Jalasjärvi avaa SM-jääratakauden

4.2.2015

« Takaisin

Aikaisempien vuosien talvet ovat osoittaneet jääradan tekemisen haasteellisuuden. Tänä talvena olosuhteet ovat olleet aiempia suotuisammat, joten odotettavissa on jännittävä SM-kausi 2015.

Yhteensä jäärata-ajon SM-sarjaan on ilmoittautunut lähes 90 kilpailijaa, jotka kilpailevat SM- ja Cup-pisteistä kauden kahdessa osakilpailussa.

- On hienoa huomata että jäärata-ajoon on jälleen nousemassa tällainen kiinnostus. Aikaisemmat talvet ovat olleet haasteellisia ja niistä on opittu myös järjestäjäpuolella, iloitsee lajipäällikkö Timo Lampinen.

SM-sarja kurvaillaan tulevana Sunnuntaina käyntiin Jalasjärvellä, ja mestaruudet sinetöidään maaliskuun puolessa välissä Ähtärissä. SM-avausta isännöi Jalasjärven Moottorikerho/ Urheiluautoilijat, joka ovat valmiina vastaanottamaan kilpailijat:
- Töitä kisojen eteen pitää tehdä tosi paljon. Moottorikerhon porukka on jäädyttänyt ja aurannut rataa Hirvijärvellä heti ensimmäisistä pakkasista alkaen. 1,3-kilometrinen jäärata on nyt hyvässä kunnossa, kertoo avausosakilpailun kilpailunjohtaja Reijo Salo.

Kaudella 2015 suomenmestaruutta tavoitellaan neljässä luokassa. Lisäksi kilpaillaan Cup-mestaruudesta. Kaikki hallitsevat mestarit ovat mukana kauden avauksessa puolustamassa titteleitään. Kaksivetoisten autojen Super Saloonien SM-luokissa on yhteensä yli 40 kilpailijaa mestareiden Joni-Pekka Rajalan ja Janne Taskilan johdolla. V1600 -luokassa mestaruutta puolustaa Toni Lähteenmäki ja ralliautojen luokassa Mats Ingman saa vastaansa reilut kymmenen haastajaa.

Nelivetoisten autojen Super Car -luokassa mestari Timo Malava joutuu koville, kun luokan moninkertainen mestari Matti Santti ja ainakin kuusi muuta nelivetokuskia tavoittelevat mestaruutta. Lisäksi mukana ovat pienet, mutta nopeat Legendsit.

Teksti ja kuva: JiiVee Korpela

Tiedotetta muokattu 5.2.2015 9:00 Kilpailu ajetaan sunnuntaina 8.2.2015 klo 11:00 alkaen.

Design Mainostoimisto Ajaton Oy