Lajiasiat

21.6.2018

« Takaisin

Koulutus

Kouluttajien koulutuspäivät järjestetään Jyväskylässä, Original Sokos Hotel Alexandrassa 16.-18.11.2018. Perjantaina kokoontuu koulutustyöryhmä, lauantaina päivällä toimitsijakouluttajat ja illalla alueiden koulutusvastaavat ja sunnuntaina tutkintokouluttajat. Ohjelmarungosta toimitetaan tietoja tarkemmin kutsuttaville osallistujille.

Hallitus päätti ottaa koulutustyöryhmän nuorisojäsenen valinnan osaksi laji- ja työryhmien hakua toimikaudelle 2019-2020, joka avataan syksyllä 2018.

Seuraava koulutustyöryhmän kokous pidetään maanantaina 20.8.2018.

 

Autosuunnistus

Autosuunnistus lajiryhmä tiedottaa

Autosuunnistuksen lajiryhmä piti vuoden ensimmäisen kokouksensa 24.4. ja 25.4. 2018 Skypen välityksellä.
Kokouksissa käsiteltiin seuraavat asiat:

Tuomariston puheenjohtajien ja maastovalvojien raportit

Lajiryhmä käsitteli Armonlaakson Ajon tuomariston puheenjohtajan ja maastovalvojan raportit. Niissä olleet ehdotukset käsiteltiin kokouksen muiden kohtien yhteydessä.

Lisäksi päätettiin antaa valvojille ja tuomariston puheenjohtajille ohjeistus raportin arvosanoihin liittyen siten, että 3 on normaali taso suomen kaikkiin kilpailuihin verraten, ei yksittäisten seurojen aiempiin kisoihin verraten.

Hakemukset ja saapuneet kirjeet 

Hakemus kilpailukalenteriin 2018: Kansallinen Soranajo AS 11.8. (Speedy Bros Racing)

Lajiryhmän päätös: Hyväksyttiin kilpailun lisääminen kalenteriin.

Kilpailut 2018, tilanne ja muutokset 

Lajiryhmän päätös: Sääolosuhteiden vuoksi peruutetun SM/Cup Armolaakson ajon tilalle on myönnetty SM luokka Ritolan SinneTänne NEZ -kilpailun yhteyteen.

AS - toimitsjalisenssi vaatimukset 

Keskusteltiin toimitsijalisenssiuudistuksesta autosuunnistuksen kannalta.

Lajiryhmän päätös: Selvitetään nykytilanne vaatimusten ja vaadittujen tehtävien suhteen. Lajiryhmän mielestä kaksiportainen toimitsijalisenssijärjestelmä riittää autosuunnistuksessa eli 1-lisenssille ei nähdä tarvetta. Kansallisia kilpailuita voisi käyttää toimitsijoiden koulutustilaisuuksina, joihin pääsee toimitsijatehtäviin myös ilman toimitsijalisenssiä. Asiasta tehdään esitys koulutusryhmälle ennen sen seuraavaa kokousta.

Muut asiat 

Keskusteltiin NEZ yhdyshenkilön ja tuomarin nimeämisestä. Lajiryhmän päätös: Sähköpostikokouksessa hyväksytty 5.3.2018: NEZ 2. yhteyshenkilö v. 2018 Timo Saarinen ja NEZ tuomari Ruotsin v. 2018 osakilpailuun Stefan Felin

Kilpailut 2019, tilanne

Anomuksia kilpailukalenteriin ei ole tullut. Lajiryhmä aktivoi kilpailun järjestäjiä anomusten tekemiseen.

Sääntöasiat vuosi 2019 

Määräaikaan mennessä lajiryhmälle on saapunut kirjallisesti jopa 30 sääntömuutos- tai korjausehdotusta. Suuri osa ehdotuksista on selkeiden virheiden korjauksia sanamuodoissa ja kieliopissa. Varsinaisiin sääntömuutosehdotuksiin lajiryhmä avasi keskustelun AS -Forumilla. Keskustelun tulokset huomioiden AS -lajiryhmä laati sääntömuutosesitykset AKK:n hallitukselle, jotka hallitus hyväksyi 14.6.2018 pitämässään kokouksessa. Tulee muistaa, että lajiryhmä työstää parhaillaan varsinaisia sääntötekstejä, tässä esitetään sääntömuutos periaatteellisella tasolla.  Tärkeimmät tulevat sääntömuutokset vuodelle 2019 ovat:

- Jaksokohtaisen kilpailukortin poistuminen

- Onnettomuustapauksissa annetun avun aikahyvitysanomuksen laatimisen siirtäminen maaliin

- 1:50 000 karttojen poistuminen suunnistusosuuksien osalta

- Kilpailijaparin luokan määräytyminen kartanlukijan luokituksen mukaan

- Pari, jonka kartanlukija on kartanlukijana voittanut B-Cup sarjan, ei ole Cup-sarjapistekelpoinen

- AS kilpailualueiden lupien saamisen helpottamiseksi AS auton pakollisiin varusteisiin lisätään öljynimeytysvarustus ja 2 kg sammutin. Tämä vaatimus tullaan laatimaan kustannusystävällisellä tavalla.

