Ole #turvassatiella

lähdetään yhdessä liikkeelle
turvallisemman tieliikenteen puolesta

Turvassa Tiellä on vuoden 2013 alussa käynnistynyt valtakunnallinen tieliikenneturvallisuusohjelma, jota luotsaa autourheilun kansallinen lajiliitto AKK yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Se on samalla osa autourheilun kansainvälisen kattojärjestön FIA Action for Road Safety -aloitetta.

Tulemme Suomen yläkouluihin ja 2. asteen oppilaitoksiin kertomaan, miten olla turvassa tiellä! Tiedämme, että vauhdin hurmasta voi saada hienot fiilikset, kunhan kytkin nostetaan vain valvotuilla harrastepaikoilla ja kilpateillä. Arkiliikenteessä asiat ovat toisin. Siellä yksikin kilpailullinen liike voi maksaa lukuisia ihmishenkiä.

Voit kutsua meidät maksuttomille koulu- ja oppilaitosvierailuille ottamalla yhteyttä joko suoraan tai yhteydenottolomakkeen kautta.  Mikäli kiinnostuit lähtemään mukaan liikenneturvallisuuden puolesta - näkymään, kuulumaan ja tekemään kanssamme - toivotamme sinut tervetulleeksi yhteiseen työhön! Lue alta lisää - ollaan yhteydessä!

YHTEISTYÖSSÄ

TURVALLISUUTTA RAKENTAMASSA MYÖS:

Ole sankari, ojenna kätesi.

AKK:n liikenneturvallisuusohjelma Turvassa Tiellä ja Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu yhdistivät voimansa ja haluavat haastaa kaikki vastuulliseen liikennekäyttäytymiseen sekä auttamaan verta tarvitsevia potilaita. Kesällä 2019 käynnistyneeseen”Ole sankari, ojenna kätesi” -yhteiskampanjaan lähti mukaan myös rallitähti Kalle Rovanperä, joka kävi jututtamassa Veripalvelun henkilökuntaa ja ottamassa selvää verenluovutuksesta.

"Verenluovutushan on vaivaton ja nopea juttu, eikä omaa veriryhmääkään tarvitse ennalta tietää, riittää että menee paikalle. Luovuttajilla näytti olevan hymy herkässä luovutustilanteessa, siitä jäi hyvä fiilis. Vapaehtoisesti auttaminen näin pienellä panoksella on juttu, johon haluan kannustaa kaikkia", kuvailee Kalle.

Katso Kallen video ja selvitä, onko sinussa sankariainesta!

#turvassatiellä #ojennakätesi

Ole sankari, ojenna kätesi.

Ajankohtaista

AKK-Motorsportin ja Fixuksen yhteistyö laajenee – mukaan myös liikenneturvallisuutta edistävä Turvassa Tiellä -kampanja

Autourheilun lajiliitto AKK-Motorsport ja Suomen johtava autovaraosa-, lisävaruste- ja huoltopalveluketju Fixus laajentavat yhteistyötään vuonna 2022. Viime vuoden tapaan yhteistyö jatkuu edelleen niin Ralli SM-, Rata SM-, Rallicross SM- kuin digitaalisen autourheilun arvosarjoissa. Lisäksi yhteistyö näkyy jatkossa myös vastuullista liikennekäyttäytymistä edistävässä Turvassa Tiellä -kampanjassa.

Lue lisää

Jo kolme vuosikymmentä liikenneturvallisuuden parissa - Martti Liukkoselle Liikenneturvan tunnustus

Myös Turvassa Tiellä -ohjelman kouluttajana vuodesta 2014 toiminut Martti Liukkonen vastaanotti lokakuun lopussa liikenneturvallisuusalan ansiomitalin mittavasta elämäntyöstään kuljettajakoulutuksen ja liikenneturvallisuuden parissa.

Lue lisää

Turvassa Tiellä ja Veripalvelu haastavat autourheiluseurat auttamaan

Autourheiluliiton Turvassa Tiellä -liikenneturvallisuusohjelma jatkaa yhteistyötä Veripalvelun kanssa. Syksyn vauhdikkain verenluovutuskampanja starttaa 1.9., kun lajiliiton jäsenseurat kutsutaan mukaan loppuvuoden kestävään ”Ole sankari, ojenna kätesi 2020” -verenluovutuskisaan. Eniten luovuttanut autourheiluseura palkitaan Flying Finn Cadet junior kart -autolla.

