Rallisprintin Lajiryhmän sääntötyöpaja 14.4.2021

15.4.2021

« Takaisin

AKK-Motorsport ry:n Rallisprintin Lajiryhmä piti keskiviikkona 14.4.2021 Työpajan, jossa käytiin läpi painopisteitä mahdollisten tulevan kauden sääntömuutosten osalta. Lajiryhmän yhtenä isona tavoittteena kaudelle 2022 kirjoittaa sääntökokonaisuus kokonaan uusiksi, mutta samalla mahdollisesti tehdä tietttyjä lajin kehitttämisen kannalta tärkeitä sääntömuutoksia.

Projekti sääntöjen uudelleenkirjoituksen osalta aloitettiin jo edellisen kauden lajiryhmän toimesta, mutta koska kaudelle 2021 ei sääntömuutoksia tehty, jatkuu työ nyt loppuun nykyisen lajiryhmän johdolla.

Työpajassa olivat läsnä koko lajiryhmä, Jani Hänninen (pj.), George Kettunen, Matti Jukarainen, Markus Silfvast, Ari-Pekka Saarinen, Juha Pensas sekä Lajipäällikkö Henrik Frank.

Lajiryhmä on valmistellut sääntömuutoksia niin, että on laadittu runko keskeisimmistä muutoskohteista, joista keskusteltiin työpajassa. Toki näiden lisäksi myös muita mahdollisia sääntömuutoksia tutkitaan, muttta niiden työstämistä jatkettaan seuraavassa työpajasssa torstaina 13.5.2021.

Työapajassa keskusteltiin mm. seuraavista keskeisistä asioista koskien mahdollisia tulevia sääntömuuttoksia:

Kilpailujen hallinto ja kilpailijoiden dokumentaatio

Vallitsevan Covid-19 pandemian myötä järjestäjät ovat olleet monessa lajissa pakotettu kehittämään vaihtoehtoisia toimintamalleja tiettyjen sääntömääräisten toimenpiteiden täyttämiseksi. Osa näistä "uuden mallin" toimenpiteistä on koetttu huomattavasti kilpailupäivän läpivientiä helpottaviksi, ja niitä tullaan käyttämään varmasti myös jatkossa. Tietynlainen "toiminnan vapaus" tullaan varmasti säilytttämään jatkossa järjestäjille, mutta tietyt asiat tullaan huomioimaan tulevissa sääntömuutoksissa.

Katsastustoiminta kilpailuissa

Katsastustoiminta kilpailussa herättää useita eri keskusteluja ja näkemyksiä "oikeasta toimintatavasta". Keskustelttiin erilaisista toteutusmalleista, miten lajissa turvallisuustarkastus/katsastus nykyään toteutetaan ja minkälaisia vaihtoehtoja sen toteutukseen voisi tulevaisuuudessa olla. Asiassa tullaan konsultoimaan myös tekniikan lajiryhmän edustajia erilaisista toteutusvaihtoehdoista. Tärkeää on, että itse tarkastusten tarkoitus saadaan täytettyä mahdollisten tehostamistoimenpiteiden lisäksi. Yhtenä "ohjaavana tekijänä" todettiin tavoitteeksi, että kilpailupäivän läpivientiä tulee saada myös tämän toiminnon myötä suoraviivaistettua.

Radantarkastukset, niiden toteutus ja ratavalvonta

Keskusteltiin yleisesti radantarkastuksesta ja sen perimmäisestä tarkoituksesta. Todettiin, että nykyjärjestelmä, jossa rata tarkastetaan ennakkoon ja radantarkastus on voimassa useita vuosia, ei nykyään ehkä ole enää perusteltua. Tämän myötä todetitin että ei välttämättä ole perusteltua, että pidetään yllä omaa ”organisaatiota” radantarkastuksista. Nykykäytäntö on verrattain raskas, joka aiheuttaa järjestäjälle lisätyötä.

Todettiin vaihtoehdoksi, että tulevaisuudessa kaudesta 22 eteenpäin siirryttäisiin malliin, jossa rata tarkastettaisiin aina kilpailukohtaisesti AKK:n nimeämän kilpailukonsultin/tuomariston puheenjohtajan tai radantarkastajan toimesta.

Samalla tarkastuksessa aina määritettäisiin rata- ja kilpaulukohtaisesti tarvittava määrä ratavalvontapisteitä, huomioiden radan luonne ja olosuhteet.

Rataan tutustuminen

Keskusteltiin yleisesti rataan tutustumisesta, ja eri vaihtoehdoista tulevaisuudessa. 

Perusajatus on se, että mallin pitäisi olla mahdollisimman tasapuolinen, eikä se saa aiheuttaa kilpailijoille kohtuuttomia "varustelukustannuksia".

Todettiin, että asia voitaisiin tulevaisuudessa vapauttaa niin, että järjestäjä kilpailukohtaisesti määrittää asian kilpailukohtaisesti, huomioiden kilpailun olosuhteet.

Lisäksi nostettiin keskusteluun mahdollisuus, jossa ns. ”ralliautoluokissa” (=luokat joissa II-ohjaaja on sallittu) avataan mahdollisuus nuotitukselle. Tämä asia tulee huomioida myös, eli miten se asia voidaan käytännössä toteuttaa.

Nuorten luokan tulevaisuus

Keskusteltiin Nuorten luokan tulevaisuudesta ja autokannan avaamisesta myös muille, kuin V1600-luokan autoille. Keskusteltiin siitä, minkälaisia autoja luokassa voisi käyttää.

Yhtenä mahdollisena vaihtoehtona nostettiin eille vastaavat autot, kuin mitä nuoret voivat käyttää Rallicrossissa. Rallisprintissä autot olisivat vastaavia kuin nykysääntöjen luokassa 5. Näiden lisäksi 2-vetoiset ”ralliautot”, kuutiotilavuus esim. alle 2200cc. Asiaan pyritään saamaan myös harrastajien ajatuksia lajiryhmän käyttöön.

Näiden asioiden lisäksi työpajassa keskusteltiin seuraavista asioista:

- Osallistumismaksujen vapautus järjestäjän päätettäväksi

- Ratojen minimi- ja maksimipituuksista luopuminen

- Siirtyminen "esimerkkiluokkajakoon", jota järjestäjä voi kilpailukohtaisestit muuttaa tarvittavilta osin. Nykysäännön mukaan käytännössä kaikissa kilpailuissa on "kiinteä" luokkajako

Rallisprintin Lajiryhmä pyytää nyt harrastajien (niin järjestäjien kuin kilpailijoiden) kommentteja niin näihin, kuin kaikkiin mahdollisiin muihin sääntömuutoksiin viimeistään 3.5.2021 mennessä. Ajatuksia voi lähettää sähköpostilla lajipäällikölle ja/tai lajiryhmän jäsenille. 

Lajiryhmä pitää seuraavan sääntötyöpajan torstaina 13.5., jolloin tulevat sääntömuutosesitykset valmistellaan valmiiksi.

Lisätiedot: Lajipäällikkö Henrik Frank, etunimi.sukunimi@autourheilu.fi, 040-5349977

 

 

Design Mainostoimisto Ajaton Oy