Jäärata SM-sarja 2016

17.12.2015

« Takaisin

 

JÄÄRATA SM 2016          
6.2. Akaan MM

13.2. Paltamon MK/UA

27.2. Kiuruveden UA

19.3. Kolarin MK

Sarjasäännöt 2016

Ilmoittautuminen sarjaan

Jäärata-kausi on avattu julkaisemalla sarjasäännöt ja ilmoittautuminen!

Jääratakauden kynnyksellä toivotaan, että useana vuonna vallinneet haasteelliset keliolosuhteet ovat historiaa. Parina edellisenä talvena vettä on riittänyt molemmin puolin jäätä jopa niin paljon, että esimerkiksi viime vuonna ei pystytty järjestämään kuin yksi kunnon kilpailu – kaikki muut luonnonjäille suunnitellut kilpailut jouduttiin peruuttamaan keliolosuhteiden takia.

Nyt haasteen jääratakilpailujen järjestämisestä on ottanut vastaan neljä kisajärjestäjää.

Akaan MM järjestää SM-kauden avauksen 6. helmikuuta Toijalan sataman edustalle rakennettavalla jääradalla.

Edellisestä Akaassa järjestetystä jääradan SM-osakilpailusta tulee kuluneeksi jo lähes 30 vuotta. Viimeisin näin etelässä ajettu SM-jäärata on vuodelta 2001, jolloin ajettiin Tampereella Näsijärven jäällä.

Akaan Moottorimiesten järjestämän SM-avauksen yhtenä estradina tulee toimimaan Toijalan satama, joka on suurempiakin vesilinjoja palveleva, upealla paikalla sijaitseva miljöö. Tulevan talven ensimmäiset jääratavoittajat ratkotaan vain 800 metrin päässä Helsinki–Tampere-moottoritiestä.

Ratamestari on luvannut, että radalta on lupa odottaa vanhan jäärata-ajon hengessä suuria nopeuksia ja loivia kaarteita. Rata tulee olemaan vauhdikas, eikä yleisöäkään tulla unohtamaan. Maittavat eväät ja hyvät katselualueet tekevät päivästä unohtumattoman – yleisöllä on mahdollisuus seurata rantapenkereeltä vauhdikasta kilpailua turvallisesti.

Akaassa odotellaan kolat valmiina pakkasherran kovia puhureita!

Paltamon MK/UA järjestää 13. helmikuuta sarjan toisen osakilpailun aivan Paltamon keskustan tuntumassa.

Viime vuosina rallisrintkilpailuja järjestänyt Paltamon Moottorikerho/Urheiluautoilijat päätti nyt usean vuoden tauon jälkeen kokeilla jälleen jääratakilpailun tekemistä. Koko rata-alue – niin katsomot kuin varikkokin – pyritään tekemään kokonaisuudessaan jäälle.

Aivan Paltamosta ei välttämättä ole helposti tarjolla majoitusta, mutta lähialueelta – Kajaani, Sotkamo, Vuokatti ja Paljakka – löytyy useita majapaikkoja. Vihjeeksi moottorikelkkailusta pitäville annettakoon, että täältä alueelta löytyy mahtavat kelkkailureitit.

Kiuruveden UA järjestää kolmannen osakilpailun 27. helmikuuta Kiuruvedellä.

Kiuruveden Urheiluautoilijoilla oli aluksi vaikeutena löytää sellainen luonnonjää, jolla voidaan järjestää autourheilukilpailu. Ensimmäinen suunnitelma kariutui loppusyksystä, mutta Kiuruveden UA:n järjestelykoneisto on tehnyt töitä uuden rata-alueen löytämiseksi. Rata-alue on nyt tiedossa vanhalla paikalla hotellin läheisyydestä, jossa tulisi toimimaan myös kilpailukeskus.

– Lupa-asioiden selvittyä Kiuruvedellä toivotaan vain pakkasia, että päästään tekemään rataa, kertoi seuran puuhamies Hannu Niskanen.

 

Kolarin MK järjestää jääradan SM-finaalin 19. maaliskuuta Kolarissa Rautuvaaran vanhan kaivosalueen tekojärvellä.

Kolarin Moottorikerholla on ollut tällä järvellä, joka on noin kymmenen kilometrin päässä Ylläkseltä, jäärata jo kuutena talvena, joten radan tekeminen on seuralle tuttua puuhaa.

Finaalikisan radalla tulee olemaan pituutta noin 1,5 km, ja profiililtaan se tulee olemaan edellisvuosien kaltainen. Varikko tulee maalle, ja sen tekemiseen on tehty kesän aikana maatöitä.

Kolarin MK:n jäärata tulee olemaan avoinna koko talven, ja radalle pääsee testaamaan ennakkoon. Lupa ajamiseen on hyvä pyytää suoraan Kolarin MK:lta.

Autojuna kulkee Kolarille asti, joten se lienee yksi matkustusvaihtoehto Kolariin kilpailuun suuntaaville.

 

Lisätiedot: Lajipäällikkö Timo Lampinen 040-8470155 timo.lampinen@autourheilu.fi

Design Mainostoimisto Ajaton Oy