Lajiasiat

4.5.2018

« Takaisin

Autosuunnistus

AS-lajiryhmä piti sääntökokoustaan huhtikuun lopulla. Harrastajat olivat lähettäneet runsaasti sääntömuutosesityksiä lajiryhmälle pohdittavaksi, kiitos niistä. Lajiryhmä käsitteli kaikki esitykset ja joihinkin niistä päätettiin pyytää vielä harrastajien mielipiteitä AS-Foorumin kautta. Osallistu ja vaikuta!

Alkutalvi oli AS harrastajille surullista aikaa, kun saimme tiedon kahden aktiivisen AS-harrastajan poismenosta. Esa ”Eetu” Yliniemi poistui keskuudestamme tammikuussa pitkällisen sairauden jälkeen. Eetu teki pitkän uran aktiivikilpailijana ja ratamestarina. Hänen kunniakseen ajettavassa 41. SM / CUP Kievarin Kierroksessa käytetään Eetunkin ratamestarina käyttämiä alueita. Eetun omaiset ovat lahjoittaneet Eetun voittamia pokaaleita kilpailun palkinnoiksi.

Helmikuussa kuulimme pitkäaikaisen autosuunnistusaktiivin Hannu Soramäen poismenosta. Myös Hannu teki ansiokkaan uran autosuunnistuksessa, varsinkin kilpailuiden järjestämispuolella. Hannu muistetaan työskentelystä lajiryhmässä, lukuisien arvokilpailuiden ratamestarina ja valvojana. Hannu rohkaisi ja auttoi nuorempia kilpailuiden järjestämiseen sekä toimi pitkään alue 1:n lajiyhteyshenkilönä.

Pohjoisen autosuunnistusväki päätti yhdessä järjestää elokuussa Hannun muistolle Soranajon, kansallisen autosuunnistuskilpailun. Kilpailu ajetaan 11.8.2018 Oulussa ja sen järjestää Speedy Bros Racing yhdessä Autoliiton Oulun osaston ja alueen aktiivien kanssa. Toivottavasti tämäkin kilpailu kerää runsaan osanoton.

Drifting

Sääntöasiat

Lajiryhmä kokee äärimmäisen tärkeäksi saada lajille mahdollisimman homogeeniset säännöt ainakin Pohjois-Euroopan alueelle. Viime NEZ-kokouksen (Latvia 24.3.) yhteydessä pidettiinkin seminaari, jonka pääpainopisteenä oli tuomarointi. Tästä seminaarista saatiin hyviä kokemuksia. Lajiryhmä tutustuu tarkemmin muiden NEZ-maiden nykyisiin sääntöihin ja tekee niistä itselleen referoinnin. Tämän jälkeen tulemme tutkimaan eri maiden mahdollisuuksia sääntöjen yhtenäistämiseksi. Tällä tulemme vahvemmaksi tahoksi myös FIA:n silmissä edistäessämme globaalia säännöstöä kohti mahdollista MM-arvoakin tavoitellessa.

Drifting-auton rakentamiseen tulisi saada selkeämmät ohjeet. Janne Veikkanen esittää, että sääntökirjasta tulisi löytyä esimerkiksi ”turvakaaret for dummies”-tyyppinen kohta driftingin lajisäännöistä. Koetaan, että varsinkin driftingin harrastajat tarvitsevat selkeämmät ohjeistukset kootusti yhdestä paikasta.

Lajiryhmän esitys Tekniikan lajiryhmälle: Pyydämme määrittelemään ns. minimivaatimuksen turvakaarille sekä luomaan sitä esittävän selkeän kuvituksen.

Lajiryhmän esitys hallitukselle: Lajiryhmä tulee valmistelemaan uudet yhtenäiset lajisäännöt muiden NEZ-maiden avustuksella ja tekee lopullisen esityksen hallitukselle varsinaiseen sääntökokoukseen ja toimittaa valmiit lajisäännöt AKK:n hallitukselle tarkasteltavaksi 15.8.2018 mennessä.

