Neste Rallin kisajärjestäjä AKK Sports Oy tiedottaa koronavirus-tilanteeseen liittyen

13.3.2020

« Takaisin

Suomen hallitus suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet peruutetaan toukokuun loppuun saakka Covid-19:n, eli koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Tällä hetkellä odotamme vielä kotimaan aluehallintovirastojen tarkentavia kirjallisia määräyksiä sekä rallin MM-sarjan promoottorin ja Kansainvälisen Autoliitto FIA:n ohjeita MM-rallien järjestäjille.

Tämän hetken asiantuntija-arvioiden mukaan ko. virusepidemian huippu saavutettaneen toukokuun lopussa – kesäkuun alkupuolella. Vaikka Neste Ralli ajoittuu useita viikkoja arvioitua virusepidemian huippua myöhemmäksi, niin Neste Rallin järjestäjäorganisaatio AKK Sports Oy seuraa jo nyt tilannetta sekä koronaviruksen leviämisen estämiseksi tehtäviä toimenpiteitä aktiivisesti.

MM-rallisarjan tilannetta arvioidaan parhaillaan myös Kansainvälisen Autoliiton FIA:n perustamassa seurantaryhmässä, joka useiden asiantuntijajäsentensä voimin, yhteistyössä Maailman terveysjärjestön sekä eri valtioiden kanssa seuraa tilannetta jatkuvasti. Toistaiseksi FIA:n tai rallin MM-sarjan promoottorin WRC Promoter GmbH:n toimesta ei ole vielä tehty mitään linjauksia koronaviruksen vaikutuksista rallin MM-sarjan kalenteriin.

Meille Neste Rallin järjestäjäorganisaatiossa kaikkein tärkeintä on tapahtumaamme osallistuvien asiakkaiden, kilpailijoiden ja työntekijöiden terveys ja turvallisuus, jotka asetamme aina etusijalle arvioidessamme edellä mainittujen viranomaismääräysten, ohjeiden ja toimenpiteiden mahdollisia vaikutuksia Neste Rallin järjestämiseen.

Tämän hetken tiedon perustella Neste Rallin 70. juhlavuoden järjestelyjä jatketaan vallitseva tilanne huomioiden. Koronaviruksen aiheuttama tilanne muuttuu kuitenkin jatkuvasti ja pyrimme tiedottamaan mahdollisista vaikutuksista Suomen MM-ralliin, Neste Ralliin aina mahdollisimman nopeasti sitä mukaa, kun saamme lisätietoa asiasta.  

Lisätietoja: 
Markus Häkkinen, AKK Sports Oy, vt. toimitusjohtaja, markus.hakkinen@autourheilu.fi, p. 0405510289

Design Mainostoimisto Ajaton Oy