Mohammed ben Sulayemista FIA:n uusi puheenjohtaja – Jaakko Hietalalle merkittävä nimitys

17.12.2021

« Takaisin

Kansainvälisen autoliiton uudeksi puheenjohtajaksi on valittu arabiemiirikuntalainen Mohammed ben Sulayem. 60-vuotias Sulayem seuraa tehtävässään Jean Todtia, joka toimi järjestön puheenjohtajana 12 vuoden ajan.

Valinta on historiallinen, sillä ben Sulayem on ensimmäinen kansainvälisen autoliiton puheenjohtaja, joka on valittu Euroopan ulkopuolelta.

Uudella puheenjohtajalla on varsin vankka tausta ralliautoilussa, sillä hän ajoi muun muassa 23 MM-rallia 1980- ja 1990-luvuilla. Hän on myös voittanut Lähi-idän rallimestaruuden peräti 14 kertaa.

FIA:ssa ben Sulayem on toiminut Maailman moottoriurheiluneuvostossa vuosina 2008–2013 ja uudelleen vuodesta 2017 lähtien.

Puheenjohtajavaalissa hänen vastaehdokkaanaan oli englantilainen Graham Stoker. Mohammed ben Sulayem sai 61,6 prosenttia äänistä ja tuli näin ollen valituksi puheenjohtajaksi.

FIA:n vuosittaisessa yleiskokouksessa saatiin myös merkittävä suomalaisnimitys, sillä AKK:n vetoomusoikeuden pitkäaikainen puheenjohtaja, lakimies Jaakko Hietala, valittiin FIA:n kansainvälisen vetoomusoikeuden FIA International Court of Appealin jäseneksi.

Design Mainostoimisto Ajaton Oy