Kartingin lajiryhmän kokous 4/2019 4.12.2019

13.12.2019

« Takaisin

Aika: 4.12. klo 14.00
Paikka: AKK:n toimisto
Paikalla: Markku Ryynänen, Tero Kortetmäki, Niklas Pekkala, Teemu Halmiala, Jyrki Järvilehto, Matti Puhakka ja Henri Karjalainen
Tuomo Nikkola (Academy Trophy aiheen ajan)

Lajiryhmän kokouksessa käsiteltiin seuraavia asioita:

ACADEMY TROPHY LUOKKAAN VALITTAVA KULJETTAJA
Vuodelle 2020 kuljettajan oltava syntynyt vuonna 2006, 2007 tai 2008.
Hakijan tulee olla ajanut SJM-luokkaa vähintään yhden kauden. Kuitenkin enintään yhden kokonaisen kauden OKJ-luokkaa.
Haku aukeaa joulukuun puolessa välissä. Haku kestää kuukauden.

SÄÄNNÖT 2020
Päätettiin yhdistää SJM ja SM-sarjasäännöt yhdeksi kokonaisuudeksi.

MINI60
Kaudelle 2020 moottoreiksi sallitaan voimassa olevat Mini60 luokituksen mukaiset sekä 2020-2022 CIK:n luokituksen mukaiset moottorit. Moottoreita koskevissa teknisissä säännöissä tullaan jatkamaan nykyisten sääntöjen linjausten mukaisesti.

RAKET FLYING FINN CUP
Lajiryhmä käsittelee sääntöjä vielä ennen niiden virallistamista.
Päätettiin antaa mahdollisuus myös Cadettien numeroiden varaamiseen. Cadet luokan numeroiden varaaminen ei ole pakollista, mutta sen voi varata.

OK JA OKJ
Lajiryhmä tarkastaa säännöt vielä ennen niiden virallistamista.

KZ2
Lajiryhmä esittää hallitukselle seuraavaa:
Luodaan KZ2-luokkaan lisäluokka KZ2 Heavy. KZ2 Heavy -luokka palkitaan osakilpailukohtaisesti omana luokkanaan KZ2-luokan lisäksi. SM-pisteet jaetaan yhteisesti kokonaiskilpailun mukaisesti.

KZ2:           175kg auto + kuski yhteensä 
KZ2 Heavy:  190kg auto + kuski yhteensä

KZ2-luokkien SM-sarja koostuu 4 kilpailuviikonlopusta, yhteensä 8 finaalista. SM-loppupisteisiin lasketaan 6 parasta finaalia. Molemmat kaksi finaalia ajetaan lauantai päivänä.

Sarjan järjestäjä toimittaa KZ2 Heavy -luokan autoihin tunnistetarrat.

KZ2 -luokkiin moottoreiksi sallitaan edellisten luokitusten mukaiset sekä uusimman luokituksen mukaiset moottorit.

Rungoiksi sallitaan kaikki v. 2006 jälkeen luokitellut rungot.

Sytytyspuolien komponenttien vaihtamista/kierrättämistä tullaan toteuttamaan aktiivisemmin kauden 2020 aikana. Muuta katsastustoimintaa tullaan lisäämään ja kehittämään.

Kilpailurenkaat jaetaan finaalipäivän aamuna.
Saderengas on vapaa, mutta tulee olla ostettu voucherilla kilpailupaikalta kauden 2020 aikana. Samaa saderengasta voi käyttää useammassa kilpailussa.

KALENTERI 2020
Kalenteri on valmis ja se esitellään hallitukselle hyväksyttäväksi 17.12. kokouksessa.

SM-SARJAN 2019 PISTEET
Hyväksyttiin kauden 2019 SM-sarjan pisteet.

TOIMIHENKILÖT SEKÄ PÄÄTOIMIHENKILÖT KAUDELLE 2020
Päätettiin hakea julkisesti päätoimihenkilöitä: Pääkatsastaja, kilpailutapahtumien johtaja ja tuomariston puheenjohtaja.

KOULUTUKSET KAUDELLE 2020
Tekniikan koulutuspäivä keväälle 2020.
Päätoimitsijakoulutus kevät 2020.
Perustoimitsijakoulutus kevät 2020.

SAAPUNEET KIRJEET
Saapunut kirje koskien tuomareiden toimintaa kilpailussa:
Käsiteltiin ja päätettiin muokata tuomareiden toimenkuvaa seuraavassa lajiryhmän kokouksessa.

MUUT ASIAT
Saapunut esitys, että Mini60 ajaisi Iame sarjassa:
Lajiryhmä päätti, että Mini60 ei tule olemaan osana Iame sarjaa. Mini60 luokalla on jo tarpeeksi alueellisia kilpailuja SJM -kilpailuiden lisäksi. Mini60 luokan osallistuminen Iame sarjaa heikentäisi seurojen toimintaa ja alueellisten sarjojen osanottajakantaa merkittävästi.

SEURAAVA KOKOUS
29.1.2020

Lajiryhmälle käsittelyyn halutut asiat tulee esittää lajipäällikölle viimeistään viikkoa ennen kokousta.
Lisätiedot: Lajipäällikkö Henri Karjalainen, henri.karjalainen(at)autourheilu.fi, 050 546 0500

Yhteystiedot

Henri Karjalainen

Lajipäällikkö

050 546 0500

henri.karjalainen@autourheilu.fi

Design Mainostoimisto Ajaton Oy