Vantaan SM-osakilpailu

Kilpailupäiväksi on varmistunut perjantai 6.7. ja alustava paikka sijaitsee Vantaan Vauhtikeskuksessa. YLE on varautunut taltioimaan koko päivän kilpailutapahtumia ja esittää kilpailusta koosteen klo 19.45-20.30 YLE TV2-kanavalla.

Arvostelutuomarikoulutus  2018

Tarkoituksena olisi järjestää 29.4. tai 5.5. arvostelutuomarikoulutus Tampereella. Päivämäärä ja paikka varmistuvat lähiaikoina. Kouluttajia toimivat Teppo Laukkanen, Jukka Kilpinen ja Janne Veikkanen.

Tuomariston puheenjohtajat 2018

SM


Artukainen 12.05. Esa-Pekka Järvinen
Kuopio 16.06. Esa-Pekka Järvinen
Vantaa 06.07. Esa-Pekka Järvinen
Seinäjoki 04.08. Teppo Laukkanen
Kemora 15.09. Juha-Pekka Kotala
NEZ Drift 18.8. Pekka Säynevirta

Kansalliset

EPUA Drift 26.5. Isto Kivipelto
Botniaring 09.6. Juha-Pekka Kotala
Motopark 22.7. Esa-Pekka Järvinen
Venetsia 25.8. Mika Virtanen


Jokamiesluokka

Kuljettajakysely asfalttikunkussa 2018

JM lajiryhmän jäsen ja lajipäällikkö kiersivät asfalttikunkussa tekemässä kyselyä kuljettajilta jokamiesluokan aiheista. 

Emme kuitenkaan tavoittaneet kaikkia kuljettajia ja lajipäällikkö haluaa antaa mahdollisuuden kaikille kuljettajille vastata kyselyyn vielä näin kilpailun jälkeen. Kyselyn linkki on lähetetty kuljettajille ilmoittautumisten yhteydessä ilmoitettuihin sähköposteihin. Kuljettaja, mikäli et ole saanut linkkiä kyselyyn pyydä se lajipäälliköltä. Kysely on avoinna 3.5.-13.5.2018.

JM SM -Liiga 2018

Ilmoittautuminen JM SM-Liigaan on mahdollista 15.5.2018 asti. Ilmoittautuminen onnistuu täyttämällä jokamiesluokan materiaaleista löytyvä lomake. Materiaaleihin pääset tästä linkistä.

Ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostitse lähettämällä excel-dokumentti lajikoordinaattori Mia Vihavaiselle (ei allekirjoitusvelvoitetta). Voit myös lähettää lomakkeen postitse osoitteella: JM SM-liigan ilmoittautuminen, AKK-Motorsport ry/Mia Vihavainen, PL 19, 01301 Vantaa.

Lisätietoja kilpailusta löytyy tästä linkistä.

JM SM Kilpailut 2018

9.6 - 10.6.2018 Ala-Talkkari JM SM Nuoret&Naiset&EVK Lapua
30.6 - 1.7.2018 Powerpark JM-SM Yleinen Alahärmä
18.8 - 19.8.2018 Ramirent Finland Oy JM-SM Liiga Oulu

Karting 

Kartingin lajiryhmä piti kokouksen 10.4. ja käsitteli kokouksensa yhtenä kohtana Raket95-luokan minimipainoasiaa. Ikärajojen laskun jälkeen lajiryhmän tietoon on tullut useita esimerkkitapauksia, jossa varsinkin nuorimmilla kuljettajilla on kartissaan huomattavia määriä lisäpainoja saavuttaakseen luokan minimipainon. Menneellä kaudella on suoritettu useita mittauksia, joissa on pyritty selvittämään lisäpainojen määriä.

Kyseinen taulukko on koostettu viime vuoden Karting SJM-sarjaan osallistuneista kuljettajista sisältäen iän ja lisäpainojen määrän. Kaikkien näiden dokumenttien perusteella kartingin lajiryhmä teki päätöksen laskea luokan minimipainoa 5 kg Karting SJM-sarjasäännöissään. Tämän jälkeen lajiryhmä on saanut useita yhteydenottoja koskien minimipainon laskua.

