Niko Kari Formula 4 -mestariksi

6.9.2015

« Takaisin

Suomen Niko Kari on varmistanut tänään FIAn pohjoisen alueen (NEZ) Formula 4 -sarjan, SMP F4 NEZ -mestaruussarjan, voiton Moskovassa ajetussa kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa. Tuusulalainen Kari kuittaa sarjan voitosta 350 000 euron stipendin käytettäväksi ensi kaudella F3-luokkaan.

Moskovan osakilpailussa kaikki kolme kilpailulähtöä voittanut tuore mestari oli kisaviikonlopun jälkeen silminnähden tyytyväinen:

- Haluaa kiittää vanhempiani, Koiranen GP -tiimiä ja mekaanikkoja sekä kaikkia yhteistyökumppaneita kauden aikana saamastani tuesta.

Sarjassa tasaisen varmasti palkintokorokesijoja napsinut Niko Kari on myös SMP F4-sarjan tiimipäällikkö Marko Koirasen sanoin sarjan nopein kuljettaja. AKK-Motorsportin toimitusjohtaja Jani Backman on erittäin tyytyväinen Karin saavutuksesta:

- Tämä mestaruus osoittaa, että vahvaa jälkikasvua Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen takana on pikkuhiljaa tulossa, myhäilee Backman.

Muista sarjan suomalaiskuskeistsa Aleksanteri Huovinen taistelee vielä sarjan kolmen parhaan joukkoon pääsystä Sochin päätösosakilpailussa kahden viikon päästä.

Lisätietoja mm. sarjan tuloksista sekä pistetilanteista saa sarjan kotisivuilta osoitteesta www.smpf4championship.com

Design Mainostoimisto Ajaton Oy