- Cup kilpailuiden sääntö tasatilanteista muutetaan SM kilpailuiden mukaiseksi

Seuraavat kokoukset pidetään 9.8.2018 ja 20.10.2018. Esitykset tulee toimittaa lajipäällikölle viikkoa ennen kokousta.

Lisätietoja antaa lajipäällikköIiro Palmi, 050-347 5177, etunimi.sukunimi@autourheilu.fi.

 

Crosskart

FinRX Crosskart kesäsarjan ensimmäinen osakilpailu ajettiin Vilppulassa 21.5. ja sarjatilanne näyttää ensimmäisen osakilpailun jälkeen seuraavalta: http://www.autourheilu.fi/site/assets/files/24753/vilppula_p-smcc.pdf

Seuraava osakilpailu ajetaan Kauhajoella 8.7. 
Lisätietoja https://www.finrx.fi/

Crosskart 125cc Rallicross SM sarjan yhteydessä on käynnissä ja ensimmäisen ajetun osakilpailun jälkeen 125cc sarjan tilanne näyttää seuraavalta: http://www.autourheilu.fi/site/assets/files/1396/honkajoki_p-smrc.pdf

Seuraava osakilpailu ajetaan Jurvassa, Botniaringilla 7.7.
Lisätietoja: http://www.rallicross.fi

 

Drifting

Ensi viikon perjantaina 6.7.2018 tehdään historiaa, kun Drifting SM-sarja laskeutuu Helsinki-Malmin lentoasemalle. Kilpailu kuuluu Olympiakomitean monilajitapahtuma SM-viikkoon ja drifting oli mukana lajikattauksessa jo viime vuonna Tampereella. YLE taltioi koko kilpailupäivän tapahtumat ja esittää 45 minuutin koosteen vielä samana iltana klo 19.30-20.15 YLE TV2 kanavalla. SM-viikon kaikkien lajien ennakkoliput ovat myynnissä osoitteessa www.lippu.fi/smviikko.

 

Jokamiesluokka

Jokamiesluokan lajiryhmän 3. kokous

http://www.autourheilu.fi/uutiset/jm-lajiryhman-kokous-3-2018-1.6.2018/

JM SM -Liiga 2018

JM SM Liigaan Ouluun ilmoittautui määräaikaan mennessä 18 joukkuetta. Ilmoittautuneet joukkueet näet tästä: http://www.autourheilu.fi/lajit/jokamiehenluokka/jm-sm-liiga/. Liigapalaveri, jossa arvotaan kilpailun lohkot, järjestetään JM SM Yleinen kilpailun yhteydessä Härmässä 1.7.2018.

JM SM Kilpailut 2018

9.6 - 10.6.2018 Ala-Talkkari JM SM Nuoret & Naiset & EVK Lapua

JM Nuorten Suomenmestari 2018 - Valtteri Koski, Nokian Urheiluautoilijat

JM Naisten Suomenmestari 2018 - Jonna Ruotsalainen, Lapinlahden Autourheilijat

JM EVK-luokan Suomenmestari 2018 - Rauno Malinen, Pieksämäen Urheiluautoilijat

30.6 - 1.7.2018 Powerpark JM-SM Yleinen Alahärmä

18.8 - 19.8.2018 Ramirent Finland Oy JM-SM Liiga Oulu

 

Pienoisautoilu
 

Jethro Lehtojärven tilalle on löytynyt uusi luokkayhteyshenkilö, joka on Vesa Rousku.

Alustava kalenteri kaudelle 2019 TSM-10 SM-luokan osalta:
FTT 1 - 03.-04.11.2018, Lahden messukilpailu
FTT 2 - 19.-20.01.2019, KyPak, Kuusankosken urheilutalo
FTT 3 - helmikuu 2019, Fullspeed
FTT 4 - maaliskuu 2019, Ospa Ry

Seuraava pienoisautoilun lajiryhmän kokous pidetään tiistaina 18.9.2018.

