Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan, Nuorten SM-sarjan sekä Rally Trophyn sarjasäännöt kaudelle 2019 on julkaistu

6.11.2018

« Takaisin

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan, Nuorten SM-sarjan sekä Rally Trophyn sarjasäännöt kaudelle 2019 on julkaistu sarjan sivuilla osoitteessa www.rsjm.fi. Lisäksi samoissa osakilpailuissa kilpaillaan myös Naisten Cup-mestaruuspisteistä.

Sarjasäännöt voit ladata myös tämän tiedotteen lopusta.

Kaudella 2019 tullaan Rallin Suomen Juniorimestaruussarjassa kilpailemaan sarjapisteisteistä viidessä osakilpailussa, joista kaksi kaasutellaan talvikaudella ja kolme kesäkaudella. Sarjan osakilpailuista kolme kilpaillaan yhdessä Ralli SM-sarjan osakilpailujen kanssa.

Rallin Suomen ”Junnumestaruudesta” kilpaillaan viidessä eri luokassa, joihin voi osallistua kaikki AKK:n juniorilisenssin omaavat kuljettajat. Yhdessä luokassa, jossa kilpaillaan nelivetoisilla autoilla, vaatimuksena on 10 saavutettua nousupistettä, ennen kuin luokkaan voi osallistua.

RSJM-, Nuorten SM- ja Rally Trophy-sarjojen kilpailukalenteri kaudella 2019 on seuraava:

19.1.2019                    Iisalmi Ralli                                  Iisalmi

16.2.2019                    SM O.K. Auto-ralli                        Kouvola

25.5.2019                    SM Riihimäki Ralli                        Riihimäki

31.8.2019                    SM Oili Jalonen Ralli                    Laitila

12.10.2019                  XLIII Rantaralli                              Naantali      

Rally Trophy-sarjan pisteistä kilpaillaan edelleen 4 eri luokassa V1600-luokan sekä N-, A-, FIN-R alle 1400 cc-luokan kilpailukalustolla. Pisteet tässä sarjassa lasketaan niin, että 4 eri luokasta muodostetaan 2 tulokset, V1600-autoille ja N-, A-, FIN-R alle 1400 cc-luokan autoille. Näin Junioriluokan ja Yleisen lisenssiluokan kilpailijat voivat kilpailla samoista sarjapisteistä.

Sarjaan ei ole erillistä ennakkoilmoittautumista, vaan kaikki sarjaluokkiin osallistuvat kilpailijat keräävät sarjapisteitä.

Sarjasäännöt voit ladata tästä.

Lisätiedot:

Lajipäällikkö Henrik Frank, etunimi.sukunimi@autourheilu.fi, 040-5349977

Design Mainostoimisto Ajaton Oy