Autourheilun statuksen säilyttäminen on varmistettava

22.4.2016, Terhi Heloaho

Järjestötoiminta

AKK:n uusi toimitusjohtaja Tatu Lehmuskallio

AKK sai 13.4.2016 uuden toimitusjohtajan. Samalla täydentyi jo pitkään jatkunut organisaatiouudistus ja nyt taloa johtaa yksi toimitusjohtaja. Hänen toimeenpanovaltaansa kuuluvat niin liitto, AKK-Motorsport ry, kuin markkinointiyhtiö AKK Sports Oy:kin.

 

Muutos tuli ajankohtaiseksi, kun AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Tiina Lehmonen päätti siirtyä uusien haasteiden pariin ja liiton toimitusjohtaja Jani Backman vaihtoi tehtävää talon sisällä toimien nyt MM-rallin promoottorina.

Toimitusjohtajan tehtävä houkutti useita sopivia hakijoita, joten AKK:n hallituksella oli ilo tehdä valinta hyvien ehdokkaiden joukosta. Uutta toimitusjohtajaa haettiin "suunnannäyttäjäksi" ja sellainen löydettiin. Tatu Lehmuskallio erottui joukosta laaja-alaisella kokemuksellaan. Hän on toiminut johtotehtävissä media-alalla ja myös aktiivisesti luottamustoimissa urheilujärjestöissä.

Moottoriurheilu on tullut Lehmuskalliolle tutuksi MTV Oy:n urheilupäällikkönä, sillä hän työskenteli talossa parikymmentä vuotta, 1994-2015. Autourheilun osalta hän on ollut tekemässä kansainvälisiä sopimuksia niin MM-rallin kuin Formula 1:nkin televisioinnin osalta. Kotimaisen autourheilun televisiointi otti hänen aikakaudellaan suuren harppauksen, kun hän teki sopimuksen AKK Sports Oy:n kanssa autourheilusisältöjen tuottamisesta. Yhtenä osana tätä sopimusta oli mm. alkuun jopa viikottain tuotettu MotorForum -ohjelma.

 

Mikä sitten on se autourheilun uusi suunta,
johon Tatu Lehmuskallio on uudessa toimessaan AKK:ta viemässä?

 

- Näkemykseni ei ole ollenkaan autourheilusidonnainen, vaan koko suomalainen urheilukenttä on lajista riippumatta samojen haasteiden edessä.  Kilpailu harrastajista, harrastusmahdollisuuksista, yleisöstä ja näkyvyydestä on kovaa ihan joka tasolla. Siksi meidän täytyy itse olla pro-aktiivisia ja ottaa vastuu tarpeellisesta muutoksesta. Toinen vaihtoehto on, että ulkoiset voimat pakottavat meidät muutokseen joka on meille epäedullinen. Maailma on muuttunut ja meidän kaikkien tulee viimeistään nyt tunnistaa ja hyväksyä, että vanhat toimintatavat eivät välttämättä toimi enää kaikissa tilanteissa, Tatu Lehmuskallio linjaa.

- Tämä pätee omalla tavallaan kaikilla tasoilla, niin MM-tapahtumissa kuin ruohonjuuritason harrastamisessakin.

Lehmuskallio aloitti työnsä AKK:n toimistolla Vantaan Kellokukantiellä tällä viikolla ja lähtökohta työlle on selvä.

- Aivan ensimmäiseksi täytyy varmistaa isot jutut. Näitä ovat hyvä taloudenpito ja tärkeiden yhteistyötahojen ja kumppaneiden varmistaminen, sekä kärkituotteiden oikeuksien ja sopimusten jatkuvuus. Suomalaisen autourheilun statuksen säilyttäminen vaatii, että meillä on nämä asiat kunnossa niin että meillä on mahdollisuuksia ja resursseja kehittää uutta ja panostaa lajin perustyöhön.

 

KUKA?

Tatu Lehmuskallio
Kauppatieteiden maisteri, Helsingin Kauppakorkeakoulu
Kotipaikka: Helsinki
Syntymävuosi: 1959

 

Aiempia toimia:

2015-2016
Urheiluviestinnän ja -markkinoinnin konsultointi

1994-2015 Kolmostelevisio Oy /MTV Oy / MTV Sisällöt Oy
Urheilupäällikkö, urheiluoikeuksien hankintapäällikkö

1988-1994 Sanoma Oyj
Toimittaja ja päätoimittaja, Skimbaaja -lehti

 

Luottamustoimia:

Hiihtoliitto
johtokunta

Ski Sport Finland
hallitus

Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS)
komiteajäsenyyksiä

Lahti Events Oy (Lahden MM-hiihdot)
hallitus

 

 

« Takaisin

Uusimmat jutut

Tässä numerossa