Lue lisää

Someseinä

Facebook

Instagram

Twitter

Turvassa tiellä

Turvassa Tiellä on kansallinen toteutus autourheilun kansainvälisen kattojärjestön FIA:n Action for Road Safety -aloitteesta, jonka tavoitteena on 2011 julkistetun YK:n Decade of Action -ohjelman mukaisesti säästää 5 miljoonaa ihmishenkeä ja pysäyttää liikenteessä vammautuneiden määrän kasvu vuoteen 2020 mennessä. Yhteiset vuosikymmentavoitteet jatkuvat aina vuoteen 2030 asti.

Liikenneturvallisuus on mielestämme ennen kaikkea asennetta - ja asennemuutos tapahtuu keskustelun ja konkreettisen tekemisen kautta! Siksi haluamme olla siellä, missä tulevat autoilijat ja liikenteessä kulkijat oppivat.

Koulutamme maksutta AKK:n ja Autokoululiiton jäseniä viemään tieliikenneturvallisuuden sanomaa yläkouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin ympäri Suomen. Turvassa Tiellä -liikenneopettajat ovat liikenneturvallisuuden asiantuntijoita, hyviä tyyppejä, jotka käyvät oppilaiden kanssa yhdessä läpi liikenteen haasteita, suurimpia riskejä ja niitä asioita, joiden avulla liikennöinnistä tulisi meille kaikille turvallisempaa.

Aloitimme Turvassa Tiellä -työn vuonna 2013. Tavoitteenamme on olla 2020-luvulla Suomen vaikuttavin nuorille suunnattu pitkäjänteisin liikenneturvallisuusohjelma. Tähän pyrimme yhteistyössä kumppaneidemme, tukijoidemme sekä muiden liikenneturvallisuustoimijoiden kanssa.

Olemme mukana valtakunnallisissa yleisötapahtumissa sekä paikallisissa tempauksissa ja aktivoinneissa puhumassa liikenneturvallisuuden puolesta. Haluamme tuoda myös nuorten ääntä liikenteestä kuuluviin, jotta se kantautuisi aina päättäjille asti!

Autourheilun lajiliittona tiedämme, että vauhdin hurmasta voi saada hienot fiilikset - tärkeintä on, että kytkin nostetaan suljetuilla teillä ja radoilla, siis autourheiluun tarkoitetuilla valvotuilla harrastepaikoilla. Mikäli vauhti kiinnostaa, tutustu autourheilun harrastusmahdollisuuksiin AKK:n kotisivustolta.

KULTAISET TIELIIKENNESÄÄNNÖT

  1. NOUDATAN NOPEUSRAJOITUKSIA
  2. AJAN SELVINPÄIN
  3. SUOJELEN LAPSIA
  4. KESKITYN AJAMISEEN
  5. KÄYTÄN TURVAVYÖTä
  6. PYSÄHDYN JOS VÄSYTTÄÄ
  7. KÄYTÄN KYPÄRÄÄ
  8. TARKISTUTAN RENKAANI
  9. Noudatan liikennesääntöjä
  10. OLEN KOHTELIAS JA HUOMAAVAINEN
  11. HUOLEHDIN NÄKYVYYDESTÄ
  12. EN TEKSTAA AJAESSA

Kummit

Klikkaa kuvaa ja tutustu kummiin. LISÄÄ TULOSSA!

Kalle Rovanperä

Sulje X

Kalle Rovanperä

Kalle Rovanperä

Kimi Patova

Sulje X

Kimi Patova

Kimi Patova

Kimi Patova on 18-vuotias lahjakas hyvinkääläinen ratamoottoripyöräilijä. Kimi on ajanut eri moottoripyöriä jo yli 10 vuotta ja hän on hallitseva suomenmestari Superstock 600- luokassa. ”Nuorilla kortin saaneilla on haluja päästä kokeilemaan vauhtiaan ja rajojaan auton tai moottoripyörän kanssa, mutta liikenne ole sitä varten. Sitä varten on tehty moottoriradat ja siihen soveltuvat varusteet. Varsinkin kaksipyöräisillä ajaessa liikenteessä kypärä on tärkein suojavaruste. Itse käytän samanlaista kypärää ajaessani mopolla liikenteessä tai kilparadalla", hyvinkääläinen kertoo.

#7 Käytän kypärää

Valtteri Bottas

Sulje X

Valtteri Bottas

Valtteri Bottas

Valtteri Bottas on yksi Suomen tämän hetken seuratuimpia autourheilijoita. Mercedeksen F1-tähti jos joku tietää, miksi on tärkeää käyttää kypärää ajaessa. "Pidän kypärää pyöräillessä, maastopyörällä, maantiepyörällä, prätkällä, mönkijällä ja moottorikelkalla. Kypärän käyttö todistaa, että olet kova jätkä, koska kypärää käyttämällä välität omasta terveydestäsi ja tulevaisuudestasi. Pää on tärkeä, sillä sitä ei pysty korjaamaan. Jos siihen tulee vaurioita niin toipuminen kestää pitkään tai ei toivu ikinä", F1-tähti summaa.