 

Ralli
 

Lajiryhmä

AKK:n Rallin Lajiryhmä piti vuoden toisen kokouksensa perjantaina 18.5.2018 Kouvolassa. Kokouksessa käsiteltiin mm. Seuraavat asiat:

Terveiset hallitukselta ja muilta lajiryhmiltä 

Turvatyöryhmän esitys Sääntömuutoksesta koskien rallin pelastuspalveluita. Käsiteltiin AKK:n turvatyöryhmän esitys koskien rallin turvallisuuspalveluita tulevaisuudessa.

Käytiin aiheesta keskustelua, jossa nostettiin esille mm. Seuraavat asiat:

  • Pidettiin esitystä selkeästi parannuksena nykyiseen
  • Mietittiin, onko 15 minuutin vasteaika relevantti
  • Todettiin, että kilpailun lääkärin osalta tulee tekstiin korostaa, että henkilön tulee olla nimetty, mutta ei välttämättä kilpailupaikalla
  • Väliturvapisteen osalta ei koeta, että tiekirjapiirros olisi tarpeellinen
  • Nostettiin esille myös vaihtoehto, jossa EVA-auto voitaisiin korvata erikoiskokeen lähdössä myös ambulanssilla        

Lajiryhmän päätös: Hyväksyttiin turvatyöryhmän esitys, ja huomioidaan se kauden 2019 sääntömuutoksissa.

Tekniikan lajiryhmän esitys lopulliseksi talvirengassäännöksi kaudelle 2019

Käsiteltiin tekniikan lajiryhmän esitys lopulliseksi talvirengassäännöksi.

Lajiryhmän päätös:Hyväksyttiin tekniikan lajiryhmän esitys. Asia on jo tiedotettu AKK:n verkkosivuilla, mutta vaatii vielä AKK:n hallituksen lopullisen hyväksynnän kesäkuun kokouksessa.

Sääntöasiat

Rallin Kilpailutasot 2019 

Keskusteltiin rallin tulevista kilpailutasoista, ja niiden sisällöstä. Todettiin, että eri tasoiset kilpailut jaetaan eri ryhmiin ja kategorioihin.

Kategoriat ja niiden sisältö:

 Kategoria 1: SM ja Kansainvälinen taso

  • SM-rallit
  • Kansainväliset kilpailut

Kategoria 2: Sarjataso

  • Rallin Suomen Juniorimestaruussarja
  • F-Rallisarja
  • Historic Rally Trophy
  • NEAFP-kilpailut

Kategoria 3: Kansallinen taso

  • Rallikilpailut (erillisten sääntöjen mukaisesti)

Kategoria 4: Harjoitustaso

  • Harjoituskilpailu (nyk. Seurakilpailu)

Kategorian 3 kilpailuihin AKK nimeää kilpailukonsultin, ei tuomaristoa tai turvatarkkailijaa.Näiden eri tasojen säännöt valmistellaan kesän ja alkusyksyn aikana kauden 2019 lopullisiin Rallin Sääntöihin.

Rallin Lajisäännöt 2019

Rallin Lajiryhmä esittelee raamit tulevan kauden sääntömuutoksista AKK:n hallitukselle kesäkuun kokouksessa.

Lajiryhmän esitys hallitukselle: Lajiryhmä esittää AKK:n hallitukselle, että lopulliset sääntömuutokset esitellään 15.9. pidettävän lajiryhmän työpajapäivän jälkeen.

Rallin polttoainesääntö 2019 

Käytiin läpi esitys, koskien ns. ”FIA-polttoaineen” käyttöönotosta kaikissa nelivetoisissa autoissa, huolimatta auton kansainvälisen luokituksen voimassaolosta.

Lajiryhmän päätös ja esitys Tekniikan Lajiryhmälle ja hallitukselle: Esitetään, että polttoaine vapautetaan kaikkien nelivetoisten autojen  osalta, luokituksen voimassaolosta huolimatta.

Kalenteri-asiat

Rallin Kalenteri 2019 

Todettiin kalenterihakemukset. Kaiken kaikkiaan huhtikuun 2018 loppuun mennessä on vastaanotettu 27 rallin kalenterihakemusta.

