Avustukset

Tällä sivulla kerromme liikunta- ja urheiluseuroille suunnatuista avustuksista.


Seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki)

Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä avustuksella edistetään valtion talousarvioesitykseen sisältyviä ministeriön strategisia tavoitteita. Vuoden 2024 kehittämistuki on viime vuoden tavoin tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. 

Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset. Avustus myönnetään saajalle harkinnanvaraisena erityisavustuksena. Hakuaika on marraskuussa 2023. Päätökset saadaan kevään aikana.

Lisätietoja tulossa ministeriön sivulle 

Lisätietoja AKK-Motorsport ry:ssä antaa

  • seurapalvelupäällikkö Riikka Lahti, puh. 050 443 2969 tai riikka.lahti@autourheilu.fi

OKM Covid-19 pandemia-avustus liikunta- ja urheiluseuroille 2021

Opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksella turvataan yhdistysmuotoisten liikunta- ja urheiluseurojen toiminnan jatkumista koronapandemian aiheuttamien taloudellisten vaikeuksien osalta. Avustuksella voi kattaa tappioita ja kustannuksia, joita on syntynyt esimerkiksi toiminnan väliaikaisesta keskeytymisestä, uudelleenjärjestelyistä tai vuokra- ja palkkakustannuksista. 

Ministeriö voi käyttää avustuksiin enintään 4,5 miljoonaa euroa ja päätökset avustuksista tehdään kesäkuussa.

  • Avustusta voi hakea 1.2.–31.5.2021 aiheutuneisiin kustannuksiin.
  • Hakuaika päättyy 15.6.2021 klo 16.15.
  • Linkki sähköiseen hakemukseen on tässä.

Muutama huomio avustuksiin liittyen:

  • hakuprosessi on sähköinen, joten hakijan tulee varmistaa välittömästi, että yhteisön asiointivaltuudet ovat kunnossa. Hakemuksen lähettäminen on mahdollista vain tarvittavilla asiointivaltuuksilla.
  • Valtuuksien saaminen on tällä hetkellä ruuhkautunut, joten mikäli hakijalla ei asiointivaltuuksia ole, toimitaan seuraava ohjeen mukaisesti:
    • mikäli hakijan taloudellinen tilanne ei ole kriittinen (konkurssiuhka, syksyn toiminnan vaarantuminen), ohjeistetaan hakemaan syksyllä avautuvassa haussa.
    • jos tilanne on kriittinen, ota yhteys ministeriöön paperisen hakulomakkeen saamiseksi.
  • Hakemukseen pyydetään liittämään tuloslaskelma ajalta 1.2- 31.5.2021. OKM ohjeistaa, että mikäli tuloslaskelma hakijan mielikuvan/näkymyksen perusteella poikkeaa todellisesta kokonaistilanteesta, voi tuloslaskelmasta kirjoittaa lisätiedot hakemuksen lopussa olevaan avoimeen kenttään.

Ministeriön mukaan syksyllä 2021 avataan vielä toinen korona-avustushaku. Nyt lisätalousarviossa myönnetystä 9 M€:n määrärahasta käytetään 4,5 M€ ja syksyllä jaetaan toinen puolikas.

Lisätietoja Opetus- ja kulttuuriministeriössä antavat:

  • ylitarkastaja Sari Virta, p. 0295 330 377
  • ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola, p. 0295 330 013

Lisätietoja AKK-Motorsport Ry:ssä antaa

  • pääsihteeri Anssi Kannas, puh. 050 300 1244 tai anssi.kannas@autourheilu.fi
Design Mainostoimisto Ajaton Oy