#7 Pidän kypärää päässäni.

Miro Heiskanen

Sulje X

Miro Heiskanen

Miro Heiskanen

Miro Heiskanen on yksi kaikkien aikojen lupaavimmista suomalaisjääkiekkoilijoista. Ykköskierroksella NHL:ään varattu Miro ei anna huomiokyvyn herpaantua hetkeksikään jäällä eikä liikenteessä. "Kun ajat niin keskity ajamiseen", kiekkotaituri kiteyttää. Omalla Turvassa Tiellä -kampanjavideollaan Miro lupaa olla tekstaamatta liikenteessä.

Matti Suur-Hamari

Sulje X

Matti Suur-Hamari

Matti Suur-Hamari

Paralumilautailija Matti Suur-Hamari on kaksinkertainen paralympiamitalisti, lajissaan kolminkertainen maailmanmestari sekä X Games -voittaja, joka tietää omakohtaisesti, mitä keskittyminen liikenteessä merkitsee. ”Toivottavasti oma tarinani saa ihmiset havahtumaan. Elämä on kiinni millisekunneista, kun yllättävä tilanne tulee eteen”, Matti kertoo.

#4 Keskityn ajamiseen.

Kaisa Mäkäräinen

Sulje X

Kaisa Mäkäräinen

Kaisa Mäkäräinen

Ampumahiihdon kuusinkertainen MM-kisamitalisti ja kolminkertainen maailmancup-voittaja valitsi teemakseen liikennesääntöjen noudattamisen. Kaisan mielestä kiire ja asenne ovat arjen pahimmat ongelmat - eivätkä säännöt ole vain merkkejä tauluissa, vaan tehty kaikkien parhaaksi.

#9 Noudatan liikennesääntöjä.

Mikael Forssell

Sulje X

Mikael Forssell

Mikael Forssell

Suomen maajoukkueen tähtihyökkääjänä tunnettu ja pitkän uran kansainvälisillä kentillä tehnyt Mikael Forssell antaa kasvonsa Turvassa Tiellä -videokampanjalle itselleen erityisen merkityksellisellä sanomalla: perheen pienimpien turvallisuudesta huolehtiminen ja liikennekasvatus jo juniorista pitäen on tärkeää.

#3 Suojelen lapsia.

Leo-Pekka Tähti

Sulje X

Leo-Pekka Tähti

Leo-Pekka Tähti

Vuoden Urheilija 2016, Leo-Pekka Tähti, on viisinkertainen paralympiavoittaja ja 100 metrin pyörätuolikelauksen ME-mies. Leo-Pekan itselleen valitsema liikenneturvallisuuslupaus on ensimmäinen Kymmenestä Kultaisesta Tieliikennesäännöstä. "Autoni ei lähde liikkeelle, ennenkuin kaikilla on turvavyöt päällä", sympaattinen urheiluesikuva kertoo.

#5 Käytän turvavyötä.

Mika Häkkinen

Sulje X

Mika Häkkinen

Mika Häkkinen

Liikenneturvallisuus on lähellä kaksinkertaisen F1-maailmanmestarin sydäntä. Mika Häkkinen liittyi Turvassa Tiellä -ohjelman tukijoihin syyskuussa 2017. Turvallisuus lähtee Mikan mielestä kuskista itsestään, mutta heti toisena tulevat auton asianmukaiset varusteet, ennenkaikkea hyvässä kunnossa olevat renkaat.

#8 Tarkistutan renkaani.

Esapekka Lappi

Sulje X

Esapekka Lappi

Esapekka Lappi

Esapekka Lappi on Citroenin MM-tiimissä kaudella 2019 menestystä tahkoava ralliautoilija. Kuljettajalahjakkuus on ollut Turvassa Tiellä -ohjelman kummikuljettaja jo sen lanseerausvuodesta 2013 saakka. "Esuppi" lupaa noudattaa arkiliikenteessä nopeusrajoituksia, ja kehottaa muitakin pitämään vauhtia vain valvotuilla harraste- ja kilpailuareenoilla.

#1 Noudatan nopeusrajoituksia.

Kouluille

Turvassa Tiellä -ohjelman ydinajatuksena on tarjota maksuttomia kouluvierailuja sekä järjestää yleisötapahtumia ympäri Suomen.

Turvassa Tiellä -liikenneopettajat saapuvat Suomen yläkouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin tärkeällä asialla, mutta rennolla meiningillä ja hyvällä fiiliksellä!