Ralli SM:

25.-26.01.2019   Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
15.-16.02.2019   SM O.K.Auto-ralli, Kouvola 
01.-02.03.2019   OunevaGroup SM-Itäralli, Joensuu
24.-25.05.2019   SM Riihimäki Ralli 
14.-15.06.2019   Pohjanmaa SM-ralli. Seinäjoki
30.-31.08.2019   SM Oili Jalonen ralli, Laitila 
27.-28.09.2019   SM Ralli Salo - Turku

Rallin Suomen Juniorimestaruus:

19.01.2019        Graceville ralli, Iisalmi
15.02.2019        SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 
25.05.2019        SM Riihimäki Ralli
31.08.2019        SM Oili Jalonen ralli, Laitila
12.10.2019        XLIII Rantaralli, Naantali 

RSJM-sarjassa kauden toinen, kolmas ja neljäs osakilpailu ajetaan alustavan suunnitelman mukaan Ralli SM-osakilpailujen yhteydessä. Viimeinen osakilpailu jaetaan yhdessä Historic Rally Trophyn kanssa. 

F-Rallisarja:

02.02.2019        Revontuliralli, Hankasalmi
23.02.2019        Kuhmoisten Sora Ralli, Kuhmoinen
08.06.2019        Toivakka Ralli
14.09.2019        Jari-Pekka Ralli, Heinola
05.10.2019        Laihia Ralli

Historic Rally Trophy:

26.01.2019       Seurahuone Ralli, Savonlinna
09.02.2019       21. Peurunkaralli, Laukaa
08.06.2019       Kaasujalka Ralli, Raisio
07.09.2019       Urjalan Ralli, Urjala
12.10.2019       XLIII Rantaralli, Naantali

Sarjajärjestäjällä (HRCF) tahtotila ajattaa vielä kuudes osakilpailu, mutta toistaiseksi sille ei ole hakijaa. Kilpailun ajankohtana olisi elokuu 2019. Kiinnostuneita seuroja pyydetään olemaan yhteydessä lajipäällikköön, sekä sarjajärjestäjä Historic Rally Club Finlandiin.

Muut asiat 

Rallin Lajiryhmän seuraava workshop-päivä

Seuraava Työpajapäivä pidetään lauantaina 15.9. Seuraava kokous perjantaina 14.9. ja paikkana Keski-Suomi.

Seuraava kokous 

Seuraava lajiryhmän kokous pidetään kokous perjantaina 14.9. klo 13.00.

Rallin Sarjatyöryhmä

AKK:n Rallin Sarjatyöryhmä piti vuoden toisen kokouksensa keskiviikkona 23.5 Vantaalla. Kokouksessa käsiteltiin mm. Seuraavat asiat:

Talvikauden osakilpailujen sekä kesäkauden ensimmäisen osakilpailujen palaute:

SM Vaakuna Ralli:

Todettiin että kilpailu meni kaikilta osin hyvin. Yleisöä oli paljon, myytyjä lippuja n. 5000 kpl. Taloudellinen tulos positiivinen. Kuljettajien antama palaute positiivista, ja reittiä pidettiin onnistuneena. Kilpailun aikataulua pidettiin selkeänä parannuksena aikaisempaan, samoin nuotitusaikataulua. Seurantajärjestelmän hälytysnapin kanssa ongelmia, joka vaikeutti  viimeisen erikoiskokeen toimintaan onnettomuustilanteen kanssa. 

 

OunevaGroup SM Itäralli:

Kilpailu järjestelyjen puolelta OK, palautteet positiivisia.Iso negatiivinen asia Jämsässä ajettu F-Rallisarjan osakilpailu, joka vei ennen kaikkea paikallisia ”harrastekuljettajia”. Työskentely organisaation kanssa oli vaivatonta ja hedelmällistä, eri osapuolien välillä.Taloudellisesti kilpailu jäi jokseenkin plussalle, tosin ei vastaavalla tavalla kuin aikaisemmin.

 

SM O.K. Auto-ralli:

Kilpailu meni pääpiirteissään hyvin, tosin suuri kilpailujen määrä söi jälleen lisäluokkien kilpailijoita.Lipunmyyntimäärät ei ole vielä lopullisesti tiedossa, mutta määrät ihan tyydyttäviä. Huoltoalue Kauppakeskus Veturin alueella. Haasteena liikenteenohjaus. Alueella paljon ihmisiä, mutta kaikki eivät välttämättä tienneet, että alueella on rallin huoltoparkki. Jatkossa kannattaa panostaa lisää rallin näkymiseen Veturin alueella.

