Käynnistetään rallivuosi 2019 vahvan lajiyhteisön yhteisvoimin

21.1.2019

« Takaisin

Uuden rallivuoden 2019 aluksi on hyvä muistella vanhoja ja sen jälkeen suunnata katseet tulevaisuuteen. Kauteen 2018 mahtui paljon positiivisia asioita, mutta myös ikäviä. Ikävistä otti varmasti koko lajiyhteisö opikseen, ja ymmärrämme jatkossa yhdessä entistä paremmin, mitä lajin vastuullinen harrastaminen tarkoittaa – jokaisella ulottuvuudella.

Menneenä vuonna ralli sai todella paljon näkyvyyttä mediassa suomalaisen tallin voittaessa rallin MM-sarjassa valmistajien maailmanmestaruuden. Kalle Rovanperän hienot suoritukset nousivat myös ihmisten huulille ja rallin SM-sarja oli erittäin kovatasoinen. F-Rallisarjan historiassa siirryttiin ensimmäistä kertaa ajamaan kilpaa nuotista, joka oli erittäin onnistunut kokeilu. Nuoret ajoivat ensimmäistä kertaa SM-tittelistä ja sieltä meillä on nousemassa useita lupaavia kuljettajia rallin SM-sarjaan.

2010-luvun osallistujamäärältään suurin ralli ajettiin talvella Jämsässä, mikä osoitti, että ralli on edelleen suosittua myös kilpailijoiden keskuudessa. Harrastemoottoriurheilun organisoimissa harrasteralleissa kilpailijamäärät nousivat myös tasaisesti, mikä osoitti, että rallilla on kysyntää erityisesti ruohonjuuritasolla.

Nuorta voimaa

Ensimmäistä kertaa AKK:n historiassa meillä oli rallin lajiryhmässä nuorisoneuvonantaja, jonka mukanaolo avasi lajiryhmäläisten silmiä monissa asioissa. Se myös herätti meidät huomaamaan monta kertaa, kuinka syvällä lajimme pyörteissä olemme, emmekä aina osaa katsoa asioita tarpeeksi oman ympyrämme ulkopuolelta. Kiitos Visalle tästä, samoin kuin Merjalle ja Martille ansiokkaasta ja pyyteettömästä työstä lajimme hyväksi.

Kausi 2019 on jo alkanut ja kauden avauskilpailutkin ovat takana. Rallin lajiryhmä piti ensimmäisen kokouksensa pari viikkoa sitten Jyväskylässä. Mukaan lajiryhmään saatiin uusia jäseniä, joilla on paljon näkemyksiä ja kokemuksia ralleista maamme rajojen ulkopuoleltakin. Rallin arvosarjat ovat myös alkamassa: ensimmäisenä jaettiin rallin nuorten ja junioreiden SM- ja naisten Cup-pisteet nyt viikonloppuna Iisalmessa.

Nuorissa on ennätysmäärä kilpailijoita mukana, mutta valitettavasti junioreissa ja naisissa osallistujamäärät eivät ole vielä toivotulla tasolla. Tähän on varmasti moniakin syitä, eivätkä vähäisin ole uuden säännön renkaat. Miksi näihin renkaisiin siirryttiin arvosarjoissa 2019?

Renkaat ja niiden taustat

Valmistajat (DMack, Michelin ja Pirelli) ilmoittivat reilut pari vuotta sitten, että viimeiset kapeat 16" renkaat valmistetaan 2017 ja niitä riittää vielä vuodelle 2018, mutta 2019 niiden riittävyydestä ei ole mitään takuita. Tässä vaiheessa ei ollut mitään käsitystä renkaiden suorituskyvystä keskenään, joten tasapuolisen kilpailun mahdollistamiseksi, olimme lajiryhmässä pakotettuja tekemään päätöksen arvosarjojen siirtymisestä uuden mallisiin renkaisiin kauden 2019 alusta.

Ikävänä yllätyksenä tuli viime vuoden lopulla tieto, ettei kaikilta valmistajilta olekaan saatavilla tälle vuotta uudentyyppisiä renkaita, jotka he olivat hyväksyttäneet. Tässä vaiheessa moni oli kuitenkin jo myynyt vanhat renkaansa ja vanteensa, sekä hankkinut jo uuden säännön mukaiset renkaat ja vanteet, joten olisi ollut epäoikeudenmukaista muuttaa sääntöä takaisin vanhaan – siksi myös varmistimme, että kaikille halukkaille riittää uuden säännön renkaita.

Hyvää kuhinaa arvosarjoista harrastajakilpailuihin

Rallin SM-sarjan avaus on ovella ja "Tunturissa" on viivalla ennätysmäärä R5-autoja. Muissakin luokissa tullaan varmasti näkemään kovaa taistelua pisteistä ja SM3-luokassa on nyt nähtävissä todellinen nuorison esiintulo. Luokkaan ilmoittautuneista kotimaisista kilpailijoista yhtä lukuun ottamatta kaikki ovat aloittaneet uransa rallin nuorten luokasta.