Liikenneopettajat ovat Autokoululiiton ja Hämeen Ammatti-instituuin kouluttamia, kokeneita ja taitavia osaajia, jotka eivät pelkästään luennoi luokan edessä, vaan tiedon jakamisen ohella virittävät keskustelua, nostattavat henkeä ja kannustavat yhteiseen tekemiseen.

Yksi koulutus on oppitunnin mittainen. Liikenneopettajat tulevat AKK:n jäsenseuroista ja Autokoululiiton jäsenistöstä. Heitä löytyy aina Helsingistä Kuusamoon ja koulutuksen käyneitä on valtakunnallisesti yli 150 henkilöä.

Maksuttomat kouluvierailut sisältävät liikenneturvallisuusluennon ohella mahdollisesti myös erikseen järjestettävän, mopolla/skootterilla tai mopoautolla suoritetun ajoharjoittelutuokion. Koulutus järjestetään AKK:n sekä Autokoululiiton varustamalla aineistolla ja välineistöllä. Kouluttajat vastailevat mielellään kysymyksiin ja antavat ohjeita niin liikenneturvallisuuteen, ajoharjoitteluun kuin autourheiluunkin liittyvissä asioissa. 

HUOM. Kouluvierailut ovat toistaiseksi tauolla korona-ajan myötä, tervettä ja turvallista kevättä 2021 kaikille!

Ota yhteyttä

Jos haluat meidät koulullesi pitämään maksutonta tieliikenneturvallisuusluentoa, jätäthän tähän yhteystietosi, niin palaamme asiaan!

Turvassa Tiellä -liikenneopettajille

Maksuttomat koulutukset ja välineistö

Kouluttaudu Turvassa Tiellä -liikenneopettajaksi maksuttomissa koulutuksissa! Yläkouluissa ja 2. asteen oppilaitoksissa vierailevat liikenneopettajat kouluttaa Suomen Autokoululiitto. Koulutuksiin osallistumiseksi edellytetään alan vahvaa osaamista esimerkiksi autokouluopettajana tai liikennelalla toimimista.

Tuleville liikenneopettajille tarjotaan koulutuksen ohella materiaalit ja välineistö Turvassa Tiellä -tunnin pitämiseen sekä kattava taustatietopaketti. Kouluttajat saavat hanketunnuksella varustetun paidan, todistuksen sekä virallisen koulutusluvan, joka on voimassa 2 vuotta koulutuksesta. Koulutuksiin liittyvät yhteystiedot löydät sivun lopusta.

Kouluttajakoulutukset on suunnattu 18 vuotta täyttäneille. Mikäli et ole vielä täysi-ikäinen mutta kiinnostunut lähtemään toimintaamme mukaan, ota meihin yhteyttä, niin keskustellaan lisää sinulle sopivasta tavasta olla osa hanketta. HUOM! Koulutustoiminta on toistaiseksi tauolla korona-ajan myötä - pysytään terveinä ja pidetään toisistamme huoli!

OPettajien materiaalipankki

Turvassa Tiellä -liikenneopettajien materiaalipankki on Suomen Autokoululiiton ylläpitämällä eAutokoulu-alustalla. Pankkiin on koottu aineistoa, jota pääset hyödyntämään kouluvierailujen ja hanketapahtumien yhteydessä. Kirjautumisohjeet materiaalipankkiin luovutetaan kouluttajakoulutusten yhteydessä.

Viimeisimmät UUTISKIRJEet KOULUTTAJILLE

Kaikille Turvassa Tiellä -liikenneopettajille (koulutus voimassa) lähetettiin ensimmäinen Turvassa Tiellä -uutiskirje 1/2020. Voit lukea uutiset tästä. Toisen uutiskirjeen pariin pääset tästä. HUOM. Kouluttajatiedotus on tauolla korona-ajan vuoksi, palaamme keväällä 2021 asiaan!

Tapahtumailmoittautumisen seloste käsittelytoimista – AKK

Tapahtumat

Esittäydymme kumppaniemme kanssa pitkin vuotta erilaisissa yleisötapahtumissa ympäri Suomea! Pidä silmällä sosiaalisen median kanaviamme niin pääset fiilikseen jo etukäteen. Valtakunnallisissa tapahtumissa pääset tapaamaan usein myös hankettamme tukevia tunnettuja kasvoja, kuten autourheilutähtiä.

HUOM. Korona-aika ja vastuulliset toimintatavat ovat toistaiseksi tyhjentäneet kalenterimme - ilmoitamme tulevista tapahtumista tällä palstalla sekä sosiaalisen median kanavissa. Nähdään ja kuullaan verkossa, turvallista vuotta 2021 kaikille!