AKK:N RALLIUUDISTUS ALENTAA MYÖS MUKAANTULOKYNNYSTÄ

21.12.2018

« Takaisin

AKK:N RALLIUUDISTUS ALENTAA MYÖS MUKAANTULOKYNNYSTÄ

AKK:n rallin lajiryhmän suunnittelema rallin lajiuudistus astuu voimaan vuoden 2019 alusta. Uudistus on varsin mittava ja sillä pyritään helpottamaan seurojen ponnistuksia järjestää kansallisen tason kilpailuita. Näillä muutoksilla on muun muassa haluttu kannustaa järjestämään myös pienempiä kilpailutapahtumia, jotta saataisiin aikaiseksi tarjontaa myös perustason rallitoiminnalle.   

Vuoden 2019 alusta rallikilpailut jaetaan neljään eri tasoon. Ajatuksena on rakentaa harrastajalle helposti seurattava ”urapolku”, jossa hän harjoituskilpailuiden (Taso 4) kautta rohkenee osallistua ensimmäiseen rallikilpailuunsa (Taso 3). Uran jatkuessa halutaan mahdollisesti saada lisää haastetta harrastukseen, jolloin lähdetään mukaan kansallisiin arvokilpailuihin (Taso 2). Ja täältä edelleen SM-Ralleihin ja kansainvälisiin kilpailuihin (Taso 1).

Aloittelevalle ralliharrastajalle on tärkeää, että harrastukseen mukaantulokynnys on mahdollisimman matala. Tähän matalaan mukaantulokynnykseen vaikuttaa merkittävästi se, että harrastaja otetaan seuratoimintaan avosylin vastaan. Hänen tulee tuntea olevansa omiensa joukossa ja miksei olisikin, kaikkihan me olemme samalle asialle sydämemme myyneet.

Toinen tärkeä asia on kustannustaso. Valitettavasti ralli on kallista, mittasi sitä millä mittarilla hyvänsä. Onneksemme meillä kuitenkin on luokkia, missä auton hankkiminen ylipäätään on mahdollista jopa normaalin työssäkäyvän harrastajan palkoilla. Näillä autoilla myöskään käyttökustannukset eivät heti nouse pilviin. Kokemuksen karttuessa voi sitten siirtyä suorituskykyisempiin autoihin sitä mukaa, mitä rahkeet ja / tai sponsoreiden suostuttelutaidot antavat myöten.

Yksi merkittävä taloudellinen seikka harrastuksen aloituksessa ovat kaikki vaadittavat ja epäilemättä myös tarpeelliset turvavarusteet. Autourheiluun kuuluu oleellisesti vauhti ja vauhdin kasvaessa myös riskit ulosajoon ja onnettomuuksiin kasvavat. Onneksemme nykyiset turvavarusteet ovat erittäin laadukkaita, mutta valitettavasti laadulla on myös hintansa. Tähän hintaan AKK on etsinyt ratkaisua tiedostaen, että sillä on oleellinen vaikutus aloituskynnykseen.

Aloituskynnystä madaltaakseen AKK:n hallitus on rallin ja tekniikan lajiryhmien esityksestä päättänyt, että Tason 3 ja Tason 4 kilpailuissa katsastus tarkastaa huolellisesti kaikkien turvavarusteiden kunnon. Tämä käsittää turvakehikon, istuimet ja turvavyöt. Istuinten ja turvavöiden tulee olla FIA :n käytössä olevien standardien mukaisia, mutta voimassaolopäivämäärät eivät näissä tasoluokissa ole määrääviä. Toisin sanoen istuinten ja vöiden kunto tulee olla ensiluokkainen, mutta voimassaolopäivämääriä ei tutkita eikä tarkasteta (eli kelpaa myös yli 10 vuotta vanhat varusteet). Tällä toivotaan saatavan aikaiseksi varusteiden kierrätystä, jossa ylemmällä tasolla ajavilta voidaan hankkia edullisesti ehjiä, mutta iältään vanhentuneita turvavarusteita.

Vanhentunut turvavaruste ei kuitenkaan ole uudemman varusteen veroinen, ei vaikka se olisi täysin ehjäkin. Riskikartoituksessa kuitenkin päädyttiin siihen, että Tason 3 ja Tason 4 kilpailuissa voidaan tämä hyväksyä. Kuljettajien henkilökohtaisissa varusteissa ei kuitenkaan uskalleta joustaa. Vanhentuneet kypärät muodostavat liian suuren riskin harrastajan loukkaantumiselle. Kilpailun järjestäjiltäkin toivotaan erityistä malttia reitin suhteen. Kunnollinen kaluston tuhoaminen aloitustasolla lopettaa varmuudella harrastuksen ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan.

Lisätietoja antaa rallin lajipäällikkö Henrik Frank, etunimi.sukunimi@autourheilu.fi, 040 534 9977

                          tekniikan lajipäällikkö Iiro Palmi, etunimi.sukunimi@autourheilu.fi, 050 347 5177.

AKK:n rallin ja tekniikan lajiryhmät

 

Design Mainostoimisto Ajaton Oy