Samaan aikaan SM-avauksen kanssa kaasutellaan Savonlinnassa Historic-sarjan avauskilpailu ja viikko tästä aloitetaan F-Rallisarja Hankasalmelta. Talvikausi jatkuu maaliskuun alkuun ja joka viikonloppu siihen asti on tarjolla rallikansalle kilpailuja ympäri maatamme.

Toissa viikonloppuna ajettiin kaksi rallia, joista toinen oli pitkät perinteet omaava Kaloppi Ralli Lopen ympäristössä. Kaloppi olikin ensimmäinen maassamme ajettu AKK:n alainen ralli, jossa pystyi noudattamaan uusia kevyempiä sääntöjä - niin kilpailun tekemiseen, kuin myös kilpailemiseen. Tulevalla lajiryhmäkaudella meidän täytyykin vielä entisestään panostaa harrastajatason kilpailuihin ja kilpailijoihin.

Selkeästi on nähtävissä, että kysyntää rallille on jatkossakin harrastajatasolla; tästä hyvänä osoituksena Harrastemoottoriurheilun järjestämä kilpailu Piippolassa viime lauantaina, jossa viivalla oli vajaat 250 kilpailijaa. Helpottamalla asioita niin järjestäjille, kuin myös kilpailijoille, saamme varmasti mukaan uusia tekijöitä ja kilpailijoita hienon lajimme pariin.

Pidetään yhteisestä lajista huolta

Tälle vuodelle lajiryhmässä tehtiin helpotuksia kansallisten rallien järjestämiseen, sekä kilpailemiseen niissä. Muita sääntömuutoksia oli esimerkiksi virtuaalinen shikaani-/hidastusalue, joka sosiaalisessa mediassa sai aikaan paljon keskustelua, kuten kaikki muutokset lajissamme. Koko lajiyhteisön harmiksi, asiallinen ja monipuolinen keskustelu tuppasi kuitenkin kumuloitumaan melko yksipuoliseen ja negatiiviseen suuntaan.

Me kaikki kattojärjestöstä riippumatta harrastamme samaa lajia ja toimimme asemasta riippumatta saman lajin parissa. Varmasti kaikilla on myös omista motiiveistaan riippumatta yhteinen päämäärä, että meille kaikille rakas ralli, voisi nyt ja jatkossakin hyvin. Rallin lajiryhmässäkin tehdään kaikki päätökset ja muutokset vain siksi, että lajimme voisi jatkossakin hyvin ja voisimme mahdollistaa mahdollisimman monelle harrastamisen ja kilpailemisen tasapuolisesti kalustosta riippumatta, unohtamatta kilpailuja järjestäviä autourheiluseuroja, jotta hekin voisivat tulevaisuudessakin tehdä kilpailuja suhteutettuna oman seuransa voimavaroihin.

Lajiliitto on rallin elinvoimaisuuden huolehtija

Vellovan keskustelun keskellä on välillä hyvä pysähtyä tuumaamaan autourheilun lajiliiton perimmäistä tarkoitusta ja toimintalogiikkaa. AKK on n. 30 000 jäsenen ja n. 300 autourheiluseuran omistama kattojärjestö, jonka alaisuudessa kaikkien, myös lajiryhmäläisten, täytyy toimia sen sääntöjä noudattaen, unohtamatta yhteiskunnan asettamia vaatimuksia ja määräyksiä. Tämän takia muutokset säännöissä vaativat aina oman prosessinsa ja aikansa.

Kun sääntöjä mietitään, on mietittävä mihin kaikkeen ne vaikuttavat isossa kuvassa, kun mahdollisia muutoksia tehdään. Rallin lajiryhmä pyrkii tekemään kaikkensa, jotta niin kilpailijoilla, kilpailunjärjestäjillä, kuin myös kaikilla muilla lajin parissa mukana olevilla olisi nyt ja tulevaisuudessakin mahdollisuus olla mukana meille kaikille rakkaan lajin parissa. On selvää, etteivät kaikki säännöt, niin olemassa olevat, kuin tulevatkin, jokaista täysin miellytä. Tästä huolimatta on kaikille parempi ja helpompi, jos asioita jatkossa käsiteltäisiin yhdessä positiivisemmassa hengessä. Se myös antaisi lajista vähemmän ymmärtäville paremman kuvan lajikentästämme, kattojärjestöstä riippumatta.

Hyvää rallivuotta 2019 toivottaen,

Markus Silfvast & rallin lajiryhmä

Design Mainostoimisto Ajaton Oy