Puheenjohtajaehdokkaan esittelyartikkeli - Westerback

3.10.2025

« Takaisin

Tämä artikkeli on osa AKK-Motorsport ry:n puheenjohtajavaaleihin liittyvää viestintäsuunnitelmaa. Ehdokkaille on tarjottu mahdollisuus kirjoittaa oma artikkelinsa, jossa he voivat tuoda esiin taustaansa, ajatuksiaan ja tavoitteitaan puheenjohtajan tehtävään liittyen.
 


 

Hyvät Autourheilijat
 

Ensimmäinen kilpailulisenssin vaatinut kilpailuni oli keväällä 1966 Tallin Kisa. Lajina silloin ajokortittomalle ainoa vaihtoehto eli ST-ajo, kuskina silloin vielä nuori ja lupaava Pentti Airikkala. Sijoitus ei päätä huimannut, olisiko ollut 59. C-luokassa, ei kuitenkaan viimeinen; kertonee jotakin sen ajan kilpailujen osallistujamääristä! Tahti jatkui kiihtyen niin, että maamme nuorimman M-luokan kartturin titteliä sain käyttää keväästä -70 alkaen. Myös rata-ajo tuli tutuksi ennen ajokortti-ikää, mutta mittakaavassa 1/24 ura-autoilla aina EM-kisoja myöden.

Toimitsijatehtävät alkoivat jo elämäni ensimmäisessä työpaikassa Helsingin Vauhtikisojen toimistossa kevään -66 aikana. Kisahan oli ensimmäinen Keimolan radalla ajettu ja pääsy mukaan sinetöi jatkon. Jo kesällä-71 olin Suomen vanhimman autokilpailun, Hangon Ajon ratamestari!

Ajokortti syksyllä -71 synnytti himon päästä ratin taakse, mutta otti aikansa ennen kuin talous oli kilpurin hankinnan tasolla. Halvalla ei saa hyvää päti jo silloin, eikä ”uran” alku ollut tavoitteiden mukainen. Ralleja ajettiin junnuissa vaihtelevalla menestyksellä – olipa siellä jokunen luokkavoittokin.

Kuvaan tuli tyttöystävä, sittemmin jo 45 kertaa hääpäivää kanssani juhlinut Anita, lapset Nora -81 ja Janne -84, asuntolaina ja muut kilpailemista haittaavat kuviot. Luonnollinen ratkaisu oli panostaa enemmän seuratoimintaan, ja sitähän on sittemmin riittänyt ensin Helsingin Urheiluautoilijoiden kisoissa EM-Hankiralli ja EM-rallicross, sittemmin ”keikkatöissä”, kuten kiertävänä Rata-SM kilpailunjohtajana ja tuomaristoissa aina FIA:n eri mestaruussarjoissa asti. Tutuksi on tullut tuomaritoiminta radalla, crossissa ja ralleissa. Helsinki Thunder -95 oli projekti, jonka organisaation kokoaminen ja johtaminen antoi varmuuden siitä, että yhdessä hullujakin ideoita voidaan toteuttaa. Rallicrossin MM-sarjassa olen toiminut sekä tuomariston puheenjohtajana, että kilpailunjohtajana.


Kansainväliset järjestötoimet alkoivat 90-luvulla FIA:n Off Road eli rallicrosskomissiossa, jonka jäsenyys osaltani päättyi 2024. FIA:n NEZ-RC-komissiossa olin sen lopettamiseen 2023 asti, viime vuodet puheenjohtajana. Kontakteja on siis syntynyt niin FIA.n toimistoon kuin KV-kollegoihinkin.

2001 oli aika tehdä ”paluu” ratin taakse kilpurissa, nyt Historic-areenoilla. EM-tasolta rallissa mukavia sijoituksia, kirkkaimpana Lahden EM-kisan voitto 2006. Radoilta Nordic-sarjan 2005 voitto ja paljon muistoja vaikkapa eksymisestä Nurburgringin Nordschleifella ja sadekisasta Imolassa!

Keväällä -74 sain kipinän lähteä isäni lomatuuraajaksi Taksiin, siitä lähti yhä jatkuva yrittäjän ura. Välillä toki olen tehnyt ”oikeitakin” töitä mm. autokaupan ja jopa elokuvan teon parissa.


Yllä olevasta selvinnee kokemus ja monipuolinen lajien ja kentän tuntemukseni, joita olen valmis hyödyntämään puheenjohtajan tehtävässä.

Mitään kestävää ei voi rakentaa ilman kunnon perustuksia; meillä AKK:ssa ne ovat harrastajien muodostamat seurat, joiden toiminta tuntuu olevan monin paikoin hiipumassa vetäjien harvalukuisen joukon väsymiseen; keinojen löytäminen tilanteen muuttamiseen kuuluu hallituksen työlistan kärkipäähän. Kilpailujen järjestäjät tarvitsevat kaiken avun, minkä liitto voi antaa.

Vuosikymmenten kokemus on opettanut, ettei yksittäistä sateentekijää ole, on vain toimivia tai toimimattomia organisaatioita, siksi en halua luvata muuta, kuin että jos tulen valituksi, teen parhaani yhteisen harrastuksemme eteen. Kaikkien osapuolien kanssa on käytävä vuoropuhelua taustasta ja mielipiteistä riippumatta, jotta saamme jatkossakin harrastaa meille rakasta lajia – yhdessä.




Jukka Westerback
Puheenjohtajaehdokas

 

Yhteystiedot

Katja Lindman

Viestintäpäällikkö

044 7360 325

katja.lindman@autourheilu.fi

Design Mainostoimisto Ajaton Oy