Legendaarinen F-Cup tekee paluun 2021

18.11.2020

« Takaisin

Yksi suomalaisen autourheilun legendaarisimmista ”tuotteista”, F-ryhmäläisten oma rallisarja F-Cup, tekee paluun tulevalla sarjakaudella 2021. Viiden osakil-pailun sarjaa halutaan kehittää yhdessä kilpailijoiden ja järjestäjien kanssa, ja tavoitella vieläkin laajempaa yleisöä sarjan pariin.

F-Cup on suomalaiselle autourheiluväelle tuttu sarja jo vuodesta 1991 lähtien, jolloin Arctic Promotion Oy perusti tämän alun perin pelkästään F-ryhmän autoille suunnatun sarjan. Sarja on nauttinut alkuvuosistaan lähtien suurta suosiota niin kilpailijoiden kuin yleisönkin keskuudessa – onhan pitkässä sivuluisussa vauhdikkaasti etenevä takavetoinen ralliauto niin syvällä lajin dna:ssa kuin vain mahdollista!

Sarjaa ajettiin muutaman vuoden ajan F-rallisarjan nimellä, mutta nyt AKK Sports Oy ja sarjan tavaramerkkioikeudet yhä omistava Arctic Promotion Oy ovat päässeet sopimukseen perinteisen nimen käytöstä.

AKK Sports Oy:llä on vuosien kokemus erilaisten autourheilusarjojen parista, mm. Ralli SM -sarjan tiimoilta. F-ryhmäläisetkin ovat tuttuja vuodesta 2004 lähtien MM-rallin oheistapahtumana ajetusta Vetomies-kilpailusta sekä SM-sarjan mukana ajettavasta Suomi Cupista, joten tuntemattomaan ei olla hyppäämässä F-Cupinkaan myötä. Sarjakaudelle 2021 ei haluta lähteä tekemään mitään suuria muutoksia sarjan sääntöihin tai rakenteeseen, vaan tavoitteena on tulevan kauden aikana tehdä linjauksia pidemmälle.

- Kävimme sarjan kilpailijoiden kanssa tiivistä keskustelua ensi vuoden sääntöjä hiottaessa. Näissä keskusteluissa tuli vahvasti esiin se, että sarjassa ei ole mitään suurta valuvikaa, vaan pienellä hoonauksella päästään hyvään alkuun kohti suurempaa tulevaisuutta. Saimme jo nyt paljon hyviä ideoita kehitystyöhön, jota päästään kunnolla pistämään vauhtiin vuoden vaihteen jälkeen yhdessä AKK:n lajiryhmien kanssa kohti vuotta 2022, linjaa sarjavastaava Kai Tarkiainen AKK Sports Oy:stä.

Sarjakauden 2021 tarkemmista suunnitelmista tiedotetaan aktiivisesti sarjan eri kanavissa lähitulevaisuudessa. Sarjassa ajetaan viisi osakilpailua, kaksi talvella ja kolme kesällä, seuraavan kalenterin mukaisesti: 

  • 30.1.2021   Ilomantsi Ralli, Ilomantsi
  • 20.2.2021   Revontuliralli, Hankasalmi
  • 22.5.2021   Mäntsälä Ralli, Mäntsälä
  • 18.9.2021   Oili Jalonen -ralli, Laitila
  • 16.10.2021 Orimattila Ralli, Orimattila

Sarjailmoittautuminen avataan KITI:ssä 25.11.2020, sarjasäännöt tästä linkistä.

Lisätiedot: sarjavastaava Kai Tarkiainen, puh. 040 8466 766, kai.tarkiainen(at)autourheilu.fi
Kuva: AKK / Marko Kyöstilä


Taustatietoja

Mikä on F-ryhmä?
Ralliautojen rakentelua ohjaavat eri ryhmien tekniset sääntökokonaisuudet. Aiemmin luokiteltiin autoja lähinnä ryhmiin 1 ja 2, sitten A ja N, Kansainvälisen autoliitto FIA:n toimesta. Kun näiden autojen luokitus kansainvälisissä kilpailuissa käytettäväksi vanheni, eli tavallaan autojen ”parasta ennen -päiväys” tuli vastaan, oli tarve kehittää suomalainen sääntökehys, jolla näiden autojen käyttöä voitiin jatkaa kotimaisissa kilpailuissa. Nämä F-ryhmän säännöt sallivat autoihin myös niiden alkuperäisen luokituksen mukaisesta poikkeavien osien käyttämisen joltain osin, sillä alkuperäisten kilpaosien saanti on usein mahdotonta tai vähintäänkin erittäin kallista.

Koska suomalaisen ralliharrastuksen ytimessä on aina ollut varsinaisen ajamisen ja kilpailemisen rinnalla myös tiimityö, autojen rakentelu omissa talleissa ja pajoilla, on F-ryhmä noussut suurten harrastajoukkojen suosikkiluokaksi juuri sen tarjoamien rakentelumahdollisuuksien vuoksi. Sääntökehyksen puitteissa parhaat keksinnöt ja kehityskohteet löytävä tiimi saattaa saada juuri sen riittävän edun kilpakumppaneihinsa verrattuna.

Sarjassa käytettävät muut autot
Aikojen saatossa F-Cup on laajentunut näiden alkuperäisten F-ryhmäläisten lisäksi myös muiden kotimaisen sääntökehityksen ja vanhentuneiden kv-luokituksen autojen temmellyskentäksi.

Nykyiseen F-Cupiin lähtevät eri kuutiotilavuusluokissa mukaan myös FIN R 2WD, FIA R3, V1600, A ja N-luokitellut kaksivetoautot sekä omassa Neliveto Cup -luokassaan FIN R 4WD, FIN N 4WD, R-Lite, N-Lite ja N5-autoja, joiden joukossa saatetaan nähdä jopa vanhempaa WRC-kalustoa ja Super 2000 Rally -autoja 2000-luvun alkuvuosilta.