Tulevien osakilpailujen tilannekatsaus:

SM Pohjanmaa ralli:

Kilpailun lupa-asiat ok, reitti ja tiekirja on valmiina. Reitti julkaistaan tänään, eli 23.5. Kilpailussa 2 varsinaista huoltoa, plus lauantaina vapaaehtoinen huolto (parc fermé:n jälkeen), joka sisältyy siirtymä-aikaan. Tankkausalue ei ole huoltoparkin yhteydessä. Palautteen mukaan kilpailijoiden toive yleisesti olisi saada aina tankkauksen huoltoparkin yhteyteen, huollon jälkeen.

Enset SM Ralli:

Säännöt valmisteilla ja toimitetaan eteenpäin viikon sisällä. Konsepti vastaava kuin 2016, joka silloin sai paljon positiivista palautetta. 8 erikoiskoketta yhteensä, joista 4 yhteen kertaan ajettavia (sis. Yleisö EK) ja kaksi 2 kertaan ajettavaa erikoiskoetta.  Viimeisen erikoiskokeen suorittaminen mahdollisesti 30 sekunnin välein.

TeijoTalot SM-Ralli:

Oheistapahtumat tiedotettu, paljon oheistapahtumaa perjantain ravirata-erikoiskokeella. Perjantaina ravirata plus kaksi metsäpätkää. Lauantaina ajetaan yhteensä viisi erikoiskoetta, joista yksi kahteen kertaan. Kilpailun maali Salossa, Astrum-auton edustalla. Kilpailun pituus n. 110 kilometriä.

Yleinen palaute:

Todettiin, että ralliradio on todella positiivinen ja kuuntelijamäärät ovat  isoja. Ainoa iso ongelma on ralliradion vaikea löydettävyys YLE Areenasta, muuten se rallin omien kanavien kautta löytyy hyvin.

Rallisprint
 

Rallisprintin Lajiryhmä piti kauden toisen kokouksensa maanantaina 21.5.2018 Vantaalla. Kokouksessa käsiteltiin mm. Seuraavat asiat:

Future Cup 2018 Asfalttisarjan peruutus

Todettiin, että lajiryhmälle toimitettiin tieto Future Cupin peruuttamisesta ilmoittautumisajan päätyttyä. Sarjajärjestäjän päätöksen perusteena oli tavoitteesta pienempi ilmoittautuneiden määrä (64 kilpailijaa).

 Lajiryhmän päätös: Todettiin ilmoitus sarjan peruutuksesta. Lajiryhmä toteaa kuitenkin, että   tämän tyyppiselle sarjalle on selkeä tilaus, koska       asfaltilla ajettavat rallisprint-kilpailut ovat todella suosittuja ja kilpailijoilta saadun palautteen perusteella asfalttisarjalle on kiinnostusta, kunhan sarja hoidetaan hyvin ja kilpailijoita palvelevalla tavalla, kuten aikaisemminkin.

Lajiryhmän tavoitteena on löytää tulevaisuudessa vastaavanlaiselle sarjalle toteuttaja, edellyttäen että sarja toteutetaan yhteistyössä lajiryhmän kanssa ja niin, että siitä saadaan mahdollisimman hyvä kokonaisuus kilpailijoille sekä järjestäjille. 

Mahdollinen nelivetoautojen asfalttirenkaiden sääntömuutos

Todettiin keskustelu, joka aiheen tiimoilta käytiin sähköpostilla kevään 2018 aikana. Koska kauden 2019 asfalttisarja peruttiin, ja yleisesti tilanne sarjan ja kansallisten kilpailujen suhteen on avoin, ei lajiryhmä halua tässä kohtaa lähteä edistämään tätä verrattain suurta sääntömuutosta. Asiaan palataan syksyn 2018 aikana, ja käydään läpi mahdollisuus sääntömuutokselle kauden 2020 alusta.

Kilpailujen seurantaraportit 

Käsiteltiin talvi- ja kevätkauden kilpailujen seurantaraportit.

Muut asiat 

Mahdollinen uusi asfalttisarja kaudelle 2019. Rallisprintin Lajiryhmä etsii toteuttajaa Rallisprintin kansalliselle Cup-arvoiselle asfalttisarjalle kaudesta 2019 eteenpäin.

