Rallin Lajiryhmän työpaja 23.3.2019

27.3.2019

« Takaisin

AKK:n Rallin Lajiryhmä piti työpajan lauantaina 23.3.2019. Työppajassa käytiin läpi rallin nykytilaa, tulevaisuutta sekä kehitystarpeita mahdollisina tulevina sääntömuutoksina.

Kyseessä ei ollut virallinen kokous, eikä lopullisia päätöksiä tai muutosesityksiä vielä tehty. Työpajassa käsiteltyihin asioihin halutaan kerätä kommentteja ja ajatuksia harrastajilta, ennen kun asiat päätetään lopullisesti lajiryhmän toimesta toukokuun kokouksessa.

Työpajassa nostettiin esille mm. seuraavia asioita:

Todettiin, että kauden 2018 Rallin Lajiryhmä toteutti rallin sääntöihin verrattain isoja muutoksia, ennen kaikkea kilpailujen järjestämistä koskien. Arvio sääntömuutosten lopullisesta onnistumisesta on vaikea vielä näin lyhyen ajan puitteissa tehdä, ja siihen vaaditaan enemmän aikaa. Rohkaisevana voidaan kuitenkin todeta että uudet säännöt ovat herättäneet kuitenkin seuroissa kiinnostusta. Pieneksi on toistaiseksi koettu se, että sääntöjen mahdollistamien "vapautusten" hahmottaminen on ollut vielä haastavaa ja asioita ajatellaan edelleen hieman turhan monimutkaisesti, vaikka säännöt antaisivat "työkaluja" kilpailun kevyemmälle toteutukselle. Todettiin, että asia toki parantuu kerättyjen kokemusten myötä. Lisäksi lajipäällikkö sekä lajiryhmä sekä kilpailuihin nimettävä kilpailukonsultti mielellään auttavat järjestäjiä löytämään "seuroille sopivan" tavan toteuttaa rallikilpailuja.

Mahdolliset sääntömuutokset tulevaisuuteen (korostetaan, että asiat ovat vasta ajatuksia, lopullisia päätöksiä ei tehty):

  • Poistetaan rallitutkinnon vanheneminen, eli tutkinto suoritettava kerran, sen jälkeen se pysyy voimassa. Mahdollinen verkossa suoritettava kertaustutkinto mietitään erikseen, kun siihen sopiva sovellus löydetään ja toteutetaan.
  • Poistetaan rajoitus sitä, ettei kuljettaja voi ajaa nelivetoisella heti uransa alusta lähtien
  • Keskusteltiin lisenssivaatimuksista, ja nostettiin esille ajatus jossa luotaisiin kokonaan uusi lisenssituote, joka olisi käytössä vain kansallisissa perustason rallissa (ei sarjat). Kyseessä olisi ns. ”ralliharrastajan peruslisenssi”, jossa ei vaadittaisi esim. vastaavia lääkärinlausuntoja jne. verrattuna kansalliseen lisenssiin. Asiaa selvitetään AKK:n toimiston toimesta.
  • Nostettiin esille myös terveysselvitys, ja esitettiin ajatus että terveysselvitys olisi voimassa aina ”toistaiseksi”, kunnes lisenssinhaltija itse ilmoittaa terveydentilan muuttuneen
  • Korjataan Art. 23 (erikoiskokeen keskeytyminen) siltä osin, että mikäli käytössä on GPS-seuranta, voidaan aikahyvitys antaa kaikille, jotka ovat erikoiskokeella esteestä kärsineet. Muotoillaan sääntö WRC Art. 39 mukaisesti.
  • Kilpailun turvallisuuspuhelunnumeroiden näkyvyys kilpa-autoissa
  • Yhden yleisen rallin turvallisuuspuhelinnumeron käyttöönotto (yksi numero läpi vuoden, joka kisakohtaisesti kohdennetaan aina ko. rallin johtokeskukseen)
  • Katsojien turvallisuusohjeiden näkyvyys katselu-alueilla. Painetut ”taulut”, jotka näkyvät saavuttaessa järjestäjän osoittamille katselu-alueille
  • Kilpailunumeron lisääminen tuulilasin ylänurkkaan 

Tekniikkaa koskevat asiat:

Työpajassa keskusteltiin positiivisessa hengessä myös tekniikkaa koskevista asioista, kuten mahdollisista "vierasmoottoreista", sekä ns. "kuitu-osien" käytöstä esim. F-Ryhmän autoissa. Asioiden työstämistä jatketaan yhdessä tekniikan lajiryhmän kanssa, ja asioista kysytään myös rallin harrastajakyselyssä, joka toteuttetaan keväällä 2019.

Lajiryhmä haluaa korostaa, että työpajassa esille nostetut asiat ovat vasta alustavia ajatuksia mahdollisita muutoksista, joiden taustoja ja vaikutuksia pitää selvittää kokonaisuutena. Lisäksi niihin toivotaan kommentteja myös harrastajilta.

Lajiryhmä toivoo, että rallin harrastajat olisivat yhteydessä lajiryhmän jäseniin sekä lajipäällikköön mahdollisten sääntömuutosesitysen osalta viimeistään huhtikuun loppuun mennessä. Kirjalliset sääntömuutosesitykset tulee toimittaa lajipäällikölle sähköpostilla. 

Lajiryhmä käsittelee kaikki tulevan kauden sääntömuutokset toukokuussa, jonka jälkeen ne esitetään AKK:n hallitukselle kesäkuussa.

Lisätiedot: Lajipäällikkö Henrik Frenk, etunimi.sukunimi@autourheilu.fi, 040-5349977

 

Design Mainostoimisto Ajaton Oy