Lajit - Crosskart



Crosskart on suosittu laji lähes kaikissa Pohjoismaissa. Norjassa ja Ruotsissa ajettu crosskarteilla kilpaa 80-luvulta lähtien.
Laji on noussut nopeasti varsinkin 2000-luvun aikana todella suosituksi luokaksi.
Crosskarttia ajetaan NEZ tasoa myöten (Pohjois-Euroopan mestaruus), ja myös Baltian maat ovat tulleet mukaan NEZ- sarjaan.

Crosskartin on tarkoituksena toimia ponnistuslautana nuorille kuljettajille, jotka haluavat ajaa kilpaa asfaltilla/soralla/jäällä/lumella rallityyliin.
Tämä luokka takaa nuoremmillekin kuljettajille mahdollisuuden ajaa kilpaa eri pintamateriaaleilla vauhdikkaasti, mutta turvallisesti.

Laji on periaatteessa kartingia vastaava, mutta kehittää kuljettajaa rallicross ominaisuuksiensa puolesta sora/jää/lumi- ja rallipuolelle.
Autolla voi ajaa sekä kesällä että talvella, soralla, asfaltilla, lumella ja jäällä. Auto on kaikin puolin edullinen ja helppo tapa aloittaa rallicrossin ajaminen jo nuorena.
Lisäksi sillä on useita muita käyttömahdollisuuksia. Crosskartit rantautuivat kilpaluokaksi Suomeen kaudelle 2012.

Suomessa kilpaillaan crosskarteilla talvella jääradalla ja sprint-osakilpailuissa ja kesäsarjassa rallicross sarjassa.

Crosskart Mini 

Kuljettajan tulee täyttää minimissään 6 vuotta sinä vuonna kun aloittaa kilpailemisen, luokassa voi ajaa sen vuoden loppuun kun täyttää 11 vuotta.
Moottoreina ovat Raket 120 kartingmoottori tai enintään 270 cc nelitahtimoottori vapaakytkimellä. Moottoria ei saa virittää ja Crosskartin maksinopeus on 60 km/h.

Crosskart 85

Kuljettajan tulee täyttää minimissään 9 vuotta sinä vuonna kun aloittaa kilpailemisen, luokassa voi ajaa sen vuoden loppuun kun täyttää 13 vuotta.
Moottoreina ovat 85 cc motocrosspyörän moottorit, merkki on vapaa mutta moottori tulee olla vakio. Crosskart 85 maksinopeus on 80 km/h. 

Crosskart 125/250

Kuljettajan tulee täyttää minimissään 12 vuotta sinä vuonna kun aloittaa kilpailemisen, luokassa voi ajaa sen vuoden loppuun kun täyttää 16 vuotta.
Moottoreina käytetään 125 cc motocrosspyörän moottoreita ja karting moottoreita, merkki ja viritysaste ovat vapaita. Kaasuttimen enimmäiskoko on 39 mm.
Luokkaan tulee myös kaudelle 2023 mahdollisuus käyttää 250 cc nelitahtisia moottoreita. 

Xtrem Junior

Xtrem-luokka junioreille iältään 12-16 vuotiaille (sinä vuonna kun täyttää 12-vuotta). Luokassa lähtökohtana NEZ Xtremen tekniset säännöt.
Turvavarusteet Xtrem-luokan mukaisesti. Eroavaisuudet normaaliin Xtrem-crosskarttiin: Moottori 600cc, moottoria rajoitetaan kierrosluvun rajoittimella (9300 rpm). Iskunvaimentimet vain yksisäätöiset. Renkaat kuten 125 luokassa.

Xtrem

Kuljettajan tulee täyttää minimissään 16 vuotta sinä vuonna kun aloittaa kilpailemisen. 
Moottorit nelitahtisia ja neljä sylinterisiä 600cc tai 750cc moottoripyörän moottoreita, Xtrem rungot ovat NEZ Xtrem määräysten mukaiset.


Kaikissa edellä mainituissa luokissa kilpaillaan myös NEZ-sarjassa, jossa kilpailuja järjestetään Pohjoismaissa ja Baltiassa.
http://www.fia-nez.eu/

Crosskart NEZ sivusto
https://www.nez-crosskart.eu/

Design Mainostoimisto Ajaton Oy