Lajiryhmän päätös: Asiasta kiinnostuneiden tahojen tulee toimittaa lajiryhmälle esitys asfaltilla ajettavan rallisprint-sarjan toteutuksesta viimeistään 21.6.2018 mennessä. Esityksestä tulee ilmetä seuraavat asiat:

  • Sarjaorganisaatio
  • Alustava luonnos sarjasäännöistä
  • Alustava luonnos sarjan rakenteesta (osakilpailujen määrä jne.)
  • Suunnitelma sarjan maksuista (kilpailijoille)
  • Suunnitelma sarjan viestinnästä

Sarjaa suunnittelevan tahon tulee esittää myös selvitys omasta taloudellisesta tilanteesta ja suunnitelma mahdollisen sarjan talousrakenteesta. Lajiryhmä käsittelee hakemukset luottamuksellisena heinäkuun aikana, ja tekee mahdollisen esityksen AKK:n hallitukselle mahdollisimman pian sopivan toteuttajan löydyttyä. Mikäli hakemus todetaan lajiryhmän toimesta sellaiseksi, että se täyttää sarjalta vaaditut kriteerit, tulee lajiryhmä puoltamaan sarjalle myös virallista AKK:n Cup-arvoa kaudelle 2019.

Seuraava kokous Tiistaina 11.9. Tätä ennen esille tulevat asiat käsitellään sähköpostilla, ja tarvittaessa järjestetään kokous.

F-Rallisarjan keskustelutilaisuus 5.6.2018:

AKK:n Rallin Lajiryhmä piti keskustelutilaisuuden F-Rallisarjan aktiiviharrastajille tiistaina 5.6.208 Vantaalla. Keskustelutilaisuudessa käytiin läpi mm. Seuraavat asiat:

Kauden 2018 palaute ja kokemukset

Käytiin läpi yleisesti sarjan tilanne, sekä palautteet ja huomiot kauden jo ajetuista osakilpailuista. Lisäksi keskusteltiin kauden 2017 jälkeen tehdyistä sääntömuutoksista ja niiden vaikutuksesta sarjan nykytilanteeseen.

Esille nousi seuraavia kommentteja:

  • Sarjan yleisilme ja ”fiilis” on varsin positiivinen, verrattuna aikaisempaan
  • Kustannustaso sarjan kiertämisessä pysyy maltillisena, esim. jos verrataan Ralli SM:n yhteydessä ajettavaan Suomi Cupiin
  • Todettiin yleisesti, että kaudella 2017 tehdyt muutokset käytännössä kokonaisuudessaan ovat olleet positiivisia, ennen kaikkea ”nuottiluokan” mukaanotto on nostanut sarjan profiilia huomattavasti
  • Automäärissä kilpailukohtaisesti ei suurta nousua (pl. Jämsä), mutta itse sarjaan ilmoittautuneiden määrä nousi n. 20%
  • Yleisesti todettiin, että sarjan ns. ”perusasiat” on nyt kunnossa, suurta muutostarvetta ei ole
  • Kilpailujen tekninen laatu ok, mutta edelleen osakilpailujen välillä on isoja eroja siinä, miten ”sarjakilpailun” fiilis välittyy kilpailijoille. Todettiin, että kilpailijat ovat järjestäjille ensisijaisia asiakkaita, ja toiveena olisi (todettu jo 2017) että kilpailut erottuisivat selkeämmin kansallisen tason (lue, muu kuin sarjakilpailut) tapahtumista
  • Kilpailujen näkyvyys alueella, palkinnot ja yleinen sarjafiilis edelleen ”loistavat poissaolollaan” osassa sarjan osakilpailuja
  • Edelliseen viitaten, toivotaan järjestäjille aiheeseen koulutusta ja kannustusta myös sarjajärjestäjän (lajiliitto/lajiryhmä) toimesta. Sarjan perusrakenne on kunnossa, eniten kehitystä kaivataan kilpailutapahtumien toteutukseen
  • Jämsän osakilpailussa jaetut ”lisäpalkinnot” koettiin todella positiivisiksi
  • Keskusteltiin kilpailujen huolloista, ja keskitetty huolto sai kiitosta mm. Pienemmän huoltomiestarpeen/kaluston takia. Todettiin kuitenkin myös, että ns. ”kiertävä huolto” ei sinänsä sekään ole huono, mutta vaatii kilpailijoilta hieman enemmän. Todettiin, että jatkossa molemmat vaihtoehdot käy, ja ovat järjestäjän vapaasti valittavissa
  • Mikäli käytetään keskitettyä huoltoa, toivottaisiin että järjestäjät toisivat myös yleisön tietoon sitä, missä huolto sijaitsee ja milloin kilpailijat siellä ovat. Todettiin että yleisö kuitenkin varmasti (ennen kaikkea perheet) kiinnostuvat kilpa-autoista ja niihin olisi mahdollista houkutella yleisöä, nykyisin huoltojen aikataulut eivät kuitenkaan näy missään, muille kuin kilpailuun osallistuville
  • Nykyinen lähtöjärjestys aikaansaa mahdollisia vaaratilanteita, kun nopeammat autot ottaa hitaampia kiinni erikoiskokeilla (ennen kaikkea 2WD vs. 4WD)

