JM-lajiryhmän kokous 2.4.2016

5.4.2016

« Takaisin

Aika: Lauantai 2.4.2016 klo 9.00-
Paikka: Hotelli Aleksandra, Jyväskylä
Paikalla: Jani Kola (pj), Ari Valkonen, Kimmo Mäkinen, Anne Heinonen, Joni Kohtaniemi, Timo Lampinen (lajipäällikkö)

 

1. Käsiteltiin JM-talvikilpailujen raportit, joissa oli yksi esitys koskien jäärata kilpailuissa lähtöpaikan siirtämistä.

Päätettiin, että järjestäjä saa edelleen tehdä sen päätöksen siirretäänkö lähtöä kilpailun aikana eteen- vai taaksepäin. Tämä pitää kuitenkin ilmoittaa kilpailun säännöissä ennakkoon. Tällaiseen siirtoon on syynä lähtöpaikan kuluminen kilpailun aikana huonoon kuntoon.

 

2. Valittiin Rovaniemen UA 2017 talvimestaruus kilpailun järjestäjäksi.
Hakemuksia oli yhteensä viisi.

 

3. Rengaslista päivitetään seuraavan kerran 1.6.2016.
Tämän jälkeen listaa päivitetään seuraavan kerran keväällä 2017.

 

4. Käsiteltiin kysymys ”Spacerien” käytöstä.
Välipalojen käyttö vanteen ja pyörännavan välissä on sallittu edellyttäen, että ne on kiinnitetty.
 

5. JM SM-liiga
Ilmoittautuminen ns.perinteisellä tavalla eli kaikkien joukkueiden ilmoittautumiset lajipäällikölle kirjallisena allekirjoitettuna 15.5.2016 mennessä. Kuvat autoista tai tieto joukkueen auton värityksestä mielellään myös samassa yhteydessä 15.5.2016 mennessä.

JM SM-liigan joukkuepalaveri järjestetään JM SM-yleisen luokan kilpailun yhteydessä Joutsassa 3.7.2016. Mietinnässä on vielä suoritetaanko lohkoarvonta Joutsassa JM SM-yleisen yhteydessä 3.7. vai vasta JM SM-liigakilpailussa kilpailun aamuna Honkajoella 27.8.2016.

 

6. Nascar verkko
Nykyinen säännöissä määritelty nascar verkon koko on määritelty 400mm x600mm.

Lajiryhmän tietoon on tullut, että myynnissä on useita eri merkkisiä verkkoja, jotka eivät täytä minimimittaa. Tämän takia sallitaan jatkossa vähintään 500mm x 300mm nascar verkot. Verkon tulee säännön mukaan silti sulkea koko ikkuna-aukko ohjauspyörän keskiön etäisyyteen asti.

 

7. Ostotarjous lisenssi
On tullut jälleen ehdotus lajipäällikölle tällaisesta jokkiksen erikoislisenssistä, joka toimisi henkilöille, joille ei myönnetä terveydellisistä tai jostain muusta syystä kilpailijalisenssiä. Tämä toimisi JM kilpailuissa ostotarjouksien tekemiseen. Nämä voisivat toimia huoltajina ja tukijana tiimissä ja tukea harrastamista.

Lajiryhmä ei näe tarvetta tällaiselle lisenssille. Lajin tarkoitus ei ole ostotarjouksien tekeminen.

 

8. Sääntötarkennus turvakehikkoon

AKK:n sääntökirjassa jokamiehenluokan sääntökohdassa 10.5.1. Turvakehikko, on esitetty turvakehikon kiinnittämisen osa-alueita. Lajiryhmä haluaa tarkentaa alla olevan mukaisesti turvakehikon kiinnittämistä koskevaa osaa.

Turvakehikko on kiinnitettävä koriin ikkunalinjan ylä- ja alaosasta hitsaamalla. Hitsattujen kiinnityslevyjen tulee olla vähintään 50 mm pitkiä.

Kyseinen hitsaus on tehtävä etu- ja pääkaareen auton molemmille puolelle.

 

9.Seuraavat kokoukset:

           2. kokous Touko- kesäkuun vaihteessa
           3. kokous Elokuun puolivälissä
           4. kokous Lokakuun loppupuolella
Lajiryhmälle käsittelyyn tulevia asioita voi osoittaa lajipäällikölle viimeistään viikkoa ennen kokouksia.

 

Lisätiedot:
Timo Lampinen 040 8470155 timo.lampinen@autourheilu.fi
 

Design Mainostoimisto Ajaton Oy