Historic Lajiryhmän kokous 2/18 16.1.2018

19.1.2018

« Takaisin

AKK:n Historic Lajiryhmä piti kauden ensimmäisen kokouksensa tiistaina 16.1.2018. Tätä ennen ryhmä oli jo pitänyt yhden sähköpostikokouksen, jossa laadittiin esitys AKK:n hallitukselle lajiryhmän jäsenmäärän kasvattamiseksi yhdellä jäsenellä. AKK:n hallitus hyväksyi esityksen kokouksessaan 12.1. ja näin ollen Jukka Aromaa nimettiin uutena jäsenenä Historic Lajiryhmään.

Kokouksessa 2/18 käsiteltiin mm. Seuraavia asioita:

HISTORIC LAJIRYHMÄN TOIMINTASUUNNITELMA 2018

Keskusteltiin Lajiryhmän tulevan kauden toiminnan   suuntaviivoista. Esille nostettiin mm. seuraavia asioita:

  • Tiedonkulku FIA:n, AKK:n ja harrastajien välillä historicia, ja sen sarjoja koskevissa asioissa
  • Tekniikka-asioiden seuraaminen ja niihin reagointi
  • Rata-ajon puolella pohjoismainen yhteistyö (Nordic)

TILANNEKATSAUS

Historic Rally Club Finland

Jukka Aromaa kertoi lyhyen tilannekatsauksen HRCF:n osalta. Todettiin, että suuria muutoksia ei ole luvassa kaudelle 2018. Jäsenmäärästä todettiin, että kehitys on ollut positiivista.

Historic Race Finland

Talvikausi on menossa, eikä juurikaan toimintaa tällä hetkellä. Kauden ensimmäinen hallituksen kokous pidetään tammikuussa.

Historic Rally Trophy

Ensimmäinen osakilpailu Lammilla kilpaillaan 20.1. Kilpailuun ilmoittautui positiivinen määrä historic-kilpailijoita, yhteensä 119 historic-autoa, joista tasanopeusajossa 20 autoa.

KANSAINVÄLISET ASIAT

Terveiset FIA:lle/FIA:sta

Käytiin läpi paljon syksyn 2017 aikana keskustelua herättäneen ”rengasuudistuksen” tilanne. Nostettiin esille mm. se, että mitään virallista päätöstä asian suhteen ei ole tehty missään FIA:n toimielimessä, mutta tilanne on aikaansaanut sen, että rengasvalmistajat eivät tällä hetkellä tee uusia rengaskokoja, koska tilanne on epäselvä.

Lajiryhmän päätös: Esitetään rallin sub-komissiolle, että aiheesta pitää saada FIA:n virallinen päätös ja tiedottaa se ulos mahdollisimman pian. Huomioidaan asia sub-komissiolle laadittavassa kirjeessä (kokous 2.2.2018).

MUUT ASIAT

Luokkajako historicin osalta muissa kuin HRT-osakilpailuissa

Todettiin, että 2016 vuonna julkaistu suositus historic-autojen luokkajaosta ei ole toteutunut HRT:n ulkopuolisissa kilpailuissa, vaan edelleen historic-autojen osalta luokkajako heittelee kilpailusta toiseen ja aikaansaa sen, että kaikilla autoilla ei pääse kaikkiin kilpailuihin.

Lajiryhmän päätös: Tiedotetaan asia uudestaan, ja julkaistaan asia suosituksena myös AKK:n materiaalipankissa.

Lisäksi välitetään tieto AKK:n rallin tuomariston puheenjohtajille, että asia hoidetaan tulevaisuudessa myös kilpailujen sääntöihin.

Lisätiedot: Lajipäällikkö Henrik Frank, etunimi.sukunimi@autourheilu.fi, 040-5349977

Design Mainostoimisto Ajaton Oy