Mahdolliset kehityskohteet ja muutostarpeet kaudelle 2019

Keskusteltiin sarjan mahdollisista muutostarpeista tulevaisuuteen. Yleisesti todettiin, että kaudelle 2018 tehty sääntömuutokset ovat osoittaneet toimivuutensa ja suurta muutostarvetta ei ole.Todettiin, että yleisesti mahdolliset muutokset pyritään tekemään mahdollisimman pitkäjänteisesti ja huomioiden päätösten ylivuotisuus. Nopeasti tehdyillä muutoksilla, ilman tarvittavaa taustaselvitystä harvoin saadaan toimivia päätöksiä pitkässä juoksussa. Todettiin, että taustoittaaksemme tiettyjen esille tulleiden asioiden muutostarvetta, toteutetaan kausien 2017 ja 2018 F-Rallisarjaan ilmoittautuneille kilpailijoille kysely, jossa kysytään mielipiteitä tiettyihin asioihin.

  • Lähtöjärjestys -> Keskusteltiin lähtöjärjestyksestä, sekä sen vaikutuksista eri luokkiin. Todettiin että nuotista ajaessa, nimenomaan nuotin toimivuuden kannalta olisi tärkeää, että tie olisi mahdollisimman puhdas. Ennen kaikkea talvikelillä vaikutus on suurempi, kesällä ei niinkään merkitystä
  • Keskusteltiin myös luokkajaosta. Luokkajakoon ei tehdä muutosta tulevalle kaudelle, mutta nostettiin esille huoli siitä, että luokkia ja ennen kaikkea mestaruuksia on nykyisellään liikaa
  • Keskusteltiin myös pistelaskusta, jossa ennen kaikkea yhden kilpailun poisjättäminen loppupisteistä herätti keskustelua. Aiheeseen ei lopullista ”vedenpitävää” ratkaisua esitetty, mutta todettiin että pistelaskusta on hyvä kysyä myös kyselyssä
  • Nostettiin esille vaihtoehto, jossa kauden toisesta osakilpailusta jaettaisiin 1,25-kertaiset pisteet, ja kauden päätöskilpailusta 1,5-kertaiset pisteet
  • Nostettiin esille myös mahdollinen ”suljettu sarja”, eli että vain ennakkoon ilmoittautumalla, voit kilpailla sarjaluokista. Kysytään kyselyssä
  • Tulokascupin vaatimuksen muuttaminen niin, että 10 ja sitä vähemmän nousupisteitä keränneet voivat osallistua sarjaan

Sarjan viestintä

Todettiin sarjan viestintä erittäin positiiviseksi, ja tästä iso kiitos kuuluu Jorma Mikkolalle. Keskusteltiin aiheesta, ja nostettiin esille ennen kaikkea ennen kauden alkua tapahtunut kuljettajien esille nostaminen jne. erittäin hienoksi asiaksi. Nostettiin esille myös se, että kuljettajien kannattaa olla todella aktiivisia oman alueensa paikallislehtien suuntaan. Lehdet yleensä mielellään julkaisevat juttuja, mutta asiassa pitää olla itse aktiivinen. Muistutettiin myös, että sarjalla on oma kuvapankki, josta saa kuvia tiedotteiden tueksi vapaasti käyttää. Sarjaviestinnän puolelta palaute kilpailijoille on se, että pitäisi olla aktiivisempi, mikäli haluaa näkyvyyttä! Nykyisin kaikki tiedon saanti on käytännössä Jorman aktiivisuuden varassa, eli kilpailijoilta toivotaan aktiivisempaa otetta! 

Käytiin yleisesti pitkä keskustelu liikkuvan kuvan tuottamisesta F-Rallisarjan osakilpailuista. Nostettiin todella positiiviseksi kauden alla tehty sarjan intro/teaser-video, joka jaettiin sosiaalisessa mediassa! Lisäksi nykyiset TV-lähetykset todettiin toimiviksi ja laadukkaasti toteutetuiksi. Nykyinen liikkuvan kuvan oikeuksien haltija Arto Syynimaa (BV-Team) kertoi yleisesti sarjan TV-tuotannosta sekä siitä, miten kilpailuissa suoritettavien kuvauksien kanssa toimitaan.  Yleisesti nostettiin esille se, että kilpailuista kaivattaisiin enemmän kilpailun aikaista livekuvaa ja live-lähetyksiä sekä yleisesti liikkuvan kuvan ”SoMe”-sisältöä. Lisäksi toiveena olisi, että sarjan ympäriltä tuotettaisiin enemmän ”taustoittavaa” videomateriaalia julkaistavaksi sarjan eri kanavissa (SoMe, Nettisivut jne.) sekä YV-lähetyksissä.