Sarjakaluston lisäksi osakilpailuissa on mukana myös kulloisenkin järjestäjän valinnan mukaan oheisluokkia, joissa nähdään mm. historic-autoja sekä nykyaikaisia esim. SM-ralleista tuttuja Rally2 (R5), Rally2 Kit ja Rally4 (R2) -autoja.

Mitä nämä sarjasääntöjen kaikki luokat ovat?
Sarjassa kilpaillaan viiden eri Cup-luokan sekä Rally Trophyn mestaruuksista. Näistä F-Cupin Nuotti, Yleinen, Seniorit, Juniorit ja Rally Trophy on vielä kukin jaettu autojen moottorin kuutiotilavuuden mukaan kilpailemaan luokkapisteistä, mestaruusluokan yleiskilpailun pisteiden lisäksi. Neliveto Cup ajetaan vain yhdessä luokassa.

Mestaruusluokissa kilpailijat jakautuvat luokkiinsa autojen kuutiotilavuuksien lisäksi sen mukaan, onko heillä yleisen luokan vai junioriluokan kilpailijalisenssi (ts. enemmän vai vähemmän kokemusta), haluavatko he tutustua reittiin etukäteen eli ajaa nuottiluokassa vai mieluummin ”pimeään” eli sen mitä silmä sanoo, ja jopa sen mukaan, paljonko on kertynyt ikää eli vähintään 45-vuotiaat voivat halutessaan ajaa senioriluokissa. Näissä lasketaan erikoiskokeiden suoritusaikoihin ikätasoitukset ek-pituuden mukaan, joten ”ikänäöllä” ei välttämättä tarvitse antaa niin paljon tasoitusta.

Mitä tästä voi voittaa?
Mainetta ja kunniaa, vähintäänkin. Lisäksi osakilpailuissa ja sarjassa jaetaan parhaiten menestyneille pokaaleja ja erilaisia esinepalkintoja. F-Cup on myös alusta saakka ollut siitä poikkeuksellinen, että sarjan ilmoittautumismaksusta osa ohjataan palkintorahastoon, josta sitten kauden päätteeksi jaetaan palkintoja parhaille. F-Cupin kohdalla ei siis pidä täysin paikkaansa vanha sanonta, jonka mukaan pilkkikilpailusta voittaa auton ja autokilpailusta pilkin.

Kuka tämän kaiken järjestää?
Kaiken ytimessä ovat lopulta ne sadat ja tuhannet vapaaehtoiset, jotka osallistuvat kisaviikonloppuina rallijärjestelyihin. Kunkin viiden osakilpailun päävastuullisena järjestäjänä on joku autourheilun kansallisen lajiliiton, AKK-Motorsport ry:n, jäsenyhdistys. Kaudella 2021 mukana ovat (kalenterijärjestyksessä) Keski-Karjalan Urheiluautoilijat, Hankasalmen Urheiluautoilijat, Mäntsälän Moottorikerho, Turun Moottoriseura ja Orimattilan Urheiluautoilijat. Näiden lisäksi kymmenet muut autourheilukerhot ovat mukana yksittäisten erikoiskokeiden järjestämisessä, yhdessä kyläyhdistysten ja muun talkooväen kanssa.

Sarjajärjestäjä AKK Sports Oy on lajiliiton markkinointiyhtiö, jonka päätuote on Suomen MM-ralli Jyväskylässä. AKK Sportsin rooli F-Cupissa on hoitaa yleinen sarjahallinto, vastata valtakunnan tason viestinnästä ja ohjata paikallisjärjestäjien toimintaa siten, että tietyt palvelut esimerkiksi kilpailijoiden ja median suuntaan toteutetaan kaikissa osakilpailuissa mahdollisimman samalla tavalla, paikalliset olosuhteet huomioiden.

Millaisia rallit ovat?
F-Cupin osakilpailuissa on tyypillisesti 5-6 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 60-80 km. Monissa kilpailuissa käytetään keskitettyä huoltoaluetta MM- ja SM-rallien tapaan, mutta osassa sallitaan perinteinen liikkuva huolto reitin varrella. Nuottiluokat nuotittavat perjantaina ja ralli ajetaan lauantaina. Maaliin tullaan yleensä viiden maissa illlalla, ja sitten jaetaan pokaalit!

Median palvelut ja sarjaviestintä
Median edustajia pyydetään tutustumaan sarjan akkreditointikäytäntöihin myöhemmin avattavilla sarjan nettisivuilla (seuratkaa tiedotusta esim. sarjan Twitter-tilillä @fcup_akk). Kuhunkin osakilpailuun tullaan akkreditoitumaan erikseen.

Sarjan nettisivuilla tarjotaan medialle kuvapankki uutiskäyttöön.

Sarjan viestintä keskittyy osakilpailujen kisatiedotteisiin sekä sosiaalisen median kanavilla jaettavaan informaatioon, niin Twitterissä, Instagramissa kuin Facebookissakin. Sarjan televisioinnista ja muusta liikkuvan kuvan tarjonnasta tiedotetaan myöhemmin.

Sarjaviestintä auttaa mielellään mediaa hakemaan sarjan ihmisiä, ilmiöitä ja uutisia – ottakaa yhteyttä:

Jorma Mikkola, puh. 0500 490 812, f-cup(at)autourheilu.fi
Reeta Hämäläinen, puh. 040 847 8911, f-cup(at)autourheilu.fi
Kai Tarkiainen, puh. 0440 8466 766, kai.tarkiainen(at)autourheilu.fi

Design Mainostoimisto Ajaton Oy