Välttääkseen mahdollisten ongelmatilanteiden syntymisen kohta alkavalla kaudella Kartingin lajiryhmä päätti palauttaa luokan minimipainon alkuperäiseksi kauden 2018 ajaksi. Kauden 2018 aikana tullaan suorittamaan useita tarkastuksia lisäpainojen määristä verrattuna kuljettajan ikään, sekä lopulliseen painoon. Tämän tiedon perusteella Kartingin lajiryhmä tulee tekemään lopullisen päätöksen Raket95-luokan minimipainosta tulevaisuudessa.

Ralli 

Rallin lajiryhmän seuraava kokous pidetään perjantaina 18.5. Rallin SM-sarjatyöryhmän seuraava kokous pidetään keskiviikkona 23.5.

Rallisprint 

Rallisprintin lajiryhmän seuraava kokous pidetään maanantaina 21.5.

Historic

Rallin Historic EM-sarjan kuljettajille pidetään keskustelutilaisuus keskiviikkona 6.6. klo 17.00 alkaen AKK:n toimistolla. Tilaisuuteen lähetetään kutsu kaikille suomalaisille Rallin Historic EM-sarjaa ajaville kuljettajille.

Rata-ajo 

Sääntöasiat

Sääntömuutosesitykset on toimitettava sähköpostitse lajipäällikölle 21.5.2018 mennessä.

Tuomariston puheenjohtajat 2018

Rata-SM:

Ahvenistot: Tapani Eronen
Vauhtiajot ja Alastaro: Marko Tuominen

Historic:

Historic Kemora: Mika Virtanen
Historic Botniaring: Risto Loppi
Historic Grand Race, Ahvenisto: Tapani Eronen

Endurance:

Endurance Cup: Timo Niemenmaa, avauskilpailussa Jari Syväoja

Alustava Rata-SM kausi 2019

17.-18.5.2019   
14.-15.6.2019
19.-20.7.2019
24.-25.8.2019
20.-21.9.2019  

Suorituspaikkaehdotukset, joista valitaan lopulliset: Ahvenisto, Alastaro, Botniaring, Kemora, KymiRing ja Vauhtiajot.

The Gran Turismo

AKK:n hallitus hyväksyi uudistetut kilpailusäännöt. Uudistettuihin The Gran Turismo-luokan urheilusääntöihin pääset tutustumaan tästä linkistä.
Katsastuskortin liite ja täyttöohjeet on julkaistu liiton verkkosivuille. Tiedotteen löydät tästä linkistä.

Rallicross

Rallicross SM virallinen harjoittelupäivä järjestetään Kaanaa Centerissä lauantaina 12.5.

Aikataulu:
klo 10-15 ohjattu harjoittelu (AMM:n järjestämänä)
klo 15-18 vapaa harjoittelu

Ratamaksu 40€/auto.

FinRX kansallinen rallicross kesäsarjan ensimmäinen osakilpailu ajetaan sunnuntaina 20.5 Särkikankaan Moottoriradalla Vilppulassa alkaen kello 11:00 Lisätietoja täältä 

Rallicross SM kauden 2018 ensimmäinen osakilpailu Tampereen Kaanaassa lauantaina 26.5.2018 kilpailu alkaa kello 10:00. Lisätietoja täältä 

Crosskart

Luokkien Mini, 85cc ja 125cc kevään ajoleiri pidetään Kouvolassa 5.-6.5.2018. Lauantaina aloitetaan klo 12 ja sunnuntaina tapahtuma loppuu klo 15. Osallistumismaksu on 60€/kuljettaja. Ruokailu 20€/hlö sis. lounaan lauantaina ja sunnuntaina. Luvassa ajo-opetusta, kilpailusääntöjen kertausta ja tekniikkaa. Lisätietoja saa Heli Lahti-Salorannalta ja Petri Sääskilahdelta, yhteystiedot löytyvät tästä linkistä.

FinRX Crosskart kesäsarjan ensimmäinen osakilpailu ajetaan sunnuntaina 20.5 Särkikankaan Moottoriradalla Vilppulassa alkaen kello 11:00 Lisätietoja täältä.

Lisätietoja: lajipäällikkö Juho Ketonen, 050 566 5577 tai lajikoordinaattori Mia Vihavainen, 050 528 3022. Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@autourheilu.fi.

Design Mainostoimisto Ajaton Oy