Todettiin, että kuljettajat voivat itsenäisesti tehdä ko. Tyyppistä videomateriaalia ja sitä saadaan julkaistavaksi sarjan eri viestimissä. Tähän Arto Syynimaa toimittaa ohjeistuksen, minkälaista videota ja missä muodossa niitä voidaan toimittaa. Nostettiin esille myös ajatus, voisiko jokaisen osakilpailun koosteen lopussa olla ”mainos” seuraavasta osakilpailusta, joka saataisiin myös pientä korvausta vastaan järjestäjien käyttöön ennen omaa kilpailutapahtumaa mainosmateriaaliksi.

Muut asiat

Todettiin, että sarjalla ei ole erillistä promoottoria tai kaupallista toteuttajaa tällä hetkellä. AKK on edelleen valmis neuvottelemaan asiasta kiinnostuneiden tahojen kanssa, mikäli halukkuutta sarjan markkinoinnille ilmenee.

Rata-ajo

The Gran Turismo-luokan historian ensimmäiset kilpailulähdöt ajettiin RATA-SM kauden avauksessa Ahvenistolla 16.-17.6.2018 ja luokka täytti säännönmukaiset kriteerit SM-arvoa varten.

Suurimpana uutuutena luokan viikonlopun ensimmäisessä lähdössä suoritetaan pakollinen varikkopysähdys, jonka kesto määräytyy aika-ajon tuloksen perusteella seuraavasti. Aika-ajon nopeimman varikkopysähdys kestää 25 sekuntia, toiseksi nopeimman 23 sekuntia laskien tästä kronologisesti 2 sekunnin erolla sijaan 10 asti. Sijat 11 ja eteenpäin pysähtyvät 5:ksi sekunniksi. Tämän pysähdyksen valvontaan oli rakennettu luokalle oma toimihenkilöstö. Työkaluina heillä oli ammattimaiset varikkotaulut, johon oli integroitu digitaalinen kello pysähdyksen keston valvomiseksi. Vaikka Ahvenisto ratavarikko on melko ahdas, suoriuduttiin pysähdyksistä todella mallikkaasti. Sunnuntaiaamuna kuljettajat puhuteltiin ja kysyttiin mielipiteitä ensimmäisen lähdön kokemuksen pohjalta. Kuljettajien yhteneväinen mielipide oli, että pysähdys tuo uuden jännittävän elementin kilpailulähtöön ja sillä saavutetaan selkeää tasapäistämistä, sekä lisätään uusi seurattava elementti myös katsojien suuntaan. Pysähdyksissä nähtiinkin myös pieniä huoltotoimenpiteitä kuljettajan juomatankkauksesta takasiiven säätöön asti. Kilpailuviikonlopun toisessa lähdössä ei tätä pysähdystä enää suoriteta ja lähtöruudukkoihin asettaudutaan ensimmäisen lähdön tulosten perusteella.

 

Rallicross

Rallicross SM sarja on käynnissä ja kahden ajetun osakilpailun jälkeen sarjan tilanne näyttää seuraavalta: http://www.autourheilu.fi/site/assets/files/1396/honkajoki_p-smrc.pdf

Seuraava osakilpailu ajetaan Jurvassa, Botniaringilla 7.7.
Lisätietoja: http://www.rallicross.fi

Rallicross SM 2019 kilpailukalenteri, alustavat päivämäärät:

1. 18.5.2019
2. 15.6.2019
3. 6.7.2019
4. 10.8.2019
5. 24.8.2019

FinRX Kansallinen rallicross -sarjan ensimmäinen osakilpailu ajettiin Vilppulassa 21.5. ja sarjatilanne näyttää ensimmäisen osakilpailun jälkeen seuraavalta: http://www.autourheilu.fi/site/assets/files/21710/vilppula_p-smkrc.pdf

Seuraava osakilpailu ajetaan Kauhajoella 8.7. 
Lisätietoja: https://www.finrx.fi/

Design Mainostoimisto Ajaton Oy