Etuvetoisten ja kardaanivetoisten SM-kisa käynnistää jokkiksen arvokisakesän

11.6.2015

« Takaisin

Tulevana viikonloppuna Loimaalla Alastaron moottoriradan valtaavat jokamiehenluokan eli jokkiksen kuljettajat. Suomen mestaruudesta ajetaan etuvetoisilla ja kardaanivetoisilla autoilla nyt toista kertaa. Tänä vuonna kilpailun järjestäjänä toimii Loimaan urheiluautoilijat.

Normaalisti suurimmaksi osaksi hiekalla ajettava autourheilulaji on tuotu tällä kertaa täysin asfaltille. Kilpailuun on ilmoittautunut 184 kuljettajaa ympäri Suomea. Alastaron radalla on kaikin puolin fasiliteetit kunnossa. Yleisölle on tarjolla noin kaksi tuhatta istumapaikkaa katsomossa sekä erilaisia palveluja on tarjolla niin yleisölle kuin kilpailijoillekin.

Alastaro Circuitin toimitusjohtaja Tero Tupala on myös innostunut SM-kilpailusta:
- Haluan toivottaa kilpailijat, yleisön ja kilpailunjärjestäjän lämpimästi tervetulleiksi Alastaron moottoriradalle. Itsellänikin oli tarkoitus osallistua kilpailuun, mutta tällä kertaa tulevien kilpailujen työkiireet estävät osallistumisen, kertoo kiireinen Tupala. Radalla järjestetäänkin tänä vuonna jälleen useita arvokilpailuja ja niiden etukäteistöissä riittää tekemistä.

Tekemistä on riittänyt myös tämän kilpailun suhteen kilpailunjohtaja Teuvo Kulmasella:
- Toimitsijoita on kyselty kilpailuun n. 200 henkilöä. Kyllä tässä on huomattavasti enemmän tekemistä kuin normaalia kansallista kilpailua tehtäessä. Mutta helpotuksena järjestelyissä on ollut valmis autourheiluun suunniteltu paikka, jossa on ympäristöasiat kunnossa eikä tarvitse huolehtia perusasioista kuten sähköistä ja veden saannista kilpailupaikalle.

- Toivotan kaikki toimitsijat, kilpailijat huoltomiehiä unohtamatta sekä yleisön tervetulleiksi kilpailuun. Ajetaan rehti ja hauska kilpailu!

Romukauppa JM-EVK SM-kilpailu Alastarolla 13.-14.6.2015
Kilpailulähdöt alkavat molempina päivinä klo 11.00


Teksti: Romukauppa JM-EVK SM tiedottaja Santtu Miinalainen, kuva:Santeri Ampuja

Design Mainostoimisto Ajaton Oy