Kouluille

HALUATKO OPPILAIDEN KOKEVAN JOTAIN UUTTA JA SIISTIÄ?

Tarjoa oppilaille mahdollisuus tutustua autourheiluun. Vauhdinhuuma on taattua ja kokemus on varmasti unohtumaton. 

Pyydä autourheiluseura esittelemään lajia koululle tai jonkun tapahtuman yhteyteen. Voit myös kysyä mahdollisuudesta vierailla luokan tai vaikka koko koulun kanssa paikallisella radalla. Seurojen yhteystiedot löydät Seurahausta



Unelmien liikuntapäivä on kaikenlaisen liikkumisen kokeilu- ja pop up -päivä.

Sitä vietetään vuosittain 10. päivä toukokuuta. Katso järjestääkö paikallinen autourheiluseura toimintaa teidän alueella ja lähtekää luokan kanssa tai vaikka koko koulun kanssa tutustumaan autourheiluun paikalliselle radalle tai kerhotalolle. Lisätiedot tästä


Viikon idea on tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuuksia kokeilla taiteen, kulttuurin, tieteen, liikunnan ja muiden alojen harrastustoimintaa.

Harrastusviikolla koulut avaavat ovensa eri harrastusjärjestöille. Halutessaan koulut voivat järjestää myös ilta- tai viikonlopputilaisuuksia vanhempien mukaan saamiseksi. Koulu voi myös itse suunnitella viikolle omaa ohjelmaa hyödyntämällä suunnittelussa ja toteutuksessa oppilaiden osaamista ja osallisuutta.
Lähtekää kouluna mukaan tästä.


Tulemme Suomen yläkouluihin ja 2. asteen oppilaitoksiin kertomaan, miten olla turvassa tiellä!

Tiedämme, että vauhdin hurmasta voi saada hienot fiilikset, kunhan kytkin nostetaan vain valvotuilla harrastepaikoilla ja kilpateillä. Arkiliikenteessä asiat ovat toisin. Siellä yksikin kilpailullinen liike voi maksaa lukuisia ihmishenkiä. Lisätiedot sivulla turvassatiella.fi

Design Mainostoimisto Ajaton Oy