaajista lähes 60% piti tuota korotusta perusteltuna, mikäli se vaikuttaa positiivisesti palkintopottiin. Tätä asiaa tullaan pohtimaan lajiryhmässä tulevan kauden sarjasääntöjä suunniteltaessa.

Osakilpailupalkinnoista kilpailijat arvostaisivat kaikkein eniten Käyttö-esineitä (53%) sekä Lahjakortteja (67%).

Sarjapalkinnoista suurimmassa arvossa olisi Rahapalkinnot (77%) sekä Lahjakortit (n. 50%). Kyselyssä kysyttiin myös siitä, miten rahapalkinnot tulisi käytännössä jakaa. Ajatuksia ja ideoita tähän kysymykseen tuli useita, ja hajonta tässäkin oli varsin laaja. Mahdollista palkintopottia ja sen jakautumista pohditaan sarjasääntöihin siinä vaiheessa, kun esim. sarjamaksu on päätetty. Lisäksi asiaan vaikuttaa toki myös, mikä on mahdollinen yhteistyökumppanien osuus sarjan tukemisessa.

AKK:n Rallin Lajiryhmä kutsuu valikoituja sarjaa kiertäviä aktiivikilpailijoita yhteiseen palaveriin Toivakkaan, perjantaina 16.6. klo 18.00, jossa keskustellaan tulevan kauden sääntömuutoksista.

Design Mainostoimisto Ajaton Oy